Joulutunnelmia Jatsin tapaan
Jouluaatto. Se ei sanana merkkaa minulle mitään, koska aamu alkoi ihan normaalisti. En tiedä, mitä ne oikein touhotti, kun kellään ei tuntunut olevan mielenkiintoa viedä minua lenkille.
Puolenpäivän kieppeillä lähdettiin mökille. No vihdoin! Mamma vei lastin tavaraa sisälle ja sitten lähdettiin saman tien kävelylle. Mahtavaa kun on lunta! Siinä jaksaisi pyöriä vaikka kuinka. Mamma heitti kepin jonnekin hittoon asti ja käski minun etsiä. On se ihana tyyppi kun antaa mulle näitä etsimishommia. Kyllä ne yleensä helposti löytyy, mutta kaksikymmentä senttiä pakkaslunta ja sinne uponnut keppi on kinkkinen juttu. Löysin, mutta toisella yrittämällä ja toisen kepin.
Mökille tultua mamma lähti saunaan ja minä jäin vahtiin. Onneksi se ei tällä kertaa siellä kovin kauan viihtynyt, vaan mentiin mökkiin. Ukki ja mummo ja mamman veli Pekka olivat siellä myös.
Ilta alkoi pimentyä ja mamma lähti käymään huussissa. Lähdin tietenkin saatille, koska ei ikinä tiedä, mitä sillä matkalla voi sattua… Ja jumantsukka, just kun pääsin sanomasta! Joku punatakkinen hyypiö hiippaili mökin nurkalla! Olipa hyvä kun sattui vahtikoira paikalle oikeaan aikaan. Sanoin sille aika selvästi, mitä mieltä olen tuommoisista yllätyksistä. Outoa kyllä, kaikki ihmiseni ottivat sen iloisina vastaan, joten kaipa se oli ihan okei.
Tuvassa piti vielä vähän sille jupista, kun oli kovin lähellä pikkupoikia. Jos joku ei vielä tiedä, niin ne on mulle tosi kalliita paloja. En anna kenenkään taittaa hiustakaan heidän päästään. Mamma sanoi kuitenkin, että kaikki hyvin ja siihen oli tyytyminen.
En tiedä, mitä ne siinä jutteli ja lauloi, mutta sitten alkoi tapahtua kun kaksi pärekoria paketteja kannettiin sisään. Siellä oli minulle paketti! Se joulupukiksi tituleerattu oli sittenkin kiva tyyppi kun sain siltä paketin.
Yritin avata sitä, mutta oli tiiviisti paketoitu ja mamma auttoi. Tiiättekö mitä?! Siellä oli samanlainen röhkivä possu kuin Rinillä! Oi onnea!
Mamma antoi sille nimeksi Pertti. Taas kerran osoitus mamman huonosta mielikuvituksesta ja todella huonosta arvostelukyvystä. Pertti! Sehän voi olla tyttö! Ei olisi pitänyt päästää sitä kirjoittelemaan ollenkaan koko blogeja. Se antaa mulle ihan liian harvoin sananvaltaa ja itse naputtelee selän takana mitä tahansa puutaheinää. Wööld waid web, eiks se meinaa sitä, että näitä voi lukea kuka vaan? Tekee itsestään naurettavan maailmanlaajuisesti ja minun myötähäpeän määrä on mittaamaton.
No ihan sama, Pertti on ihana. Juttelin sen kanssa pitkät tarinat.
Lahjarumban jälkeen mummo alkoi laittaa ruokaa. Menin neuvomaan, ettei varmasti mikään mene pieleen. Samalla voin vahtia, että lattia pysyy puhtaana, jos jotain tipahtaa.
Kinkku tuoksui hyvälle, mutta syönnin aikana en kerjännyt. Olenhan hyvin kasvatettu koira. Sitä paitsi tiesin saavani oman osani. Pikkupojat söivät suklaata ennen ruokailua ja se on sen merkki, että halusivat antaa suurimman osan sapuskoistaan minulle ja niin kävi. Kinkkua ja perunaa, nam!
Syönnin jälkeen lähdettiin kotiin. Johan tuolta joutikin, vaikka mukavaa oli.
Puolenpäivän kieppeillä lähdettiin mökille. No vihdoin! Mamma vei lastin tavaraa sisälle ja sitten lähdettiin saman tien kävelylle. Mahtavaa kun on lunta! Siinä jaksaisi pyöriä vaikka kuinka. Mamma heitti kepin jonnekin hittoon asti ja käski minun etsiä. On se ihana tyyppi kun antaa mulle näitä etsimishommia. Kyllä ne yleensä helposti löytyy, mutta kaksikymmentä senttiä pakkaslunta ja sinne uponnut keppi on kinkkinen juttu. Löysin, mutta toisella yrittämällä ja toisen kepin.
Mökille tultua mamma lähti saunaan ja minä jäin vahtiin. Onneksi se ei tällä kertaa siellä kovin kauan viihtynyt, vaan mentiin mökkiin. Ukki ja mummo ja mamman veli Pekka olivat siellä myös.
Ilta alkoi pimentyä ja mamma lähti käymään huussissa. Lähdin tietenkin saatille, koska ei ikinä tiedä, mitä sillä matkalla voi sattua… Ja jumantsukka, just kun pääsin sanomasta! Joku punatakkinen hyypiö hiippaili mökin nurkalla! Olipa hyvä kun sattui vahtikoira paikalle oikeaan aikaan. Sanoin sille aika selvästi, mitä mieltä olen tuommoisista yllätyksistä. Outoa kyllä, kaikki ihmiseni ottivat sen iloisina vastaan, joten kaipa se oli ihan okei.
Tuvassa piti vielä vähän sille jupista, kun oli kovin lähellä pikkupoikia. Jos joku ei vielä tiedä, niin ne on mulle tosi kalliita paloja. En anna kenenkään taittaa hiustakaan heidän päästään. Mamma sanoi kuitenkin, että kaikki hyvin ja siihen oli tyytyminen.
En tiedä, mitä ne siinä jutteli ja lauloi, mutta sitten alkoi tapahtua kun kaksi pärekoria paketteja kannettiin sisään. Siellä oli minulle paketti! Se joulupukiksi tituleerattu oli sittenkin kiva tyyppi kun sain siltä paketin.
Yritin avata sitä, mutta oli tiiviisti paketoitu ja mamma auttoi. Tiiättekö mitä?! Siellä oli samanlainen röhkivä possu kuin Rinillä! Oi onnea!
Mamma antoi sille nimeksi Pertti. Taas kerran osoitus mamman huonosta mielikuvituksesta ja todella huonosta arvostelukyvystä. Pertti! Sehän voi olla tyttö! Ei olisi pitänyt päästää sitä kirjoittelemaan ollenkaan koko blogeja. Se antaa mulle ihan liian harvoin sananvaltaa ja itse naputtelee selän takana mitä tahansa puutaheinää. Wööld waid web, eiks se meinaa sitä, että näitä voi lukea kuka vaan? Tekee itsestään naurettavan maailmanlaajuisesti ja minun myötähäpeän määrä on mittaamaton.
No ihan sama, Pertti on ihana. Juttelin sen kanssa pitkät tarinat.
Lahjarumban jälkeen mummo alkoi laittaa ruokaa. Menin neuvomaan, ettei varmasti mikään mene pieleen. Samalla voin vahtia, että lattia pysyy puhtaana, jos jotain tipahtaa.
Kinkku tuoksui hyvälle, mutta syönnin aikana en kerjännyt. Olenhan hyvin kasvatettu koira. Sitä paitsi tiesin saavani oman osani. Pikkupojat söivät suklaata ennen ruokailua ja se on sen merkki, että halusivat antaa suurimman osan sapuskoistaan minulle ja niin kävi. Kinkkua ja perunaa, nam!
Syönnin jälkeen lähdettiin kotiin. Johan tuolta joutikin, vaikka mukavaa oli.
Kommentit