Paukkuarkuuden poiskoulutusta
Tuli tässä muuan päivänä mainos postin mukana ja päätin tilata maakunnan kakkoslehden pariksi kuukaudeksi. Välissä oli liite Joensuun joulunavajaisista, ja sitä tutkittiin koko perheen voimin. No, koiria ei kiinnostanut kuitenkaan.
On noilla muksuilla hoksottimet ojossa näköjään ihan jatkuvasti. Kysyivät siinä sivussa, että paljonko mahtanee tuon kokoinen mainos maksaa. Vastasin, etten tiedä kun en ole ilmoitusihmisiä. Puntaroitiin siinä, että ei varmaan sataset riitä, hyvä jos ykköstuhannetkaan.
"No ketkäs siellä Heilissä on ilmoitusihmisiä", kuului seuraava kysymys.
Luettelin kyseiset henkilöt ja nuoriso tyytyi siihen.
Ei voi tyhmä toimittaja (evp) tietää, koska ilmoitusten myyminen ja värkkäminen kasaan on ihan toiselta planeetalta olevaa hommaa kuin juttujen tekeminen.
Kesällä Heilissä ollessani sattui pari kertaa niin, että joku soitti ja halusi ostaa ilmoituksen. Hassuinta tässä oli se, että henkilöt soittivat avustajapuhelimeen, jonka numero ei ole julkisesti missään nähtävillä.
"Öö, pikku hetki, siirrän puhelun ilmoitusosastolle!" Ja sitten juostiin etsimään ihminen, joka osasi auttaa soittajaa hädässään.
Hm, menipä taas vaihteeksi sivuraiteelle.
Tänään oli ne joulunavajaiset, jonne mentiin poikien kanssa ihmettelemään. Minulla kiinnosti lähinnä ilotulitus. Siitä huolimatta, että se on edelleen joutavaa rahantuhlausta ja saastutusta, mutta kun se visuaalinen elämys on niin... vastustamaton.
Atte on meidän perheen paukkuarka ja kaikkia uusia tilanteita jännittävä. Lähdettiin reissuun osin siksi, että saisin edes vähän sammutettua kuuloherkkyyttä. Se on harmillinen ominaisuus, koska olisi kiva joskus käydä porukalla elokuvissa, mutta siihen Atte on tehnyt ehdottoman tenän.
Alun raketit eivät olleet kovin isoja, joten ei paniikkia ja väriloiston koreutumisen myötä ei pamauksetkaan enää niin vaivanneet. Kun kysyin, että mennäänkö katsomaan uudenvuoden raketitkin, oli vastaus varaukseton joo!
Ehkä me joskus edetään sinne leffaankin.
On noilla muksuilla hoksottimet ojossa näköjään ihan jatkuvasti. Kysyivät siinä sivussa, että paljonko mahtanee tuon kokoinen mainos maksaa. Vastasin, etten tiedä kun en ole ilmoitusihmisiä. Puntaroitiin siinä, että ei varmaan sataset riitä, hyvä jos ykköstuhannetkaan.
"No ketkäs siellä Heilissä on ilmoitusihmisiä", kuului seuraava kysymys.
Luettelin kyseiset henkilöt ja nuoriso tyytyi siihen.
Ei voi tyhmä toimittaja (evp) tietää, koska ilmoitusten myyminen ja värkkäminen kasaan on ihan toiselta planeetalta olevaa hommaa kuin juttujen tekeminen.
Kesällä Heilissä ollessani sattui pari kertaa niin, että joku soitti ja halusi ostaa ilmoituksen. Hassuinta tässä oli se, että henkilöt soittivat avustajapuhelimeen, jonka numero ei ole julkisesti missään nähtävillä.
"Öö, pikku hetki, siirrän puhelun ilmoitusosastolle!" Ja sitten juostiin etsimään ihminen, joka osasi auttaa soittajaa hädässään.
Hm, menipä taas vaihteeksi sivuraiteelle.
Tänään oli ne joulunavajaiset, jonne mentiin poikien kanssa ihmettelemään. Minulla kiinnosti lähinnä ilotulitus. Siitä huolimatta, että se on edelleen joutavaa rahantuhlausta ja saastutusta, mutta kun se visuaalinen elämys on niin... vastustamaton.
Atte on meidän perheen paukkuarka ja kaikkia uusia tilanteita jännittävä. Lähdettiin reissuun osin siksi, että saisin edes vähän sammutettua kuuloherkkyyttä. Se on harmillinen ominaisuus, koska olisi kiva joskus käydä porukalla elokuvissa, mutta siihen Atte on tehnyt ehdottoman tenän.
Alun raketit eivät olleet kovin isoja, joten ei paniikkia ja väriloiston koreutumisen myötä ei pamauksetkaan enää niin vaivanneet. Kun kysyin, että mennäänkö katsomaan uudenvuoden raketitkin, oli vastaus varaukseton joo!
Ehkä me joskus edetään sinne leffaankin.
Kommentit