Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla

Meikäläiset konkurssintorjujat eivät tässä maailmanajassa juuri lomaile, mutta parin päivän ajan irrottauduimme arkikuvioista. Olen jo pitkään halunnut käydä Imatrankosken juoksutusta katsomassa ja matkalla oleva Parikkalan patsaspuisto on myös lukeutunut käyntikohteisiin. 

Lauantaiaamuna 7.8. lähdimme ajelemaan 6-tietä etelään. Ensimmäinen stoppi oli muistaakseni patsaspuistossa. Kyseessä on Veijo Rönkkösen (1944-2010) peräti 50 vuoden työ. En lähde toistamaan faktoja, koska ne voi lukaista puiston omilta sivuilta. Nähtävää riittää, ja enimmäkseen melko häijyä semmoista. Voi vain miettiä, mitä taiteilijan päässä on liikkunut. 

Joogatarha on omasta harrastuksesta syntynyt kokoelma. Puiston vanhin teossarja.

Tämä on huvittavimmasta päästä. Koira nostaa koipea ja kuikuilee hameen alle. Hmm?

Kyllä, suussa on aidot tekarit.

Miksi tuo Jukolan Jussin näköinen ukko hymyilee piiskan viuhuessa?

Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Toisista paikka on niin ahdistava, ettei toinen vierailu tule kuuloonkaan. Minä haluan poiketa toistekin.

Yksi melko tärkeä syy Imatralla käyntiin oli Virkkukoukkusen myymälä. En ole ostanut itselleni vaatteita herranaikoihin ja halusin kesämekon. Virkkukoukkunen ompeluttaa kankaansa Kiteellä, joten ne eivät ole ainakaan kiinalaisten lasten tekemiä. (Eri juttu mistä kankaat tulevat, mutta en puutu tässä siihen.) Kotimaista työtä sopii näinä aikoina arvostaa. 

Suosikkikuosi hyppäsi heti silmään, mutta kokoja ei ollut, koska valikoima oli vähissä. Tämä kesä alkoi jo elokuun alussa olla vaatekaupoissa ohi. Ostin tai muru osti minulle erään räväkän värisen mekon, mutta kesän lämpö oli siltä erää aika lailla siinä, joten sen ulkoiluttaminen jää ensi kesään. Keväällä pitää mennä uudestaan katsomaan, mitä paikassa on tarjolla.

Ennen hotelliin kirjautumista kävimme kävelemässä Vuoksen vartta kuvauspaikkoja tarkastelemassa. Kiersimme voimalaitoksen kautta koko saaren ja päädyimme hiidenkirnuille opastavan polun varteen. Nehän oli luontointoilijan tietenkin nähtävä. Opastaulun mukaan Vuoksen syntymäaikana tuhansia vuosia sitten koski hieroi kallioon kirnuja toista sataa. Pienimmät olivat kahvikupin kokoisia, ja sieltähän niitä sai bongata kun käveli tarpeeksi kauas. Matkaseuralaisella oli kehnohkot kengät, mutta  kivistävistä jaloista huolimatta malttoi kulkea mukana.

Lopulta päädyimme ihan hotellihuoneen kohdalla olevalle paviljongille ja totesimme sen hyväksi kuvauspaikaksi. Hyvissä ajoin ennen klo 18 alkavaa näytöstä asetuimme asemiin. Harmi, että vettä satoi, ja se aiheutti kuvaustilanteeseen omat haasteensa. Lopputulos oli, että vain jokunen kuva onnistui ilman linssin pinnassa läikkyviä pisaroita. Videokuvaajalla oli astetta vaikeammat oltavat, koska hän halusi kuvaa kosken päältä. Se onnistui jotenkuten jalustaan viritetyllä, muovipussilla suojatulla kameralla, jota viimeisillä voimillaan killutti kallionkielekkeen ulkopuolella. Lopputuloksen näemme myöhemmin kun editointi valmistuu.

Porukkaa oli kertynyt sillalle runsain mitoin. Sibelius soi ja vesi alkoi valua kuivaan uomaan.

Koska jalusta oli muussa käytössä eikä tasaavaa hernepussia ollut, asetin kameran kalliolle hupparin päälle. Vitkalaukaisimella avustetulla hitaalla valotuksella sain otettua semmoisen kuvan, mitä lähdin hakemaan.

Näimme toisenlaistakin taidetta. Läheisellä torilla oli suihkulähde, jonka pohjaan oli maalattu kirkkaita värejä. Molemmissa päissä allasta oli kyltit, joissa sanottiin "katso ja kuvaa tästä". Emme ymmärtäneet jutun juonta ollenkaan. Toiseen päähän allasta oli maalattu norppa, joka näytti vain venyneeltä. Vasta kun otin oheisen kuvan, näimme idean. Oikein hauska 3D-illuusio. Hoksasin vasta reilusti jälkeen päin, että olisiko teosta pitänyt katsoa täsmälleen siitä, mistä kyltti neuvoi. Se nimittäin oli aika matalalla ja me vain toljotimme seisovilta jaloilta. Asiat näkisi oikein, jos kyykistyisi oikeaan kulmaan.

Illalla kylillä kävellessämme kamera ei ollut mukana, joten tunnelmallisessa valaistuksessa kylpevä hotelli on kännykkälaatua.

Aamulla heräsin kuuden kieppeillä ja vilkaisin vieruskaveria, jonka totesin myös olevan hereillä. Mitäs sitä nyt lomalla nukkumaan tuntia pidempään kuin työaamuina.

"Sataako tuolla", kysyin kuunnellessani outoa ääntä.

Avasin ikkunan ja kurkistin ulos. 

"Voi prkl, koski kuohuu! Nyt äkkiä ulos!"

"Mie tuun kanssa", Ripe sanoi.

Vaatteet viskautuivat päälle ennätysvauhdilla. Vettä kohisi alas nähdäkseni enemmän kuin edellisillan niinsanotussa näytöksessä. Ilma oli poutainen mutta sumuinen eikä ketään ollut missään. Mahtavat olosuhteet kuvaussessiolle.

Olimme jo edellispäivän kierroksella havainneet, että tässä oli paras kuvauspaikka. Se vain oli lievästi luvattomalla paikalla, joten keltaliiviset turvamiehet vahtivat näytöksen aikaan kansan parveilua. Nyt keltaliivejä ei ollut paikalla, ja mitäs sitä ei tekisi taiteen vuoksi. Ihana kuva, vaikka itse kehunkin.

Niin, mitäs sitä ei todellakaan tekisi taiteen vuoksi. Tämä kuva aiheutti facebookin puolella huvittuneisuutta. Kamera ja kännykät ovat edelleen tallessa.
 

Melkein pari tuntia viihdyimme kuohuja katselemassa ja varsinkin kuuntelemassa. On se hieno ääni. Hotelliaamiainen ei pettänyt ja mahat täynnä passasi käydä tirsoille paikkaamaan varhaisaamun äkkilähtöä.

Seuraava etappi oli kaiman luona. Kiersimme Hannan puutarhan ja nyt harmittaa kun en ottanut kuvaa viinirypäleistä. Ne olivat äärisöpöjä. Karhunvatukoita en muistaakseni ole ennen maistanut, mutta nyt olen. Valitettavasti opetin niitten napsimisen allaoleville eläimillekin. Hali ja Kiila totesivat marjojen olevan kypsiä ja hyviä.

 Kotimatkalla kävimme vielä Parikkalassa Siikalahden lintutorneilla. Siikalahti on kuuluisa valtavasta linnustostaan, mutta tähän aikaan melko hiljainen. Kurkipari huuteli ja joku iso lintu kalasti, mutta oli liian kaukana tunnistusta varten. Sielläkin pitää käydä kevätmuuton aikana.

Oli ihana viikonloppu ja koska nähtävää jäi, otamme keväällä uudestaan. Se on varma kuin tauti.