Askellajien uudelleenopettelua
Jatsin selkävaivoista on ollut mainintaa ja tällä hetkellä koira viettää suurinpiirtein kivutonta ja kipulääkkeetöntä elämää. Asiat ovat hyvin niin kauan, kun Jatsilta ei vaadita liikoja. Esimerkiksi Patchcoat-viikonloppu oli niin työntäyteinen, että kotiin tultua douppasin Jatsia kipulääkkeellä ja rentouttavalla.
Ainoa näkyvä juttu on jatkuva peitsaaminen. Se on ajan saatossa säästänyt itseään tällä ei niin luonnollisella askellajilla ja nyt se on jäänyt tavaksi. Peitsi vaihtuu normaaliksi raviksi aina kun alusta on pehmeä, epätasainen tai aluskasvillisuutta on edes jonkin verran. Tasaisella tiellä en saa koirasta houkuteltua ravia millään ilveellä.
Jälleen kiitän kotipaikkani maalaismaisuutta. Kun edellämainitut konstit auttavat ravaamiseen, silloin niitä myös käytetään. Kaupungin asfalttierämaassa kadonneen ravin etsintä olisi huomattavasti vaikeammin toteutettavissa.
Lähdettiin koirien kanssa lenkille ja kun tie vei metsäpoluille, aloin tarkkailla Jatsin kulkua. Kun ravi hävisi, siirryttiin metsän puolelle kävelemään. Siinä aikani iitrailin ja huomasin, että lähistöllä olikin vain yksi koira. Se terve nuori, joka osaa ravata vaikka päällään seisten.
Jatsi ovelana otuksena kulki vieressä polulla - tietenkin peitsaten. Oma kunto nousee samalla kohisten, mutta se on plussaa enkä jaksa iloita jos varsinainen tarkoitus jää kirjaimellisesti ontumaan. Mikäs siinä, kyllä minä jaksan komentaa epäravaajaa pysymään mukana.
Tielle palattua piti ottaa kättä pidempää avuksi. Hihnan avulla Jatsi pientareelle ja ravaamaan. Hyvin meni. Annoin tietenkin välillä huilata, koska onhan mikä tahansa uusi juttu rankkaa. Tällä systeemillä mennään toistaiseksi.
Hippa oli tilanteesta aivan pöyristynyt. Se sähläsi välissä, kunnes sain sen tajuamaan, ettei se kaivannut tämäntyylistä valmennusta.
Kotona Jatsi oli ihan kuitti. Narupalloa ei jätetä silti, niin kuitti ei voi olla.
Jos se oli äsken minun, se on edelleen minun!
Ainoa näkyvä juttu on jatkuva peitsaaminen. Se on ajan saatossa säästänyt itseään tällä ei niin luonnollisella askellajilla ja nyt se on jäänyt tavaksi. Peitsi vaihtuu normaaliksi raviksi aina kun alusta on pehmeä, epätasainen tai aluskasvillisuutta on edes jonkin verran. Tasaisella tiellä en saa koirasta houkuteltua ravia millään ilveellä.
Jälleen kiitän kotipaikkani maalaismaisuutta. Kun edellämainitut konstit auttavat ravaamiseen, silloin niitä myös käytetään. Kaupungin asfalttierämaassa kadonneen ravin etsintä olisi huomattavasti vaikeammin toteutettavissa.
Lähdettiin koirien kanssa lenkille ja kun tie vei metsäpoluille, aloin tarkkailla Jatsin kulkua. Kun ravi hävisi, siirryttiin metsän puolelle kävelemään. Siinä aikani iitrailin ja huomasin, että lähistöllä olikin vain yksi koira. Se terve nuori, joka osaa ravata vaikka päällään seisten.
Jatsi ovelana otuksena kulki vieressä polulla - tietenkin peitsaten. Oma kunto nousee samalla kohisten, mutta se on plussaa enkä jaksa iloita jos varsinainen tarkoitus jää kirjaimellisesti ontumaan. Mikäs siinä, kyllä minä jaksan komentaa epäravaajaa pysymään mukana.
Tielle palattua piti ottaa kättä pidempää avuksi. Hihnan avulla Jatsi pientareelle ja ravaamaan. Hyvin meni. Annoin tietenkin välillä huilata, koska onhan mikä tahansa uusi juttu rankkaa. Tällä systeemillä mennään toistaiseksi.
Hippa oli tilanteesta aivan pöyristynyt. Se sähläsi välissä, kunnes sain sen tajuamaan, ettei se kaivannut tämäntyylistä valmennusta.
Kotona Jatsi oli ihan kuitti. Narupalloa ei jätetä silti, niin kuitti ei voi olla.
Jos se oli äsken minun, se on edelleen minun!
Kommentit