Koiramaisen joulun seurauksena eläimellinen ähky
Pojat menivät jouluksi isälleen, joten perinteisen sukujoulun sijaan vietin Reetan kanssa sinkkujoulua.
Perjantaina käytiin kaupungissa viimeisen hankinnat tekemässä. Puuilo avasi ovensa Joensuuhun vähän aikaa sitten, joten siellä pyörähdettiin. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta huomasin käveleväni ulos kaupasta järjettömän kokoisen kassin kanssa. Kaikki kama oli loppujen lopuksi ehdottoman tähdellistä.
Liikkeen piha on aakee laakee ja lumella pohjustettu, joten se tarkoitti vain yhtä asiaa. Lähtiessä pyöräytin oikein kunnon käsijarrupiruetin. Joillekin asioille ei vaan voi mitään.
"Voi v**un amis!" oli Reetan kommentti.
Seuraavaksi suunnattiin Wihoselle, joka oli muuttanut uuteen paikkaan. Suunnistin Reetan ohjeiden mukaan, mutta ajoin silti ohi.
"Tuosta ois pitäny kääntyä!"
"Äh. Käännän tuolla tien päässä."
Ajoin tien loppuun ja kurvasin pyörätielle, jota pitkin ajoin seuraavan liikkeen liittymään ja siitä pääsi taas tielle.
"No niin, Paakkunainen taas liikenteessä."
"No kun ei tullu kettään! Poliisit ja maalaiset saa ajella tälleen."
Ja venäläiset, mutta se on jo toinen juttu. Joulun jälkeen käytiin poikien kanssa kaupungissa ja kyllä itäiset autoilijat poukkoilivat niin ettei mitään rajaa.
Kotiin koukattiin Liperin kautta. Lihakartanolla oli meille varattu 11 kilon kinkku, joka kaapattiin mukaan. Juu, pikkuisen oli kookkaan puoleinen. Tuli vielä sopivasti pakkaset, joten meillä oli eteisen kokoinen jääkaappi kinkun säilytykseen.
Lauantaina tehtiin piirakoita ja se oli kivaa kahteen pekkaan suoritettuna. Ei pelkästään työn helpottumisen takia, vaan myös juttuseuran muodossa. Reetta toi lomituspaikastaan viisi litraa ehtaa tankkimaitoa ja kyllä tuli hyvät piirakat siitä puurosta.
Kinkulle tein takin ruistaikinasta ja lykkäsin sunnuntai-iltana uuniin.
Se oli ensimmäinen ihan itse alusta lähtien paistettu kinkku ja onnistui yli odotusten. Mehevä.
Aattona kaverini Kimmo tuli käymään. Sai ruhtinaaliset haukut kuten kuka tahansa muukin, mutta kun koirat tunnistivat tulijan, loppuvierailun asetelma oli tämä:
"Onneks käy vieraita kun mamma ei ikinä rapsuta meitä tarpeeksi!"
Päivän hämärtyessä leikkasin kinkun kahtia ja vein puolet Reetalle. Ilta meni luonnollisesti syödessä (aivan liikaa), jutellessa ja telkkarin parissa.
Kanavia selatessa esiin tuli 101 dalmatialaista, joka olisi voinut olla hyväkin katsottava, mutta Xandro päätti toisin.
Se tykkää katsoa telkkaria muutenkin, mutta nyt tämä viihdyke alkoi ahdistaa liikaa. Liekö herralla ollut liikaa narttuja huolehdittavanaan, kun huoneessa vipeltävälle vieraalle koiralle piti räyhätä hullun lailla.
Yleisen rauhan säilyttämiseksi vaihdettiin kanavaa.
Välillä piti käydä ulkona loikkimassa, että maha laskeutuisi edes vähän.
Koirat saivat samalla purkaa energiaansa ja kaikki naapurit kuulivat sen myös. Ei uskoisi, että kahden aussien ja kahden roton lauma on hyviä kavereita keskenään. Äänestä päätellen voisi luulla niiden vähintään tappavan toisiaan.
Iltasella menin kotiin ja annoin koirille oman joululahjansa. Se oli vihreä röhkivä lehmä. Aivan, väri, ulkonäkö ja ääni pahasti ristiriidassa keskenään, mutta se ei Hippaa haitannut. Se röhkitti otusta innoissaan, kunnes yhtäkkiä kuului kops.
Koiraressu väsähti suorilta jaloilta nukkumaan otus kainalossa. Taisi joulunvietto vaatia veronsa.
Minulla meni vielä valvoessa kun maha oli edelleen ylitäysi. Miksi ihmeessä ei voi lopettaa ajoissa?
Tapanina kotiutuivat pojat ja seuraavana päivänä lähdettiin Kuopioon. Miimi tykkää antaa pojille aineettoman joululahjan ja tässä materian täyttämässä maailmassa kannatan ajatusta. Pojat ovat naukuneet Hoploppiin pääsyä ja se meni kivasti joululahjan piikkiin.
Olisi pitänyt laittaa verkkarit jalkaan. Eihän siellä malta olla kiipeilemättä, mutta farkut on turhan jäykät reiluun leikkimiseen. Liukumäki oli tosi hyvä ja pelit myös.
Kun kukaan ei huomannut, kömmittiin Miimin kanssa pomppulinnaan, jossa ylärajoina oli 10 vuotta ja 150 senttiä, mutta henkisestä iästä ja painorajoista ei mainittu mitään. Ei räjähtänyt.
On se vaan kumma kun kolmessa päivässä saa kerättyä elopainoa kolme kiloa, mutta niiden hävittämiseen menee puoli vuotta. Pakko ahkeroida sen eteen, koska vaatteet kiristävät ja on tunnetusti halvempaa laihtua entisiin kuin hommata koko garderobi uusia riepuja.
Kyseessähän on vain pieni askel eli oman mukavuuskynnyksen ylittäminen. Ei se ole kuin loikata sohvalta alas ja ulos.
Ihan kuin Monopolia soveltaen: Mene ulos. Mene suoraan ulos kulkematta jääkaapin kautta.
Helppoa kuin heinänteko sateella.
Tänä aamuna sain nauttia Vanhan Armon eli Unelman jurotuksesta puolisen tuntia.
Miimi ja Hannu aikoivat Kokkolaan, jossa Miimillä oli viimeinen mahdollisuus nähdä näytelmä, jossa Hannu esiintyy. Koirat olisivat jääneet meille yökylään, mutta jonkun näyttelijän sairastuminen muutti käsikirjoitusta. Näytelmä oli peruttu ja pariskunta Virolainen haki koiransa pois.
Mutta ei se mitään. Uudenvuodenpäivänä on aussietreffit Miimin luona eli sinne siis. Joulun rääppiäiset mukaan, joten täältä pesee, härifrån tvättas.
Perjantaina käytiin kaupungissa viimeisen hankinnat tekemässä. Puuilo avasi ovensa Joensuuhun vähän aikaa sitten, joten siellä pyörähdettiin. Mitään ei pitänyt ostaa, mutta huomasin käveleväni ulos kaupasta järjettömän kokoisen kassin kanssa. Kaikki kama oli loppujen lopuksi ehdottoman tähdellistä.
Liikkeen piha on aakee laakee ja lumella pohjustettu, joten se tarkoitti vain yhtä asiaa. Lähtiessä pyöräytin oikein kunnon käsijarrupiruetin. Joillekin asioille ei vaan voi mitään.
"Voi v**un amis!" oli Reetan kommentti.
Seuraavaksi suunnattiin Wihoselle, joka oli muuttanut uuteen paikkaan. Suunnistin Reetan ohjeiden mukaan, mutta ajoin silti ohi.
"Tuosta ois pitäny kääntyä!"
"Äh. Käännän tuolla tien päässä."
Ajoin tien loppuun ja kurvasin pyörätielle, jota pitkin ajoin seuraavan liikkeen liittymään ja siitä pääsi taas tielle.
"No niin, Paakkunainen taas liikenteessä."
"No kun ei tullu kettään! Poliisit ja maalaiset saa ajella tälleen."
Ja venäläiset, mutta se on jo toinen juttu. Joulun jälkeen käytiin poikien kanssa kaupungissa ja kyllä itäiset autoilijat poukkoilivat niin ettei mitään rajaa.
Kotiin koukattiin Liperin kautta. Lihakartanolla oli meille varattu 11 kilon kinkku, joka kaapattiin mukaan. Juu, pikkuisen oli kookkaan puoleinen. Tuli vielä sopivasti pakkaset, joten meillä oli eteisen kokoinen jääkaappi kinkun säilytykseen.
Lauantaina tehtiin piirakoita ja se oli kivaa kahteen pekkaan suoritettuna. Ei pelkästään työn helpottumisen takia, vaan myös juttuseuran muodossa. Reetta toi lomituspaikastaan viisi litraa ehtaa tankkimaitoa ja kyllä tuli hyvät piirakat siitä puurosta.
Kinkulle tein takin ruistaikinasta ja lykkäsin sunnuntai-iltana uuniin.
Se oli ensimmäinen ihan itse alusta lähtien paistettu kinkku ja onnistui yli odotusten. Mehevä.
Aattona kaverini Kimmo tuli käymään. Sai ruhtinaaliset haukut kuten kuka tahansa muukin, mutta kun koirat tunnistivat tulijan, loppuvierailun asetelma oli tämä:
"Onneks käy vieraita kun mamma ei ikinä rapsuta meitä tarpeeksi!"
Päivän hämärtyessä leikkasin kinkun kahtia ja vein puolet Reetalle. Ilta meni luonnollisesti syödessä (aivan liikaa), jutellessa ja telkkarin parissa.
Kanavia selatessa esiin tuli 101 dalmatialaista, joka olisi voinut olla hyväkin katsottava, mutta Xandro päätti toisin.
Se tykkää katsoa telkkaria muutenkin, mutta nyt tämä viihdyke alkoi ahdistaa liikaa. Liekö herralla ollut liikaa narttuja huolehdittavanaan, kun huoneessa vipeltävälle vieraalle koiralle piti räyhätä hullun lailla.
Yleisen rauhan säilyttämiseksi vaihdettiin kanavaa.
Välillä piti käydä ulkona loikkimassa, että maha laskeutuisi edes vähän.
Koirat saivat samalla purkaa energiaansa ja kaikki naapurit kuulivat sen myös. Ei uskoisi, että kahden aussien ja kahden roton lauma on hyviä kavereita keskenään. Äänestä päätellen voisi luulla niiden vähintään tappavan toisiaan.
Iltasella menin kotiin ja annoin koirille oman joululahjansa. Se oli vihreä röhkivä lehmä. Aivan, väri, ulkonäkö ja ääni pahasti ristiriidassa keskenään, mutta se ei Hippaa haitannut. Se röhkitti otusta innoissaan, kunnes yhtäkkiä kuului kops.
Koiraressu väsähti suorilta jaloilta nukkumaan otus kainalossa. Taisi joulunvietto vaatia veronsa.
Minulla meni vielä valvoessa kun maha oli edelleen ylitäysi. Miksi ihmeessä ei voi lopettaa ajoissa?
Tapanina kotiutuivat pojat ja seuraavana päivänä lähdettiin Kuopioon. Miimi tykkää antaa pojille aineettoman joululahjan ja tässä materian täyttämässä maailmassa kannatan ajatusta. Pojat ovat naukuneet Hoploppiin pääsyä ja se meni kivasti joululahjan piikkiin.
Olisi pitänyt laittaa verkkarit jalkaan. Eihän siellä malta olla kiipeilemättä, mutta farkut on turhan jäykät reiluun leikkimiseen. Liukumäki oli tosi hyvä ja pelit myös.
Kun kukaan ei huomannut, kömmittiin Miimin kanssa pomppulinnaan, jossa ylärajoina oli 10 vuotta ja 150 senttiä, mutta henkisestä iästä ja painorajoista ei mainittu mitään. Ei räjähtänyt.
On se vaan kumma kun kolmessa päivässä saa kerättyä elopainoa kolme kiloa, mutta niiden hävittämiseen menee puoli vuotta. Pakko ahkeroida sen eteen, koska vaatteet kiristävät ja on tunnetusti halvempaa laihtua entisiin kuin hommata koko garderobi uusia riepuja.
Kyseessähän on vain pieni askel eli oman mukavuuskynnyksen ylittäminen. Ei se ole kuin loikata sohvalta alas ja ulos.
Ihan kuin Monopolia soveltaen: Mene ulos. Mene suoraan ulos kulkematta jääkaapin kautta.
Helppoa kuin heinänteko sateella.
Tänä aamuna sain nauttia Vanhan Armon eli Unelman jurotuksesta puolisen tuntia.
Miimi ja Hannu aikoivat Kokkolaan, jossa Miimillä oli viimeinen mahdollisuus nähdä näytelmä, jossa Hannu esiintyy. Koirat olisivat jääneet meille yökylään, mutta jonkun näyttelijän sairastuminen muutti käsikirjoitusta. Näytelmä oli peruttu ja pariskunta Virolainen haki koiransa pois.
Mutta ei se mitään. Uudenvuodenpäivänä on aussietreffit Miimin luona eli sinne siis. Joulun rääppiäiset mukaan, joten täältä pesee, härifrån tvättas.
Kommentit