No voihan vattu!
Sain päähäni mennä läheiselle vadelmatilalle vatunpoimintaan. Alkusato oli satunnaista ja poiminta hidasta, koska vattuja oli vähän ja ne piti lajitella ykkös- ja kakkosluokan marjoihin. Vähänkin mustaa reunassa ja se ei kelvannut mihinkään, joten eikun hyvä osa suuhun ja loput kankaalle. Kylläpä oli ekan päivän jälkeen vattuuntunut olo. Toisena päivänä en syönyt jostain syystä enää yhtään vattua.
Pikkuhiljaa marjat kypsyivät ja samaa tahtia poimija, mutta ei niinkään työn takia vaan auringon kärventämänä. Kuten kaikki tietävät, hellettä on piisannut viime aikoina ihan kiitettävästi. Paikka on suojaisa tuulen suhteen muutenkin, ja jos vaikka joku henkäys jostain kävisikin niin aina on miestä korkea pöheikkö edessä.
Ei se mitään, työsato kasvoi sitä mukaa kun pääsato kypsyi. Jos toissa viikolla marjojen perässä piti juosta niin viime viikolla ne kävivät joukolla päälle. Samalla keräsin itselleni niitä myyntiin kelpaamattomia pikkurupeloita tai muuten viallisia. Kätevää kun saa omat marjat siinä sivussa. Ei kyllä motivaatio riittäisikään enää illalla lähteä metsään rumuamaan.
Suurimman osan siivosin pakkaseen ja tässä eräänä päivänä keitin hilloa. On se jännä, miten purkit ei ikinä mene tasan hillon kanssa. Vaikka olisi kuinka monta erikokoista purkkia, aina jää yli vähän ja niin kävi nytkin. Yksi purkki jäi puolilleen ja sitä siinä manailin. Se oli moka. Maailmankaikkeuden energiat ei vaan yksinkertaisesti tykkää negatiivisesta asenteesta. Jos olisin puolityhjän purkin harmittelun sijaan ollut kiitollinen puolitäydestä purkista, kaikki olisi varmasti mennyt hyvin. Mutta ei, yksi purkki räjähti.
Ei se käynyt kuten sarjakuvissa voisi kuvitella käyvän, PAM RÄISKIS ja hillot pitkin seiniä, ei. Se oli pelkkä hiljainen plop ja purkin kylki aukesi. Hillo valui pitkin pöytää ja siitä lattialle.
Pelastin mitä pelastettavissa oli. Pyyhe lattialle valuvan hillon suojaksi ja pöydältä lapioin hilloa siihen puolityhjään purkkiin. Tulipahan sekin nyt täyteen.
Mutta kyllä vatutti.
Pikkuhiljaa marjat kypsyivät ja samaa tahtia poimija, mutta ei niinkään työn takia vaan auringon kärventämänä. Kuten kaikki tietävät, hellettä on piisannut viime aikoina ihan kiitettävästi. Paikka on suojaisa tuulen suhteen muutenkin, ja jos vaikka joku henkäys jostain kävisikin niin aina on miestä korkea pöheikkö edessä.
Ei se mitään, työsato kasvoi sitä mukaa kun pääsato kypsyi. Jos toissa viikolla marjojen perässä piti juosta niin viime viikolla ne kävivät joukolla päälle. Samalla keräsin itselleni niitä myyntiin kelpaamattomia pikkurupeloita tai muuten viallisia. Kätevää kun saa omat marjat siinä sivussa. Ei kyllä motivaatio riittäisikään enää illalla lähteä metsään rumuamaan.
Suurimman osan siivosin pakkaseen ja tässä eräänä päivänä keitin hilloa. On se jännä, miten purkit ei ikinä mene tasan hillon kanssa. Vaikka olisi kuinka monta erikokoista purkkia, aina jää yli vähän ja niin kävi nytkin. Yksi purkki jäi puolilleen ja sitä siinä manailin. Se oli moka. Maailmankaikkeuden energiat ei vaan yksinkertaisesti tykkää negatiivisesta asenteesta. Jos olisin puolityhjän purkin harmittelun sijaan ollut kiitollinen puolitäydestä purkista, kaikki olisi varmasti mennyt hyvin. Mutta ei, yksi purkki räjähti.
Ei se käynyt kuten sarjakuvissa voisi kuvitella käyvän, PAM RÄISKIS ja hillot pitkin seiniä, ei. Se oli pelkkä hiljainen plop ja purkin kylki aukesi. Hillo valui pitkin pöytää ja siitä lattialle.
Pelastin mitä pelastettavissa oli. Pyyhe lattialle valuvan hillon suojaksi ja pöydältä lapioin hilloa siihen puolityhjään purkkiin. Tulipahan sekin nyt täyteen.
Mutta kyllä vatutti.
Kommentit