Samaa sukua, eri luonnetta
Että voi olla iso ero saman rodun eri yksilöissä. Siinä missä Hippa miettii ja varmistelee, Nomsa menee päätäpahkaa ja toteaa vasta sitten, kannattiko.
Minähän ajan työajot kohtalaisen kookkaalla pakettiautolla ja koska työ- ja siviilielämä on sulautunut mukavasti yhteen, se työhärveli viettää aikaansa myös meillä kotona.
Jos koirat ovat pihalla kun tulen töistä, saapumiseni aiheuttama riemu ilmenee yksilöstä riippuen eri tavalla.
Kun avaan oven, Hippa jää maan tasolle komentamaan minua pois kopista. Nomsa sen sijaan punkee väkisin sisälle. Konttiin ne loikkaavat molemmat heti kun ovi on sen verran raollaan, että mahtuu menemään.
Ripe tuli kerran kuormurilla meille. Koirat olivat ulkona ja oven avattuaan ei ehtinyt kissaa sanoa kun Nomsa oli juossut ne melkein pystysuorat tikkaat ylös, tehnyt kierroksen kopissa ja kipaissut takaisin alas. Siitä tulisi hyvä rekkamiehen seuralainen pitkille matkoille.
Juhannuksena testasimme vesijettiä, joka koeajossa osoittautui vähän epätasaisesti käyväksi. Siinä rantavedessä asiaa ihmetellessä Nomsa kahlasi luokse ja hyppäsi kyytiin ihan muitta mutkitta. Hippa haukkui kiukkuräksytystä vieressä ja jäi vähän epäselväksi, komensiko se pikkusiskoa pois pelottavasta laitteesta vai oliko tälle kateellinen kun ei itse uskaltanut samaa temppua.
Enkä nyt suinkaan tarkoita sitä, että Hippa ihan nössö olisi. Sillä on sentään kahdeksan elettyä vuotta takanaan ja monenlaisia tilanteita koettuna. Se vain tarvitsee paljon enemmän rohkaisua semmoisissa asioissa, missä Nomsa pärjää omillaan. Herkkis kuin emäntänsä.
Nomsa on "isin tyttö" sekä luonteeltaan että muuten. Erään kerran lähdettiin meiltä kohti Kinahmoa kahdella autolla, Ripe lähti menemään edellä. Minä huusin Nomsaa naama sinisenä ja huolesta sairaana, että ei kai se vaan lähtenyt perään juoksemaan. Sitten isäntä soittaa, että "Nomsa on täällä miun kanssa, hyppäsi kyytiin ennen kuin ehdin sanoa mitään." Olisi pitänyt arvata.
Erilainen on koirien suhtautuminen komentamiseenkin. Se oli juhannusaikaa myös kun Ripe istui tietokoneen ääressä ja minä siinä lähellä toisella tuolilla. Koirilla on ihme tapa nuolla jalkoja, vaikka siitä on huomautettu. Sillä kertaa ärähdin ihan kunnolla, että nyt riittää. Hippa meni Ripen jalkoihin kertomaan, että "tuo sanoi pahasti, tee jotain", mutta Nomsa jäi tuijottamaan vihaisen näköisenä tyyliin "voi v***n ämmä kun äkseeraa! Mitähän tässä pitäisi tehdä?"
Kumpikin niin ihania ja huvittavia omalla tavallaan.
Minähän ajan työajot kohtalaisen kookkaalla pakettiautolla ja koska työ- ja siviilielämä on sulautunut mukavasti yhteen, se työhärveli viettää aikaansa myös meillä kotona.
Jos koirat ovat pihalla kun tulen töistä, saapumiseni aiheuttama riemu ilmenee yksilöstä riippuen eri tavalla.
Kun avaan oven, Hippa jää maan tasolle komentamaan minua pois kopista. Nomsa sen sijaan punkee väkisin sisälle. Konttiin ne loikkaavat molemmat heti kun ovi on sen verran raollaan, että mahtuu menemään.
Ripe tuli kerran kuormurilla meille. Koirat olivat ulkona ja oven avattuaan ei ehtinyt kissaa sanoa kun Nomsa oli juossut ne melkein pystysuorat tikkaat ylös, tehnyt kierroksen kopissa ja kipaissut takaisin alas. Siitä tulisi hyvä rekkamiehen seuralainen pitkille matkoille.
Juhannuksena testasimme vesijettiä, joka koeajossa osoittautui vähän epätasaisesti käyväksi. Siinä rantavedessä asiaa ihmetellessä Nomsa kahlasi luokse ja hyppäsi kyytiin ihan muitta mutkitta. Hippa haukkui kiukkuräksytystä vieressä ja jäi vähän epäselväksi, komensiko se pikkusiskoa pois pelottavasta laitteesta vai oliko tälle kateellinen kun ei itse uskaltanut samaa temppua.
Enkä nyt suinkaan tarkoita sitä, että Hippa ihan nössö olisi. Sillä on sentään kahdeksan elettyä vuotta takanaan ja monenlaisia tilanteita koettuna. Se vain tarvitsee paljon enemmän rohkaisua semmoisissa asioissa, missä Nomsa pärjää omillaan. Herkkis kuin emäntänsä.
Nomsa on "isin tyttö" sekä luonteeltaan että muuten. Erään kerran lähdettiin meiltä kohti Kinahmoa kahdella autolla, Ripe lähti menemään edellä. Minä huusin Nomsaa naama sinisenä ja huolesta sairaana, että ei kai se vaan lähtenyt perään juoksemaan. Sitten isäntä soittaa, että "Nomsa on täällä miun kanssa, hyppäsi kyytiin ennen kuin ehdin sanoa mitään." Olisi pitänyt arvata.
Erilainen on koirien suhtautuminen komentamiseenkin. Se oli juhannusaikaa myös kun Ripe istui tietokoneen ääressä ja minä siinä lähellä toisella tuolilla. Koirilla on ihme tapa nuolla jalkoja, vaikka siitä on huomautettu. Sillä kertaa ärähdin ihan kunnolla, että nyt riittää. Hippa meni Ripen jalkoihin kertomaan, että "tuo sanoi pahasti, tee jotain", mutta Nomsa jäi tuijottamaan vihaisen näköisenä tyyliin "voi v***n ämmä kun äkseeraa! Mitähän tässä pitäisi tehdä?"
Kumpikin niin ihania ja huvittavia omalla tavallaan.
Kommentit