Tapakasvatuksen jalo taito
Viikko sitten Miimin kanssa Kuopion rally-tokosta lähtiessä nälkä oli kuin susi kimpussa, joten piipahdimme Hesessä.
Siellä havaitsimme läheisessä pöydässä nuoren isän ja arviolta 4-vuotiaan pojan. Poika kiukkusi, koska isä käski poikaa riisumaan lippiksen ennen kuin alkaa syödä. Poika ei suostunut eikä isä antanut lupaa ruokailuun. Tässä vaiheessa jo suunnilleen aplodeerasimme isän toiminnalle, koska nykyajan kaava tuntuu menevän niin, ettei millään vanhanajan tavoilla ole väliä.
Poika meni meitä lähellä olevan pöydän alle mököttämään. Isän seuraan liittyi äiti ja vanhempi poika. Äiti ihmetteli, missä kuopus on.
- Murjottaa tuolla kun en antanut syödä lippis päässä.
Muu perhe alkoi ruokailla eikä kiinnittänyt nuorimmaisen kenkkuiluun mitään huomiota. Aikanaan lippisfanaatikko tuli naapuripöydän alta ja asettui kiltisti syömään.
Hatunnoston ansaitsi myös alkuperäisen vaatimuksen lisäksi ensinnäkin se, että vanhemmilla oli asiasta sama kanta ja toiseksi se, ettei kumpikaan tinkinyt periaatteistaan. Tämä lapsi oppi taas vähän lisää johdonmukaisuuden tuomaa turvallisuutta.
Miimi kertoi aiheeseen liittyen katsomastaan ohjelmasta, jossa Lasse Pöystin Ruotsissa asuva ex-vaimo (en enää muista nimeä) kertoi tykkäävänsä katsella ikkunasta läheisen koulun pihalla leikkiviä lapsia. Eräänä päivänä hän näki kun joku kiusasi pienempiään ja huusi ikkunasta, että lopettaa heti moisen touhun. Kiusaaja alkoi huutaa tälle muorille, että tulee tänne jos uskaltaa. Uskalsihan tämä, siitä ei ollenkaan ollut kiinni.
Täti saarnasi kiusanhengelle, että nyt kertakaikkiaan loppuu tuo toisten härnääminen. Ihme kyllä muut lapset alkoivat puolustaa kiusaajaa, että "sillä on kotona vaikeaa ja siksi se on tuommoinen."
- No eihän se mikään syy ole! Toisia ei kiusata vaikka kotona olisi kuinka asiat sekaisin, täti opasti.
Kiusaaja alkoi huutaa finnjäveliä, mutta täti ei siitä ollut moinaankaan:
- Kuule me finnjävelit syödään tuommoisia pikkuperkeleitä aamupalaksi!
Siinä vaiheessa pienimmät menivät itkien pois ja pikkuhiljaa tilanne raukesi.
Tämän kohtauksen jälkeen kiusaaja vaihtoi kadulla puolta, jos tämä topakka täti sattui kävelemään vastaan. Erään kerran ei väistänytkään, vaan katsoi alta kulmain ikään kuin nolon oloisena ja sanoi hiljaa "hei" suorasanaiselle kasvattajalleen.
Jotain oli ilmeisesti mennyt perille. Toivottavasti myös pojan kotona asiat alkoivat mennä paremapaan suuntaan.
Siellä havaitsimme läheisessä pöydässä nuoren isän ja arviolta 4-vuotiaan pojan. Poika kiukkusi, koska isä käski poikaa riisumaan lippiksen ennen kuin alkaa syödä. Poika ei suostunut eikä isä antanut lupaa ruokailuun. Tässä vaiheessa jo suunnilleen aplodeerasimme isän toiminnalle, koska nykyajan kaava tuntuu menevän niin, ettei millään vanhanajan tavoilla ole väliä.
Poika meni meitä lähellä olevan pöydän alle mököttämään. Isän seuraan liittyi äiti ja vanhempi poika. Äiti ihmetteli, missä kuopus on.
- Murjottaa tuolla kun en antanut syödä lippis päässä.
Muu perhe alkoi ruokailla eikä kiinnittänyt nuorimmaisen kenkkuiluun mitään huomiota. Aikanaan lippisfanaatikko tuli naapuripöydän alta ja asettui kiltisti syömään.
Hatunnoston ansaitsi myös alkuperäisen vaatimuksen lisäksi ensinnäkin se, että vanhemmilla oli asiasta sama kanta ja toiseksi se, ettei kumpikaan tinkinyt periaatteistaan. Tämä lapsi oppi taas vähän lisää johdonmukaisuuden tuomaa turvallisuutta.
Miimi kertoi aiheeseen liittyen katsomastaan ohjelmasta, jossa Lasse Pöystin Ruotsissa asuva ex-vaimo (en enää muista nimeä) kertoi tykkäävänsä katsella ikkunasta läheisen koulun pihalla leikkiviä lapsia. Eräänä päivänä hän näki kun joku kiusasi pienempiään ja huusi ikkunasta, että lopettaa heti moisen touhun. Kiusaaja alkoi huutaa tälle muorille, että tulee tänne jos uskaltaa. Uskalsihan tämä, siitä ei ollenkaan ollut kiinni.
Täti saarnasi kiusanhengelle, että nyt kertakaikkiaan loppuu tuo toisten härnääminen. Ihme kyllä muut lapset alkoivat puolustaa kiusaajaa, että "sillä on kotona vaikeaa ja siksi se on tuommoinen."
- No eihän se mikään syy ole! Toisia ei kiusata vaikka kotona olisi kuinka asiat sekaisin, täti opasti.
Kiusaaja alkoi huutaa finnjäveliä, mutta täti ei siitä ollut moinaankaan:
- Kuule me finnjävelit syödään tuommoisia pikkuperkeleitä aamupalaksi!
Siinä vaiheessa pienimmät menivät itkien pois ja pikkuhiljaa tilanne raukesi.
Tämän kohtauksen jälkeen kiusaaja vaihtoi kadulla puolta, jos tämä topakka täti sattui kävelemään vastaan. Erään kerran ei väistänytkään, vaan katsoi alta kulmain ikään kuin nolon oloisena ja sanoi hiljaa "hei" suorasanaiselle kasvattajalleen.
Jotain oli ilmeisesti mennyt perille. Toivottavasti myös pojan kotona asiat alkoivat mennä paremapaan suuntaan.
Kommentit