Naamakirja postilaatikossa

Ei, en ole vieläkään liittynyt takaisin facebookiin. Ei tarvitse. Jostain syystä viime aikoina aina kun varovasti raotan postilaatikon kantta, sieltä purskahtaa naamoja naamojen perään päin omaa pläsiäni.

Tästä täytyy vetää johtopäätös, että minulla on todella paljon ystäviä ja kavereita, joista suurinta osaa en tunne millään tavalla. Heidän halunsa kaveerata minun kanssani on täysin yksipuolista, mutta ei se tunnu heitä häiritsevän.

Aivan, taas sama tuskanpaikka kuin joka kerta missä tahansa kulkiessa V-sanan aikaan.
"Olen paras kaverisi, vaikka et sitä itse vielä tiedä."
Vaalit.

En minä tiedä, ketä pitäisi äänestää. Antoipa äänensä kelle tahansa, jotain tyhmää se kuitenkin tekee kun pääsee vallan kahvaan tai edes lähelle sitä. Lupaa yhtä ja toista, mutta mieli muuttuu kun porukan paine on takana ja aivopesu täydessä käynnissä.

Koko äänestystouhu pitäisi järjestää aivan toiselta kantilta eli poissulkemisen kautta. Annetaan ääni sille, jota ei missään nimessä halua kuntansa asioita sotkemaan. Vielä parempi olisi, jos ääniä olisi käytettävissä rajaton määrä. Sieltä vaan häntäpäästä laskien porukka valtuustosalin penkkejä kuluttamaan.

Asiaan saisi vähän ulottuvuutta ja kenties äänestysprosentti nousisi myös. Nykyisellä systeemillä moni antaa äänensä tyyliin ihan sama, kunhan jollekin. Tai jättää tyhjän lapun tai äänestämättä kokonaan.

Eihän tämä tietenkään mitään muuta lopputuloksen suhteen. Kansa puhuu oman mielipiteensä ja se on mikä on eli aina väärä, jos keneltä tahansa toiselta kysyy.

Itse vain herkuttelen ajatuksella, että jos käännettäisiin systeemi edellä mainitulla tavalla päälaelleen, ehdokkaat saisivat tietää todellisen tilanteen siitä, miten epäsuosittuja he oikeasti ovatkaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla