Uusia alkuja

Elämä on jaksoja ja yksi jakso päättyi tänään. Viimeinen virallinen päivä nykyisessä (eli entisessä) työpaikassani. Vaikka silloin viime vuoden tammikuussa iloitsin lahjapakettina syliin pudotetusta työpaikasta, iloa ei riittänyt pitkälle ja loppuaika oli kärvistelyä.

Jos joku ei sovi niin se ei sovi eikä vastaan kannata rimpuilla. Sillä vain sairastuttaa itsensä koko ajan pahemmin ja niin kävi. Työnkuvani oli toimistotyötä, josta iso osa asiakaspalvelua ja sekin mokoma vielä enimmäkseen puhelimessa. Puhelinkammoisen unelma-aikaa.

Monien tutkimusten ja haastattelujen jälkeen selitys kaikille sosiaalisten tilanteiden mokailuilleni ja muulle elämänmittaiselle stressille tuli toissa viikolla kun sain diagnoosin F84.5 eli Aspergerin syndrooma.

Jännä fiilis. Kaikki on kuin ennenkin, mutta silti mikään ei ole niin kuin ennen. Ymmärrys omaa itseä kohtaan nousi huimasti ja säälimätön täydellisyydentavoittelun ruoska asettui aloilleen. Naputtelen tästä aiheesta varmaan vielä jossain vaiheessa enemmän, kunhan saan ajatukseni selkeytettyä.
Nyt aion ottaa jonkin aikaa rennosti täysin hyvällä omallatunnolla.

Tulevaisuus on täällä nyt

Tämän päivän Hesarissa oli kuvitteellinen juttu siitä, mitä tapahtuisi jos sähkön kantaverkko pimenisi kokonaan.
En näköjään osaa linkittää juttua, mutta sen mukaan Suomi olisi kaaoksessa kolmessa tunnissa. Hyvin ymmärrettävää. Sähkö on niin arkea, ettei sitä huomaa ja sitten kun sitä ei ole, ollaan ihmeissään. Kaikki pysähtyy.

Jutusta tuli mieleen yläasteen äikäntunti keskimäärin vuonna 1987 kun kirjoitettiin aine aiheesta Elämää vuonna 2015 tai 2020, en enää muista tarkkaa vuosilukua, mutta näillä main mentiin. Minun aineessa ajeltiin sähköautoilla ja tietenkin tapahtui katastrofi, jolloin autot kaiken muun muassa pysähtyivät.

Ope luki aineen ääneen ja luokkakavereitten palaute oli raakaa: "Voi v***n idiootti! Miten ne autot muka ajaa sähköjohdot perässä jos ne kerta sähkökatkoksessa pysähtyy? Vähänkö oot tyhmä."

Harmitti hemmetisti, koska en tietenkään osannut selittää, että enpä ole ajatellut sinne asti, mutta niin siinä vaan käy. 

Nykyään ajellaan sähköautoilla ja jos energiakriisi katkaisee sähkön saannin, niitä ei voi ladata missään, joten mitenpä ajelet.

Ainoa hyvä asia tuossa Hesarin kauhuskenaariossa oli, että minun nuoruudentrauma parani. Tämän asian suhteen en tunne itseäni enää yhtään tyhmäksi. 

Kisoista startti uuteen harrastukseen

Kaksi vuotta sitten Patchcoat-leirillä Anne ja Mari perehdyttivät sekalaisen aussiejengin rally-tokon saloihin.

Muutama viikko sitten selailin kisakalenteria, josko lähtisi tokoilemaan toisen tai molemman kanssa. Jotain pitäisi tehdä aktivoituakseen, mutta tokoilussa Jatsin selkä on kovilla hypyn jälkeen ja Hippaa ei edelleenkään kiinnosta tehdä mitään muuta kuin paimentaa. Kyllähän se tokoilee omassa pihassa, mutta se ei paljon edistä etenemistä sillä uralla.

Huomasin, että PoKS järjestää virallisen rally-tokon. Koska olimme jo hyvällä menestyksellä kerran kokeilleet lajia, varasin siltä istumalta meille paikat ja tänään oli koe.

Tuomari Tytti Lintenhofer selvitti rataan tutustumisen alussa kädestä pitäen kaikki toimenpiteet, mitä kylteissä kerrotuilla tehtävillä tarkoitetaan ja miten ne oikeaoppisesti suoritetaan.
Kylttien välit ovat lyhyenpuoleiset ja siinä ajassa pitää kävellä, lukea tehtävä, käskeä koiraa ja jatkaa seuraavalle kyltille. Joissakin tehtävissä kyltillä pysähdytään, toisissa ei. Osa tehtävistä suoritetaan kyltin etuvasemmalla ja osa sen edessä. Jahas, ja kaikki tämä pitäisi tehdä vielä koiran kanssa? Siinäpä putkiaivolle prosessoitavaa.

Lajissa siis lasketaan virhepisteet ja vähennetään ne pois kun maksimi on 100 pistettä. Samalla juostaan myös aikaa vastaan eli tasapisteiden osuessa usealle koirakolle aika ratkaisee. Koiraa saa kehua ja kannustaa suorituksen aikana ja se on jopa suositeltavaa, kunhan ei koske koiraa eikä koira koske ohjaajaa kehässä ollessa.

Hipan kanssa startattiin numerolla 6 ja tuloksena oli 84 pistettä. Yksi epätarkasti suoritettu liike tuli ja useita kontrollivirheitä ja taluttimen kiristymisiä. Loppuarvostelussa luki "Iloinen suoritus. Pieniä epätarkkuuksia. Hyvin kannustettu."

Suoraan sanottuna Hippa oli melko pihalla alusta lähtien. Ulkona viritellessä se teki oikein mainiosti kaikki jutut, mutta sisätila oli kammotus. Tarvitaan lisää treeniä ja toivon, että poksilaiset saavat koulutusta järjestettyä.

Jatsin kanssa loikattiin kehään numerolla 14 ja tuloksena oli 96 pistettä. Siinäkin tuli talutinvirhe, kylttivirhe (kyltin, merkin tai henkilön koskeminen tai nuuskiminen on kielletty) ja vino asento.
"Pirteä suoritus. Koira hieman liian innokas. Hyvin ohjattu."

Eli epäilemättä tuosta liiasta innokkuudesta nuo virheet tulivat.

Kokonaisuutena oli oikein mukavaa ja aion jatkaa tätä harrastusta. Alokasluokka menee periaatteessa entisillä tokotaidoilla, mutta avoimesta luokasta lähtien tuleekin vastaan yhä erikoisempia liikkeitä ja koirille joutuu ihan oikeasti opettamaan uusia juttuja.

Järjestäjä otti kuvia ja lupasi lähettää niitä, joten lisään sitten jos niissä on jotain nähtävää.

Rata näytti tältä:

(Kuva: Saija Jänkävaara)

Kesämuistoja

Vaikka koulu alkoi jo ajat sitten, palataan vielä hetkeksi kesäloman viimeisiin päiviin.
Kävimme poikien kanssa Savonlinnassa päivän pituisella lomamatkalla. Olen käynyt Olavinlinnassa monta kertaa, mutta aina se on yhtä mielenkiintoinen, joten tällä kertaa porukalla sinne.

Ensin käytiin hampurilaisella. Itse olisin halunnut syödä jotain oikeampaa sapuskaa, mutta Aten takia mentiin Heseen. Reissulla oli odotettavissa niin paljon kaikkea uutta, että oli huomattavasti helpompaa kun kuopus sai päättää mitä syödään. Atte jännittää uusia tilanteita käsittämättömän paljon ja niitä halusin tarjota, mutta ei kaikkea kerralla.

Hese oli rannassa kuten Savonlinnassa melkein kaikki muukin. Meillä oli leipää eväänä, ei itsellemme vaan sorsille annettavaksi. Nämä tyypit olivat tosi ahneita. Melkein syliin hyppivät leivän perässä.

Lörtsyt Savonlinnan torilla on se juttu, joka on tehtävä, mutta mahat olivat vielä liian täynnä niin tukevaan jälkkäriin. Kävelimme pitkin satamaa, jossa oli laivoja lähdössä kiertoajelulle. Valittavana oli tunnin reissu kaupungin ympäri tai puolentoista tunnin norpparistely. Edellisenä päivänä olivat nähneet norpan, joka oli pitkän aikaa pomppinut laivan lähistöllä.

Kysyin pojilta, että mentäisiinkö. Kimmo oli heti valmis, mutta Atte tyrmäsi ajatuksen. Siinä neuvoteltiin lipunmyyjästuertin kanssa pitkät pätkät, mutta nuoriherra oli sitä mieltä, että maha oli liian täynnä eikä voi mennä laivaan. Jännitystähän se oli, mutta osaa nykyään peittää tukalan olonsa kummallisilla selityksillä. Päätettiin käydä ensin linnassa ja sitten seuraavalla lähdöllä risteilylle.

Olen hulluna linnoihin. Olavinlinna on upea, täynnä tunnelmaa, holvikaaria ja historiallisia tarinoita. Jos historian opiskelu olisi aikoinaan toteutettu tällä tavalla, olisin saattanut oppiakin jotain. Kimmon hissankirja on paljon mielenkiintoisempi kuin minun lapsuuden vastaava ja luen sitä joskus ihan huvikseni.

Odottavan aika on pitkä, tiedetään. Opas oli sitä paitsi myöhässä.

Käytävä on laajakulman vääristämä. Ei se oikeasti levene ylöspäin, mutta surkean kuvankäsittelytaitoni takia en osaa jälkikäteen muokata kuvaa kunnolliseksi.

Harvinainen poseeraus Atelta.

Seuraava kuva todistaa sen, ettei kuvia ikinä kannata poistaa kamerasta ennen kuin on nähnyt ne isolla ruudulla.
Kävelimme tornista alas ja yritin kuvata rappujen jyrkkyyttä ja kapeutta. Porukkaa tuli takaa eli aikaa ei ollut, kamerassa oli säädöt miten sattuu, joten kunhan räpsäisin. Ja mitä sainkaan? Ensinäkemältä täysin alivalottunut kuva, mutta tarkemmin katsottuna upea! Ikkunasta tuleva valo riitti valaisemaan muutamat portaat ja sen kuin Kimmo laskeutuisi pimeään tyhjyyteen. Ehdottomasti paras kuva pitkään pitkään aikaan.

Linnassa kävely vajutti mahaa ja päästiin laivaan. Ensin kierrettiin Linna, joten sain kuvia toiselta kantilta kuin yleensä.

Atte huomasi kyydin tasaiseksi. Kävi kapteeniakin jututtamassa ja kaikki oli hyvin. Minä iloitsin Aten saamasta uudesta kokemuksesta. Ehkä me vielä jonain päivänä päästään Ruotsinlaivalle saaristoa ihastelemaan.
Norppaa ei kyllä näkynyt, harmi.

Ja toinen harmi odotti torilla kun lörtsykauppias oli koonnut kojunsa ja lähtenyt matkoihinsa lörtsyineen. No, jäipähän jotain seuraavallekin reissulle. Ensi kesänä, toivottavasti.