Sydämen asioita
Radiossa oli eräänä päivänä juttua siitä, että on tehty tutkimus, jonka mukaan avioliitossa elävillä on vähemmän sydän- ja verisuonitauteja kuin sinkkulajitovereilla. Tutkimuksen mukaan yksineläjät eivät kiinnitä mahdollisiin vaivoihinsa kovin suurta huomiota ja jos kiinnittävät, eivät välttämättä mene lääkäriin ennen kuin on lähestulkoon myöhäistä. Ai miksikö? No jos elää pelkästään itselleen, mitä väliä.
Naimisissa olevien tilanne on siinä mielessä parempi, että heillä on enemmän pelissä. Ei olekaan pelkästään minä, vaan me. Jos sairastuu, aiheuttaa huolta myös toiselle ja sen ennaltaehkäisy patistaa menemään tutkimuksiin. Saattaa patistaa se toinen osapuolikin, mikä omalta osaltaan kaunistaa tilastoja kun asioihin puututaan ajoissa.
Uutista kuunnellessa omaan korvaani särähti tuo vastakkainasettelu sinkkujen ja naineiden kesken. Eihän asia ole nykyään niin mustavalkoinen, joten avioliiton tilalle olisi aivan hyvin voinut ujuttaa käsitteen parisuhde. Ei tarvitse olla naimisissa ollakseen toisesta välittävä ja huolissaan, mikäli tämä ei voi hyvin.
Entä jos tulee ero? Se jos mikä stressaa ja periaatteessa kumoaa avioliiton hyvää tekevän vaikutuksen. Särkyneen sydämen oireyhtymä on jopa tieteellisesti todettu asia.
Edellinen meni vähän sivuraiteelle, mutta alkuperäinen uutinen sai pohtimaan omaa elämäntilannettani. Mikä minun parisuhdestatus oikein on? Emme ole Ripen kanssa naimisissa, emme kihloissa, emme edes asu samassa osoitteessa kuin aina välillä lyhyitä aikoja. Näin ollen avoliitto kuulostaa himpun verran liian isolta sanalta.
Olemme kuitenkin toisillemme ainoat ja yhteen hiileen on puhallettu sentään jo reilut puolitoista vuotta sekä siviili- että työelämän puolella, joten pelkkä seurustelusuhde kuulostaa liian pieneltä ilmaisulta.
Kuka keksisi noille jonkin välimuodon? Etäläheisyysliitto? Pariskunta vai pariskumppanit?
Emäntiä ja isäntiä me olemme puhekielessä. Kyllä minua herran taholta rouvitellaankin, enkä siitä pahastu. Äiti sanoi jo ajat sitten, että naitu neiti on rouva vaikka ei olisi naimisissakaan.
Naimisissa olevien tilanne on siinä mielessä parempi, että heillä on enemmän pelissä. Ei olekaan pelkästään minä, vaan me. Jos sairastuu, aiheuttaa huolta myös toiselle ja sen ennaltaehkäisy patistaa menemään tutkimuksiin. Saattaa patistaa se toinen osapuolikin, mikä omalta osaltaan kaunistaa tilastoja kun asioihin puututaan ajoissa.
Uutista kuunnellessa omaan korvaani särähti tuo vastakkainasettelu sinkkujen ja naineiden kesken. Eihän asia ole nykyään niin mustavalkoinen, joten avioliiton tilalle olisi aivan hyvin voinut ujuttaa käsitteen parisuhde. Ei tarvitse olla naimisissa ollakseen toisesta välittävä ja huolissaan, mikäli tämä ei voi hyvin.
Entä jos tulee ero? Se jos mikä stressaa ja periaatteessa kumoaa avioliiton hyvää tekevän vaikutuksen. Särkyneen sydämen oireyhtymä on jopa tieteellisesti todettu asia.
Edellinen meni vähän sivuraiteelle, mutta alkuperäinen uutinen sai pohtimaan omaa elämäntilannettani. Mikä minun parisuhdestatus oikein on? Emme ole Ripen kanssa naimisissa, emme kihloissa, emme edes asu samassa osoitteessa kuin aina välillä lyhyitä aikoja. Näin ollen avoliitto kuulostaa himpun verran liian isolta sanalta.
Olemme kuitenkin toisillemme ainoat ja yhteen hiileen on puhallettu sentään jo reilut puolitoista vuotta sekä siviili- että työelämän puolella, joten pelkkä seurustelusuhde kuulostaa liian pieneltä ilmaisulta.
Kuka keksisi noille jonkin välimuodon? Etäläheisyysliitto? Pariskunta vai pariskumppanit?
Emäntiä ja isäntiä me olemme puhekielessä. Kyllä minua herran taholta rouvitellaankin, enkä siitä pahastu. Äiti sanoi jo ajat sitten, että naitu neiti on rouva vaikka ei olisi naimisissakaan.
Kommentit