Uutta intoa tottisteluun
Minähän en jännitä enkä stressaa mitään testejä tai kokeita etukäteen. Zeniläisen tyyni mieleni pitää koirankin rauhallisena kun ei suotta vouhota.
No toenperrään! Kylläpä vaan kaikesta huolimatta kummallisen raskas kivi putosi harteilta kun sekä BH että luonnetesti läpäistiin kaikella kunnialla.
Hyvä niin. Ensi kesänä koittaisi aika osallistua varsinaisiin pk-kokeisiin ja paljon on tehtävä vielä sillä saralla. Metsäosuudessa tökkii esineruutu ja janatyöskentely, mutta palataan niihin viimeistään keväällä. Jos tuo ensilumi sulaa pois, niin ehkä vielä tänä syksynä.
Tiistain toivotuissa eli tottiskentällä oli paljon porukkaa. Paras juttu oli kun Miimi ja Viia hyörivät ihan lähietäisyydellä.
Hipan loistava seuraaminen himmeni huomattavasti, kun se kuikuili parhaan kaverinsa suuntaan. Käytin hihnaa muistuttamaan mitä oltiin tekemässä ja pyysin Miimiä hihkumaan omalle koiralleen ihan rohkeasti ja ääntä säästelemättä.
Hyvin toimi. Ei kentälle olla ennenkään tultu leikkimään, joten Hippa palasi kuriin ja herran nuhteeseen tekemään töitä minulle.
Jäävissä liikkeissä istuminen ja maahanmeno ovat jo lähes idioottivarmoja, mutta seisominen kaikkea muuta. Kun en tunnu millään osaavan kertoa, että mitä haluan Hipan tekevän. Vähintään pieni käsiapu tarvitaan pysähtymiseen, vaikka se kyllä seisoo kuin tatti paikallaan kun saa siihen asettumaan.
Eilen illalla jauhettiin tätä vielä omalla pihalla lisää. Kaipa tarvittava määrä toistoja ei vaan vielä ole kasassa. Hippa on asettanut liikkeiden oppimiselle ihan omat kiintiöt.
Paikkamakuu meni oikein hyvin. Ihan tyystin selin en uskaltanut kääntyä, kun ei ollut varasilmiä vahtimassa koiraa ja megalomaaninen häiriö vieressä hillumasa.
Hyppy on myös varsinainen kompastuskivi koeuralla. Että voikin noin pomppivaisella koiralla on suunnattomia vaikeuksia ylittää metristä estettä käskystä ilman kiukkuilua. Annahan olla, kun kuljetaan muuten vaan esteen ohi, niin tämä hyväkäs leiskauttaa yli puolen metrin ilmavaralla ja nauraa vielä mennessään.
Henna ja narupallo esteen takana olivat hyvänä apuna. Jos Hippa kiersi esteen, narupallo meni piiloon. Jos se hyppäsi, narupallo putosi palkaksi. Hyvin loogista ja koirakin sen älysi.
Tarkoitus oli pelkästään opettaa, mitä "hyppy" tarkoittaa. Se kai tässä jarruttaa, että koira menee saalisvietillä vaikka puuhun, mutta itse käsky on hämärän peitossa.
Eilen aloitin aamun uuninlämmityksellä ja lumitöillä. Yöllä oli satanut kymmenkunta senttiä hyötyliikuntaa ja minähän innosta piukeana kaivoin kolan naftaliinista, vaikka säätiedotuksia seuraamalla olisi voinut arvata, että poishan se sulaa ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Sama tilanne puolen vuoden päästä ei olisi saanut minua edes vilkaisemaan kolan suuntaan. Talvi yllättää joka vuosi.
Kotihommien jälkeen käytiin Miimin luona lenkillä ja tarkoitus oli tehdä esineruutua. Lopputulos oli se, että juututtiin nettiin tutkimaan ihan muita juttuja. Ehtiihän tuota lumettomanakin aikana.
No toenperrään! Kylläpä vaan kaikesta huolimatta kummallisen raskas kivi putosi harteilta kun sekä BH että luonnetesti läpäistiin kaikella kunnialla.
Hyvä niin. Ensi kesänä koittaisi aika osallistua varsinaisiin pk-kokeisiin ja paljon on tehtävä vielä sillä saralla. Metsäosuudessa tökkii esineruutu ja janatyöskentely, mutta palataan niihin viimeistään keväällä. Jos tuo ensilumi sulaa pois, niin ehkä vielä tänä syksynä.
Tiistain toivotuissa eli tottiskentällä oli paljon porukkaa. Paras juttu oli kun Miimi ja Viia hyörivät ihan lähietäisyydellä.
Hipan loistava seuraaminen himmeni huomattavasti, kun se kuikuili parhaan kaverinsa suuntaan. Käytin hihnaa muistuttamaan mitä oltiin tekemässä ja pyysin Miimiä hihkumaan omalle koiralleen ihan rohkeasti ja ääntä säästelemättä.
Hyvin toimi. Ei kentälle olla ennenkään tultu leikkimään, joten Hippa palasi kuriin ja herran nuhteeseen tekemään töitä minulle.
Jäävissä liikkeissä istuminen ja maahanmeno ovat jo lähes idioottivarmoja, mutta seisominen kaikkea muuta. Kun en tunnu millään osaavan kertoa, että mitä haluan Hipan tekevän. Vähintään pieni käsiapu tarvitaan pysähtymiseen, vaikka se kyllä seisoo kuin tatti paikallaan kun saa siihen asettumaan.
Eilen illalla jauhettiin tätä vielä omalla pihalla lisää. Kaipa tarvittava määrä toistoja ei vaan vielä ole kasassa. Hippa on asettanut liikkeiden oppimiselle ihan omat kiintiöt.
Paikkamakuu meni oikein hyvin. Ihan tyystin selin en uskaltanut kääntyä, kun ei ollut varasilmiä vahtimassa koiraa ja megalomaaninen häiriö vieressä hillumasa.
Hyppy on myös varsinainen kompastuskivi koeuralla. Että voikin noin pomppivaisella koiralla on suunnattomia vaikeuksia ylittää metristä estettä käskystä ilman kiukkuilua. Annahan olla, kun kuljetaan muuten vaan esteen ohi, niin tämä hyväkäs leiskauttaa yli puolen metrin ilmavaralla ja nauraa vielä mennessään.
Henna ja narupallo esteen takana olivat hyvänä apuna. Jos Hippa kiersi esteen, narupallo meni piiloon. Jos se hyppäsi, narupallo putosi palkaksi. Hyvin loogista ja koirakin sen älysi.
Tarkoitus oli pelkästään opettaa, mitä "hyppy" tarkoittaa. Se kai tässä jarruttaa, että koira menee saalisvietillä vaikka puuhun, mutta itse käsky on hämärän peitossa.
Eilen aloitin aamun uuninlämmityksellä ja lumitöillä. Yöllä oli satanut kymmenkunta senttiä hyötyliikuntaa ja minähän innosta piukeana kaivoin kolan naftaliinista, vaikka säätiedotuksia seuraamalla olisi voinut arvata, että poishan se sulaa ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Sama tilanne puolen vuoden päästä ei olisi saanut minua edes vilkaisemaan kolan suuntaan. Talvi yllättää joka vuosi.
Kotihommien jälkeen käytiin Miimin luona lenkillä ja tarkoitus oli tehdä esineruutua. Lopputulos oli se, että juututtiin nettiin tutkimaan ihan muita juttuja. Ehtiihän tuota lumettomanakin aikana.
Kommentit