Jalokiviä ja luontoretkeilyä
Minulla on harmauskrapula. Se on ihan itse keksitty nimi itse keksitylle vaivalle. Juontaa juurensa täydellisestä vapaapäivästä, jonka anti oli arjen harmauteen verrattuna yliannos kulttuuria ja luontoa huikaisevine elämyksineen.
Lähdettiin aamupäivällä poikien kanssa Kivikeskukseen katselemaan Kivimaailman aarteet -näyttelyä. Ostin meille passit, joilla sai lounaan, kierroksen geotietokeskuksessa ja kivinäyttelyssä sekä oman onnenkiven, jonka sai itse valita.
Päätimme ensin mennä syömään ja matka sinne kesti jonkin aikaa, koska jo pihalla oli kaikkea mielenkiintoista.
Vesiaihe näytteli melko suurta osaa pihasuunnittelussa.
Mukavan oloinen olohuone. Epäilen silti, että sohvaryhmä ei ole niin pehmeä kuin miltä näyttää.
Vuolukivikarhulla ei selkä notkahda, vaikka vähän Kimmoa raskaampikin ratsastaja hyppäisi kyytiin.
Eikä sen puoleen Aten paino saa kilpparin kilpeä säröilemään.
Ettei vaan taas suihkulähde!
Itse näyttelyssä tuskin olisi saanut kuvata vaikka olisi kysynytkin. Kiviaihe jatkui sisällä, jossa geotietokeskuksessa sai tietoa Suomen ja muun maailman kivirakennelmista ja näytillä oli monenlaista murikkaa.
Yläkerrassa oleva tunnelmallinen kiviaarrenäyttely on käymisen arvoinen paikka. Näyttely jatkuu lokakuun loppuun asti ja suosittelen käymään!
Ensimmäinen esine on meteoriitista peräisin oleva upea osa ja sen lisäksi kultakimpaleita, jalokiviä ja hohtavia kiviä ultraviolettivalossa. Eräässä vitriinissä on jäljiteltyinä tunnettuja timantteja, kuten Cullinan ja Koh-I-Noor. Raaka timantti on muuten aika mitättömän näköinen kimpale.
Kivikeskuksesta matka jatkui Kolille. Luontokeskus Ukko vie nykyään ison tilan hotelli Kolin vieressä, joten ylös asti ei pääse autolla ollenkaan. Alaparkista saa halutessaan hypätä kiskohissin kyytiin jos ei välttämättä halua kävellä loppumatkaa.
Just ehti mennä!
Pojat ovat tämän värkin kyydissä jo kerran olleet, minä pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan.
Siitä se lähtee, polku huipulle. Kiviaiheeseen ja kallioperään tutustuminen jatkui sen päällä kävelyn muodossa.
Kummallisia männynkäkkyröitä riittää.
Mitenkähän monet jalkaparit ovat silottaneet Ukko-Kolin kaljua kupolia? Kallio on paikka paikoin aika liukas.
Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla, katson kauas kaukaisuuteen...
Ukolta Akalle 200 metriä ja lähes luonnonmuovaamat raput. Melkein, mutta ei ihan.
Akka-Kolilla oli evästauon paikka.
Ei niin pientä rakoa kalliossa, etteikö sinne olisi mänty ängennyt juurineen.
Paha-Kolin pyöreitä muotoja...
...ja Atte kuikkimassa halkeamaan.
On se ihme, miten alaspäin on kevyempi kulkea.
Rata näyttää äkkiseltään hurjan jyrkältä.
Mäkrän kierros olisi ollut kaikkiaan reilun seitsemän kilometriä, mutta sinne ei tällä kertaa lähdetty kun eräät alkoivat valittaa väsymystä. Kummallista, minä suorastaan latauduin noilla ikiaikaisilla kallioilla kävellessä ja silmiä hiveleviä maisemia katsellessa. Ai että mä nautin!
Kunhan olen yksin reissussa niin Pirunkirkon käyn katsomassa. Se on varma se.
Lähdettiin aamupäivällä poikien kanssa Kivikeskukseen katselemaan Kivimaailman aarteet -näyttelyä. Ostin meille passit, joilla sai lounaan, kierroksen geotietokeskuksessa ja kivinäyttelyssä sekä oman onnenkiven, jonka sai itse valita.
Päätimme ensin mennä syömään ja matka sinne kesti jonkin aikaa, koska jo pihalla oli kaikkea mielenkiintoista.
Vesiaihe näytteli melko suurta osaa pihasuunnittelussa.
Mukavan oloinen olohuone. Epäilen silti, että sohvaryhmä ei ole niin pehmeä kuin miltä näyttää.
Vuolukivikarhulla ei selkä notkahda, vaikka vähän Kimmoa raskaampikin ratsastaja hyppäisi kyytiin.
Eikä sen puoleen Aten paino saa kilpparin kilpeä säröilemään.
Ettei vaan taas suihkulähde!
Itse näyttelyssä tuskin olisi saanut kuvata vaikka olisi kysynytkin. Kiviaihe jatkui sisällä, jossa geotietokeskuksessa sai tietoa Suomen ja muun maailman kivirakennelmista ja näytillä oli monenlaista murikkaa.
Yläkerrassa oleva tunnelmallinen kiviaarrenäyttely on käymisen arvoinen paikka. Näyttely jatkuu lokakuun loppuun asti ja suosittelen käymään!
Ensimmäinen esine on meteoriitista peräisin oleva upea osa ja sen lisäksi kultakimpaleita, jalokiviä ja hohtavia kiviä ultraviolettivalossa. Eräässä vitriinissä on jäljiteltyinä tunnettuja timantteja, kuten Cullinan ja Koh-I-Noor. Raaka timantti on muuten aika mitättömän näköinen kimpale.
Kivikeskuksesta matka jatkui Kolille. Luontokeskus Ukko vie nykyään ison tilan hotelli Kolin vieressä, joten ylös asti ei pääse autolla ollenkaan. Alaparkista saa halutessaan hypätä kiskohissin kyytiin jos ei välttämättä halua kävellä loppumatkaa.
Just ehti mennä!
Pojat ovat tämän värkin kyydissä jo kerran olleet, minä pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan.
Siitä se lähtee, polku huipulle. Kiviaiheeseen ja kallioperään tutustuminen jatkui sen päällä kävelyn muodossa.
Kummallisia männynkäkkyröitä riittää.
Mitenkähän monet jalkaparit ovat silottaneet Ukko-Kolin kaljua kupolia? Kallio on paikka paikoin aika liukas.
Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla, katson kauas kaukaisuuteen...
Ukolta Akalle 200 metriä ja lähes luonnonmuovaamat raput. Melkein, mutta ei ihan.
Akka-Kolilla oli evästauon paikka.
Ei niin pientä rakoa kalliossa, etteikö sinne olisi mänty ängennyt juurineen.
Paha-Kolin pyöreitä muotoja...
...ja Atte kuikkimassa halkeamaan.
On se ihme, miten alaspäin on kevyempi kulkea.
Rata näyttää äkkiseltään hurjan jyrkältä.
Mäkrän kierros olisi ollut kaikkiaan reilun seitsemän kilometriä, mutta sinne ei tällä kertaa lähdetty kun eräät alkoivat valittaa väsymystä. Kummallista, minä suorastaan latauduin noilla ikiaikaisilla kallioilla kävellessä ja silmiä hiveleviä maisemia katsellessa. Ai että mä nautin!
Kunhan olen yksin reissussa niin Pirunkirkon käyn katsomassa. Se on varma se.
Kommentit