On se paimennus niin rentouttavaa ja mukavaa koiran ja omistajan välistä puuhastelua
Paitsi että hiki siinä rentoudessa tuli ja mukavuuskin näytti äkkinäisen silmään pahimmanlaatuiselta eläinrääkkäykseltä.
Kolmas kerta paimenessa ja nyt se tapahtui. Kivikko, oikea pirunpelto tuli vastaan. Hippa päätti heti aitaukseen tultua keskittyä omaan laumaansa eli Atteen ja Kimmon. "Pitäkää villakeränne, minä huolehdin pojista."
Etpäs.
Sille piti kertoa, että nyt ollaan lammaslaumassa ja työskennellään sen kanssa eikä haikailla ihmislaumaan. Eipä se käynytkään niin helposti. Olenko joskus maininnut Hipan jääräpäisyydestä? Unohtakaa se. Koko sen tähänastisen elämän jääräilyt yhteensä ovat pientä tämän päivän "paimennukseen" verrattuna.
Hippa kaarsi sinnikkäästi pois laumasta, joka koostui karitsoista ja oli suhteellisen hankala paimennettava. Se teki kaikkensa kertoakseen, että nyt ei huvita, en tee! Sai pullokepistä turpiinsa ja persuksilleen, eikä auttanut mitään. Se meni aitauksen nurkkaan pienenpieneksi ja karkasi kolmesti portin ali. Sitä ihmeteltiin, että miten niin kookas koira yleensä mahtui niin olemattomasta raosta. Verkonsilmukastakin se yritti paeta, mutta se sentään piti loistopaimenen oikealla puolella.
Kerta toisensa jälkeen hain sen pannasta työn ääreen, kun suulliset kehotukset kaikuivat kuuroille korville. Ei se paineistunut, mutta piti vaan oman päänsä. Me huhkittiin hullun lailla onnistumisien perään ja tulihan niitä välillä, pieniä mutta arvokkaita.
Sinikka oli riemuissaan. Hän kertoi, että ei se tuota tekisi, jos sillä ei olisi aivoja. Hippa on erinomaisen älykäs ja nopeasti kehittyvä koira.
Kahdella ensimmäisellä kerralla se näytti, mitä osaa ja homma oli kivaa. Nyt siltä vaadittiin asioita ja herraisä sentään, että pani hanttiin. Normikoiralla tämä vaihe tulee yleensä viidennellä tai kuudennella kerralla, mutta Hippiäinen teki sen kolmannella. Onneksi. Tästä mennään vaan ylöspäin.
Maikku oli meidän kanssa aitauksessa toisella kerralla ja osallistui Hipan retuuttamiseen. Se rimpuili itsensä vapaaksi pannasta ja Maikulta sormet kipeiksi, mutta ei pienintäkään aggressiota. Maikku sanoi, ettei ole vielä koskaan törmännyt näin itsepäiseen ja kilttiin aussieen. Moni muu koira olisi tarjonnut hammasta, mutta Hippa ei edes yrittänyt.
Kiitokset Sinikalle ja Maikulle opastuksesta! Oli ihan mahtavat treenit. Nyt kun vielä pääsisi kerran yrittämään, että Hipan pääkoppaan saisi talven ajaksi muhimaan onnistunut suoritus niin enpä muuta kaipaisi.
Kolmas kerta paimenessa ja nyt se tapahtui. Kivikko, oikea pirunpelto tuli vastaan. Hippa päätti heti aitaukseen tultua keskittyä omaan laumaansa eli Atteen ja Kimmon. "Pitäkää villakeränne, minä huolehdin pojista."
Etpäs.
Sille piti kertoa, että nyt ollaan lammaslaumassa ja työskennellään sen kanssa eikä haikailla ihmislaumaan. Eipä se käynytkään niin helposti. Olenko joskus maininnut Hipan jääräpäisyydestä? Unohtakaa se. Koko sen tähänastisen elämän jääräilyt yhteensä ovat pientä tämän päivän "paimennukseen" verrattuna.
Hippa kaarsi sinnikkäästi pois laumasta, joka koostui karitsoista ja oli suhteellisen hankala paimennettava. Se teki kaikkensa kertoakseen, että nyt ei huvita, en tee! Sai pullokepistä turpiinsa ja persuksilleen, eikä auttanut mitään. Se meni aitauksen nurkkaan pienenpieneksi ja karkasi kolmesti portin ali. Sitä ihmeteltiin, että miten niin kookas koira yleensä mahtui niin olemattomasta raosta. Verkonsilmukastakin se yritti paeta, mutta se sentään piti loistopaimenen oikealla puolella.
Kerta toisensa jälkeen hain sen pannasta työn ääreen, kun suulliset kehotukset kaikuivat kuuroille korville. Ei se paineistunut, mutta piti vaan oman päänsä. Me huhkittiin hullun lailla onnistumisien perään ja tulihan niitä välillä, pieniä mutta arvokkaita.
Sinikka oli riemuissaan. Hän kertoi, että ei se tuota tekisi, jos sillä ei olisi aivoja. Hippa on erinomaisen älykäs ja nopeasti kehittyvä koira.
Kahdella ensimmäisellä kerralla se näytti, mitä osaa ja homma oli kivaa. Nyt siltä vaadittiin asioita ja herraisä sentään, että pani hanttiin. Normikoiralla tämä vaihe tulee yleensä viidennellä tai kuudennella kerralla, mutta Hippiäinen teki sen kolmannella. Onneksi. Tästä mennään vaan ylöspäin.
Maikku oli meidän kanssa aitauksessa toisella kerralla ja osallistui Hipan retuuttamiseen. Se rimpuili itsensä vapaaksi pannasta ja Maikulta sormet kipeiksi, mutta ei pienintäkään aggressiota. Maikku sanoi, ettei ole vielä koskaan törmännyt näin itsepäiseen ja kilttiin aussieen. Moni muu koira olisi tarjonnut hammasta, mutta Hippa ei edes yrittänyt.
Kiitokset Sinikalle ja Maikulle opastuksesta! Oli ihan mahtavat treenit. Nyt kun vielä pääsisi kerran yrittämään, että Hipan pääkoppaan saisi talven ajaksi muhimaan onnistunut suoritus niin enpä muuta kaipaisi.
Kommentit