Rokkia ja romua
Yksi vuoden odotetuimmista viikonlopuista eli Ilosaarirock oli ja meni jälleen kerran. Tänä vuonna saimme viettää sitä enimmäkseen kahden kesken kun Vihtori rokkaili äitinsä kanssa ja Kimmo on jo sen verran iso, että sai palloilla alueella omin nokkineen. Eikä hänen mukana roikottamisessa olisi muutenkaan ollut järkeä kun sen verran paljon meidän musiikkimaut poikkeavat toisistaan. Rahaa ruokaan, kännykkä yhteydenpitoon (silloin kun linjat yleensä toimivat) ja avain tukikohtaan eli mummolaan muutaman korttelin päähän ja homma pelitti hyvin.
Lauantai oli aurinkoinen, mutta ei tolkuttoman kuuma kuitenkaan. Ihmehän tuo olisikin, jos tänä kesänä joskus pääsisi hiki tulemaan. Juhlan eli lähes lapsettoman rokin kunniaksi suunnattiin kaljateltalle. Valikoima oli mitätön, joten kolmesta pahasta valitsin pienimmän eli tavallisen lonkeron. Seitsemän euron hinta hirvitti ja itse litku aiheutti mahakipua. Toisen tuopin jälkeen luovutin kun ei euron hintaisia panttejakaan löytynyt niin paljon, että raskisi moista soppaa hakea itselleen.
CMX oli hyvä vaikka en varsinaisesti bändiä fanitakaan. Laulajan ääni on korviahivelevää, mutta sanoista en saanut selvää.
Amorphis soitti 20 vuotta sitten julkaistun albuminsa Tales from the Thousand Lakes kokonaan ja muutaman muun biisin siihen päälle.
Bändillä on hyvä uusia kappaleita, mutta senaikainen laulutyyli ei vetoa minuun. Sen sijaan soitto kuulosti sitäkin paremmalta. Erotin nimittäin joka ikisen soittimen ja se tarkoittaa sitä, että miksaus oli justiin kohdallaan.
Apocalyptican esitys oli riemukas. Tukka lensi ja sello soi niin että kielet katkeilivat. Tuo kielen katkeaminen oli muuten ihan tosi juttu. Oli huvittavaa seurata kun soittaja kesken kaiken alkoi käyttäytyä omituisesti ja ampaisi selloineen lavan takanurkalle. Kielen vaihtaminen ja viritys vei vain hetkisen.
Oli heillä laulajakin, mutta en tykännyt. Minun mielestä tämä musiikki kuulostaa instrumentaalina paremmalta, se ei yksinkertaisesti kaipaa laulua sotkemaan itseään.
Vähän harmitti kun Battle Beast esiintyi samaan aikaan, mutta ei sitä malttanut lähteä seuraamaan kun tämä porukka veti niin antaumuksella.
Illan päätti Placebo, mutta ei sytyttänyt. Lehdessä oli juttu, että bändin esiintyminen oli niin hiottua, että hipoi liikaa täydellisyyttä eikä välispiikkauksissa ollut sen enempää persoonallisuutta. Jos ei ollut fani ennen, tuskin tuli faniksi nyt ja siinä komppaan toimittajaa.
Encorea ja sen myötä ilotulitusta odotuttivat tuskastuttavan pitkään. Painukoot Britteihin ja pysykööt siellä minun puolesta.
Sunnuntaina oli vähän viileämpää ja aika moni rokkikansalainen oli varustautunut iltapäivän sadekuuroihin sonnustautumalla kumisaappaisiin. Meillä oli vain sadetakit mukana, mutta pahimman ukkoskuuron aikana olimme siestaa viettämässä ja toisen kuuron aikana kastuin vain vähän.
Menimme alueelle vasta kolmeksi Von Hertzen Brothersin keikalle ja Kimmo suuntasi omiin menoihinsa. Matkalla tähtiteltalle Elastinen veti päälavalla omaa keikkaansa. En fanita, mutta on sen tyypin hyväntuulisuus jotain ihmeellistä.
"Mennäänkö kalja-alueelle?"
"Miten vaan, mutta mie en kyllä juo mittään kun oli niin pahaa se lonkero."
"Vieläkö koskee mahhaan?"
"Ei ennää, mutta heräsin puol kuuelta kamalaan mahakipuun. Mietin että onko se joku ruokamyrkytys ja yritin muistella mitä söin eilen. Aattelin siinä valvoessa että entäs jos vaikka hampparin majoneesissa oli salmonella ja miten mie voin mennä kotiin ja kanoja hoitamaan kun tartutan niihin sen."
"On sulla kyllä aika lennokasta tuo ajatuksenjuoksu."
"No niinpä, mutta kun osais suunnata sen sillai fiksusti että voisin kirjan kirjottaa, mutta ei se toimi niin."
"No entäs jos kirjotat semmosen niin ku Juoppohullun päiväkirja mutta muuten vaan hullun?"
Hahhaa! Markolla on taito piristää.
Valitettavasti jo pitkään kipuillut ja porukoitten pihaan lopulta hyytynyt passatti veti mielen niin matalaksi, ettei mikään piristys toiminut. En voi sille mitään, että jään jumiin omaan mielentilaani eikä sitä voi muuttaa vaikka kuinka yrittäisi. Mieli teki mennä potkimaan bajamajoja nurin, mutta pinnistelin ja käyttäydyin.
Henkinen paha olo täydentyi fyysisellä yökötyksellä kun tajuntaan tungettiin Sunn O))), joka "soitti" kummallista epämusiikkia. Kuin vahvistin olisi väännetty täysille ja sieltä kuului vain kaikki paikat täyttävä pörinää.
Kyllähän livekeikoilla bassorumpu toimii sydämentahdistimena, mutta se ei ole epämiellyttävää. Tämä tuntui kääntävän sisuskalut kokonaan sekaisin ja aiheutti suorastaan paniikkia. Poistuin pian ja kauas piti poistuakin, että kroppaan pakkautuva pörinä lakkasi. Teltan ulkopuolella päivystivät lääkintämiehet, ilmeisesti kuljettaakseen pökertyneet kuulijat turvaan.
Marko jatkoi keikan seuraamista ja minä menin käymään härkäratsastuksessa. Pysyin vain 23 sekuntia eikä se ollut edes kilpailuohjelma. Vähintään 30 sekuntia sitä rajumpaa röykytystä tietäisi palkinnoksi ilmaisen benji-hypyn, mutta kun en missään tapauksessa aikonut hypätä, tyydyin vähän kesympään kyytiin.
Ghost oli minulle entuudestaan tuntematon bändi, mutta veti valtavan upean keikan. Sen minkä välispiikkauksista tajusin, pääkallopäiseksi piispaksi pukeutunut laulaja Papa Emeritus III nimitti itseään vanhaksi pieruksi eli huumoria riitti. Musiikki kuulosti tosi hyvältä. Sitä voisi kuvailla lähinnä synkäniloiseksi. Tässä näyte: Cirice
Bändi soitti encoren toisensa perään ja kunnes lopulta malttoi lopettaa, oli Apulanta päälavalla juuri aloittanut. Marko meni kaljakarsinaan ja minä änkeydyin lähemmäs lavaa. Bändi soitti vanhoja ja tosi vanhoja huippuhyviä hittejään ja kun rokkikansa hyppi ympärillä, ei voinut kuin hyppiä mukana. Oikeanlaisella musiikilla on ihmeellinen vaikutus ja mieli koheni.
Jossain vaiheessa Marko jollain ihmeen tavalla löysi minut ja ilmestyi viereen. En tajua miten, koska koko alakenttä oli ihan täynnä porukkaa. Onneksi ilmestyi, koska encorena kuultiin Ilona ja taas heitti mielialat häränpyllyä:
"Sä olit perhonen jonka siivet eivät kauas kantaneet.
Sä väsyit kylpyhuoneeseen."
Poikien velipuoli kuoli pari vuotta sitten yllättäen sairaskohtaukseen ja kämppiksensä löysi hänet kylpyammeesta hengettömänä. Tuo kappale oli liikaa ja niiden kyynelten mukana vaikutti valuvan muutakin sisälle padottua elämäntuskaa. Ehkä ihan hyvä niin.
Kimmo jäi yöksi mummolaan, jonne myös Atte oli tullut illan mittaan. Minä lainasin isän kaupunkifillaria ja poljeksin Markon kanssa heille yöpymään. On se mussukka kun jaksaa sietää minua ja hankalaa luonnettani kun jatkoin elämän nurjan puolen märehtimistä.
Aamulla aloin soitella eri paikkoihin passatin kohtalosta ja vaikutti siltä, että romuttamolle tai varaosiksi vaan. Kun vein pyörän takaisin ja suunniteltiin poikien kanssa kotimatkaa, kävi ilmi että ei kannata hätiköidä tuomiolle viennin kanssa. Isän Kimmo-serkku tietää autoista keskivertoihmistä enemmän ja kerrottuani kaikki oireet, rohkaisi, että vielä sille on tehtävissä henkiinherätys mahdollisesti kohtuuhinnalla. Se projekti jatkuu edelleen ja aika näyttää päästäänkö me vielä jatkamaan yhteisiä kilometrejä.
Lauantai oli aurinkoinen, mutta ei tolkuttoman kuuma kuitenkaan. Ihmehän tuo olisikin, jos tänä kesänä joskus pääsisi hiki tulemaan. Juhlan eli lähes lapsettoman rokin kunniaksi suunnattiin kaljateltalle. Valikoima oli mitätön, joten kolmesta pahasta valitsin pienimmän eli tavallisen lonkeron. Seitsemän euron hinta hirvitti ja itse litku aiheutti mahakipua. Toisen tuopin jälkeen luovutin kun ei euron hintaisia panttejakaan löytynyt niin paljon, että raskisi moista soppaa hakea itselleen.
CMX oli hyvä vaikka en varsinaisesti bändiä fanitakaan. Laulajan ääni on korviahivelevää, mutta sanoista en saanut selvää.
Amorphis soitti 20 vuotta sitten julkaistun albuminsa Tales from the Thousand Lakes kokonaan ja muutaman muun biisin siihen päälle.
Bändillä on hyvä uusia kappaleita, mutta senaikainen laulutyyli ei vetoa minuun. Sen sijaan soitto kuulosti sitäkin paremmalta. Erotin nimittäin joka ikisen soittimen ja se tarkoittaa sitä, että miksaus oli justiin kohdallaan.
Apocalyptican esitys oli riemukas. Tukka lensi ja sello soi niin että kielet katkeilivat. Tuo kielen katkeaminen oli muuten ihan tosi juttu. Oli huvittavaa seurata kun soittaja kesken kaiken alkoi käyttäytyä omituisesti ja ampaisi selloineen lavan takanurkalle. Kielen vaihtaminen ja viritys vei vain hetkisen.
Oli heillä laulajakin, mutta en tykännyt. Minun mielestä tämä musiikki kuulostaa instrumentaalina paremmalta, se ei yksinkertaisesti kaipaa laulua sotkemaan itseään.
Vähän harmitti kun Battle Beast esiintyi samaan aikaan, mutta ei sitä malttanut lähteä seuraamaan kun tämä porukka veti niin antaumuksella.
Illan päätti Placebo, mutta ei sytyttänyt. Lehdessä oli juttu, että bändin esiintyminen oli niin hiottua, että hipoi liikaa täydellisyyttä eikä välispiikkauksissa ollut sen enempää persoonallisuutta. Jos ei ollut fani ennen, tuskin tuli faniksi nyt ja siinä komppaan toimittajaa.
Encorea ja sen myötä ilotulitusta odotuttivat tuskastuttavan pitkään. Painukoot Britteihin ja pysykööt siellä minun puolesta.
Sunnuntaina oli vähän viileämpää ja aika moni rokkikansalainen oli varustautunut iltapäivän sadekuuroihin sonnustautumalla kumisaappaisiin. Meillä oli vain sadetakit mukana, mutta pahimman ukkoskuuron aikana olimme siestaa viettämässä ja toisen kuuron aikana kastuin vain vähän.
Menimme alueelle vasta kolmeksi Von Hertzen Brothersin keikalle ja Kimmo suuntasi omiin menoihinsa. Matkalla tähtiteltalle Elastinen veti päälavalla omaa keikkaansa. En fanita, mutta on sen tyypin hyväntuulisuus jotain ihmeellistä.
"Mennäänkö kalja-alueelle?"
"Miten vaan, mutta mie en kyllä juo mittään kun oli niin pahaa se lonkero."
"Vieläkö koskee mahhaan?"
"Ei ennää, mutta heräsin puol kuuelta kamalaan mahakipuun. Mietin että onko se joku ruokamyrkytys ja yritin muistella mitä söin eilen. Aattelin siinä valvoessa että entäs jos vaikka hampparin majoneesissa oli salmonella ja miten mie voin mennä kotiin ja kanoja hoitamaan kun tartutan niihin sen."
"On sulla kyllä aika lennokasta tuo ajatuksenjuoksu."
"No niinpä, mutta kun osais suunnata sen sillai fiksusti että voisin kirjan kirjottaa, mutta ei se toimi niin."
"No entäs jos kirjotat semmosen niin ku Juoppohullun päiväkirja mutta muuten vaan hullun?"
Hahhaa! Markolla on taito piristää.
Valitettavasti jo pitkään kipuillut ja porukoitten pihaan lopulta hyytynyt passatti veti mielen niin matalaksi, ettei mikään piristys toiminut. En voi sille mitään, että jään jumiin omaan mielentilaani eikä sitä voi muuttaa vaikka kuinka yrittäisi. Mieli teki mennä potkimaan bajamajoja nurin, mutta pinnistelin ja käyttäydyin.
Henkinen paha olo täydentyi fyysisellä yökötyksellä kun tajuntaan tungettiin Sunn O))), joka "soitti" kummallista epämusiikkia. Kuin vahvistin olisi väännetty täysille ja sieltä kuului vain kaikki paikat täyttävä pörinää.
Kyllähän livekeikoilla bassorumpu toimii sydämentahdistimena, mutta se ei ole epämiellyttävää. Tämä tuntui kääntävän sisuskalut kokonaan sekaisin ja aiheutti suorastaan paniikkia. Poistuin pian ja kauas piti poistuakin, että kroppaan pakkautuva pörinä lakkasi. Teltan ulkopuolella päivystivät lääkintämiehet, ilmeisesti kuljettaakseen pökertyneet kuulijat turvaan.
Marko jatkoi keikan seuraamista ja minä menin käymään härkäratsastuksessa. Pysyin vain 23 sekuntia eikä se ollut edes kilpailuohjelma. Vähintään 30 sekuntia sitä rajumpaa röykytystä tietäisi palkinnoksi ilmaisen benji-hypyn, mutta kun en missään tapauksessa aikonut hypätä, tyydyin vähän kesympään kyytiin.
Ghost oli minulle entuudestaan tuntematon bändi, mutta veti valtavan upean keikan. Sen minkä välispiikkauksista tajusin, pääkallopäiseksi piispaksi pukeutunut laulaja Papa Emeritus III nimitti itseään vanhaksi pieruksi eli huumoria riitti. Musiikki kuulosti tosi hyvältä. Sitä voisi kuvailla lähinnä synkäniloiseksi. Tässä näyte: Cirice
Bändi soitti encoren toisensa perään ja kunnes lopulta malttoi lopettaa, oli Apulanta päälavalla juuri aloittanut. Marko meni kaljakarsinaan ja minä änkeydyin lähemmäs lavaa. Bändi soitti vanhoja ja tosi vanhoja huippuhyviä hittejään ja kun rokkikansa hyppi ympärillä, ei voinut kuin hyppiä mukana. Oikeanlaisella musiikilla on ihmeellinen vaikutus ja mieli koheni.
Jossain vaiheessa Marko jollain ihmeen tavalla löysi minut ja ilmestyi viereen. En tajua miten, koska koko alakenttä oli ihan täynnä porukkaa. Onneksi ilmestyi, koska encorena kuultiin Ilona ja taas heitti mielialat häränpyllyä:
"Sä olit perhonen jonka siivet eivät kauas kantaneet.
Sä väsyit kylpyhuoneeseen."
Poikien velipuoli kuoli pari vuotta sitten yllättäen sairaskohtaukseen ja kämppiksensä löysi hänet kylpyammeesta hengettömänä. Tuo kappale oli liikaa ja niiden kyynelten mukana vaikutti valuvan muutakin sisälle padottua elämäntuskaa. Ehkä ihan hyvä niin.
Kimmo jäi yöksi mummolaan, jonne myös Atte oli tullut illan mittaan. Minä lainasin isän kaupunkifillaria ja poljeksin Markon kanssa heille yöpymään. On se mussukka kun jaksaa sietää minua ja hankalaa luonnettani kun jatkoin elämän nurjan puolen märehtimistä.
Aamulla aloin soitella eri paikkoihin passatin kohtalosta ja vaikutti siltä, että romuttamolle tai varaosiksi vaan. Kun vein pyörän takaisin ja suunniteltiin poikien kanssa kotimatkaa, kävi ilmi että ei kannata hätiköidä tuomiolle viennin kanssa. Isän Kimmo-serkku tietää autoista keskivertoihmistä enemmän ja kerrottuani kaikki oireet, rohkaisi, että vielä sille on tehtävissä henkiinherätys mahdollisesti kohtuuhinnalla. Se projekti jatkuu edelleen ja aika näyttää päästäänkö me vielä jatkamaan yhteisiä kilometrejä.
Kommentit