Kivat kekkerit koiraporukalla
Syksymmällä yllytin Miimiä järkkäämään Joensuun seudun aussiepikkujoulut. Alun nihkeän suhtautumisen jälkeen kelkka kääntyi ja tänään tavattiin Virolaisessa yhteislenkin ja nyyttäreiden merkeissä. Talonväen ja meidän lisäksi paikalle tulivat Hilkka, Kiri ja Valo, Satu ja Viiru sekä Ari ja Mari Kidan ja kleinspitz Oscarin kanssa.
Sukukokoushan siitä lähes kokonaisuudessaan tuli. Kaikki muut aussiet olivat Patchcoat-koiria paitsi Kida, joka kuuluu Särkivaaran klaaniin. Niin kaunis ja vilkas neiti! Ulkonäöllisesti ihan erilainen kuin Miimin kasvatit. Sukunäkö on hämmästyttävä seikka.
Aluksi lähdettiin porukkalenkille. Läheskään kahden tunnin lenkkiä ei tarvinnut vaivautua kiertämään, koska koiraporukalla kilometrejä kertyi varmasti moninkertainen määrä meihin ihmisiin verrattuna. Yhdeksän nartun laumassa vauhtia riitti kiitettävästi ja pikkuinen Oscar mennä vipelsi seassa hyvin herrasmiehenä.
Pojat olivat lenkin ajan talonvahteina ja meidän palattua saivat kerralla monta rapsutettavaa. Me muut laitettiin syömisiä pöytään ja koirat jatkoivat vimmaamista tuvassa. Sopuisaa sakkia. Pieni kärhämä tuli välillä, mutta siitä selvittiin reilulla karjaisulla.
Ruoka oli hyvää ja seura mukavaa. Seuraavan kerran voidaan kokoontua meillä, ettei Miimin tarvitse aina olla emäntänä. Mutta kun heillä on niin viihtyisää ja aina kiva käydä.
Viihtyvyydestä puheen ollen Jatsi on aika selkeä poikkeus. Kun väki väheni ja meidän jengi jäi viimeiseksi, kuningatar Jatsi elämöi nenä ovenraossa jatkuvalla moukumisella. Kamala pelko persiissä, että jos hänet vaikka unohdetaan - tai vielä pahempaa, jätetään tahallaan. Parempi muistuttaa olemassaolostaan, ettei niin pääse käymään.
Sukukokoushan siitä lähes kokonaisuudessaan tuli. Kaikki muut aussiet olivat Patchcoat-koiria paitsi Kida, joka kuuluu Särkivaaran klaaniin. Niin kaunis ja vilkas neiti! Ulkonäöllisesti ihan erilainen kuin Miimin kasvatit. Sukunäkö on hämmästyttävä seikka.
Aluksi lähdettiin porukkalenkille. Läheskään kahden tunnin lenkkiä ei tarvinnut vaivautua kiertämään, koska koiraporukalla kilometrejä kertyi varmasti moninkertainen määrä meihin ihmisiin verrattuna. Yhdeksän nartun laumassa vauhtia riitti kiitettävästi ja pikkuinen Oscar mennä vipelsi seassa hyvin herrasmiehenä.
Pojat olivat lenkin ajan talonvahteina ja meidän palattua saivat kerralla monta rapsutettavaa. Me muut laitettiin syömisiä pöytään ja koirat jatkoivat vimmaamista tuvassa. Sopuisaa sakkia. Pieni kärhämä tuli välillä, mutta siitä selvittiin reilulla karjaisulla.
Ruoka oli hyvää ja seura mukavaa. Seuraavan kerran voidaan kokoontua meillä, ettei Miimin tarvitse aina olla emäntänä. Mutta kun heillä on niin viihtyisää ja aina kiva käydä.
Viihtyvyydestä puheen ollen Jatsi on aika selkeä poikkeus. Kun väki väheni ja meidän jengi jäi viimeiseksi, kuningatar Jatsi elämöi nenä ovenraossa jatkuvalla moukumisella. Kamala pelko persiissä, että jos hänet vaikka unohdetaan - tai vielä pahempaa, jätetään tahallaan. Parempi muistuttaa olemassaolostaan, ettei niin pääse käymään.
Kommentit