Synttäriviikon hulinoita
Nomsa Nomparelli, ihastuttava sijoituskoiramme Patchcoat Animosha, täytti 23.4. tiistaina kaksi vuotta! Ihme juttu, miten aika vierii. Vastahan se oli pörröinen käärö ja nyt simpsakka neitokainen, lähes aikuinen.
Juhlistimme synttäriä pari päivää myöhässä käymällä torstaina Pilkon Cittarin Mustissa ja Mirrissä. Se on koirallisen kannalta mukava paikka käydä, koska marketin käytävää saa kävellä hyvän matkaa, että pääsee varsinaiseen kohteeseen. Koira kaupassa herättää aina mielenkiintoista huomiota. Me saimme vain positiivista huomiota, mutta muunlaistakin on kuultu saatavan.
On jo pitkään ollut mielessä lähteä Nomsan kanssa kahdestaan kaupunkikävelylle ja lopultakin siihen lohkesi sopiva aika. Hippa osaa käyttäytyä esimerkillisesti missä tahansa, mutta se ei tykkää hulinasta. Ilmeisesti sen kuuppa kuumenee sen verran, että hermostuneisuus tarttuu Nomsaan ja se taas alkaa vouhottaa ihan joutavia. Nyt kun se oli ilman Hippaa liikkeellä, koira oli aivan rento ja todella sivistynyt.
Kysyin kaupassa Nomsalta, että mitä se haluaisi lahjaksi. Taka-ajatuksena oli, että se rakastuisi päättömästi johonkin leluolentoon ja kuin taikaiskusta saisin sen kiinnostumaan leikkimisestä. Mutta ei. Olen jo hyväksynyt oman kyvyttömyyteni leikkikaverin roolissa ja nyt vielä vahvistui se, että ruoka se on tämän koiran motivaattori. Semmoinen kuivattujen nakkipötköjen näköiset systeemit valikoitui neidin suosikiksi.
Yllätys oli suuri kun kaupassa oli tuttu myyjä. Niinpä rohkenin pyytää Sariannaa ottamaan meistä yhteiskuvan kun nyt kaupungin kaupassa oltiin. Nomsa keskittyi nuolemaan naamaani, mutta kuvaaja sai houkuteltua siitä vähän hymyä esiin.
Kuinka ollakaan, vaaleansiniset silmät kiinnittivät jälleen muiden kansalaisten huomiota. Se oli tosi hyvä reissu ja pitää tehdä pikimmiten uudestaan.
Lauantaina maalaiskoiran sivistäminen jatkui Outokummussa. Miimi ilmoitti Nomsan näyttelyyn kun aussieihminen Päivi Eerola oli tuomaroimassa. Viimeksi olimme kehässä vajaa vuosi sitten, joten johan tuo oli muutenkin päivityksen paikka. Tällä kertaa Nomsalle heltisi vain H, mutta sitäkin mukavampi arvostelu:
"Keskikokoinen, keskivahva. Selvä sukupuolileima. Ilmeikäs pää. Tarpeeksi runkoa. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet liikkeet. Tänään lyhyt karvapeite. Antaa tarkistaa itsensä, mutta räyhää tarpeettomasti toisille koirille. Hyvä kiinteä kunto. Erinomainen red merle -väritys."
Sitä se valitettavasti tekee, nimittäin kokee muut koirat oletusarvoisesti vihollisina. Menimme paikalle hyvissä ajoin, että ehdin totuttaa Nomsaa tilanteeseen. Kehään pääsyä sai odotella pitkään ja hartaasti, joten lieköhän jo väsymys alkanut vaivata kun varsinaisen toiminnan alkaessa meni kuppi nurin. Tätä joutuu vielä työstämään.
Nomsa on kyllä opettanut minulle monenlaisia asioita. Leikkimättömyyden lisäksi se on ensimmäinen koirani, joka ei ole automaattisesti täysin koirasosiaalinen. Eri juttu ovat tutut kaverit, mutta tutustuminenkin ottaa näköjään uskomattoman paljon aikaa.
Huvitti tuo maininta lyhyestä turkista. Nomsalla on ihan kaikki karvat, mitä se on kaksivuotisen elämänsä aikana kasvattanut. Minusta ainakin on vain hyvä, että turkki on tuommoinen kompakti.
Velipoika Mysti pyörähti myös kehässä. Minna oli ensikertalainen, mutta esitti Mystin tosi hienosti. Yritimme lopuksi ottaa porukkaposeerauksen, mutta porukka oli jo ihan väsähtänyttä kauraa. Hyvä etteivät laonneet niille sijoilleen. Kuva on kännykän laajakulman vääristämä, mutta siskon ja veljen kokoero ainakin näkyy hyvin.
Paikalla oli myös toissapäivänä nähty Sarianna ja entinen treenikaveri Anni collieidensa kanssa. Mukava oli nähdä pitkästä aikaa.
Muurikkalettu kuuluu näyttelyssä käyntiin eli kojulle mars. Sain oman evääni ensin, mutta syömiseen soveltuvaa pöytää ei ollut. Toimikoon omat polvet pöytänä, joten kyykistyin syöntiyritykseen. Nomsa uskoi kertakomennolla, ettei sillä ollut lautaselleni mitään asiaa ja niinpä se kiersi selän puolelle ja istuutui partioimaan. Minna tuli paikalle ja alkoi hysteerisenä nauraa, että siinä se istuu koiransa päällä. Minulla oli lärvi täynnä lettua ja pelkäsin tukehtuvani kun alkoi naurattaa mukana. En ollenkaan aavistanut joutuneeni linssiin ja tuloksena oli vallan mainio tilannekuva. Molemmat siinä omissa aatoksissaan, pyllyt vastatusten.
Se oli kiva päivä. Nomsa oli skarppina monta tuntia ja väsähti niin tyystin, ettei kotiin palattua olisi jaksanut autosta siirtyä mihinkään. Eipä silti, käyvät nuo kinkerit allekirjoittaneenkin henkiselle olemukselle niin, että ei tarvinnut loppupäivänä tehdä sen ihmeempiä. Onneksi palvelusväki oli paikalla laittamassa ruokaa.
Ensi viikolla juhlitaan Hipan 9-vuotissynttäreitä. Saa nähdä mitä mummelin pään menoksi keksitään. Jos siltä kysytään, makkaransyöntikilpailu voisi olla kova sana.
Juhlistimme synttäriä pari päivää myöhässä käymällä torstaina Pilkon Cittarin Mustissa ja Mirrissä. Se on koirallisen kannalta mukava paikka käydä, koska marketin käytävää saa kävellä hyvän matkaa, että pääsee varsinaiseen kohteeseen. Koira kaupassa herättää aina mielenkiintoista huomiota. Me saimme vain positiivista huomiota, mutta muunlaistakin on kuultu saatavan.
On jo pitkään ollut mielessä lähteä Nomsan kanssa kahdestaan kaupunkikävelylle ja lopultakin siihen lohkesi sopiva aika. Hippa osaa käyttäytyä esimerkillisesti missä tahansa, mutta se ei tykkää hulinasta. Ilmeisesti sen kuuppa kuumenee sen verran, että hermostuneisuus tarttuu Nomsaan ja se taas alkaa vouhottaa ihan joutavia. Nyt kun se oli ilman Hippaa liikkeellä, koira oli aivan rento ja todella sivistynyt.
Kysyin kaupassa Nomsalta, että mitä se haluaisi lahjaksi. Taka-ajatuksena oli, että se rakastuisi päättömästi johonkin leluolentoon ja kuin taikaiskusta saisin sen kiinnostumaan leikkimisestä. Mutta ei. Olen jo hyväksynyt oman kyvyttömyyteni leikkikaverin roolissa ja nyt vielä vahvistui se, että ruoka se on tämän koiran motivaattori. Semmoinen kuivattujen nakkipötköjen näköiset systeemit valikoitui neidin suosikiksi.
Yllätys oli suuri kun kaupassa oli tuttu myyjä. Niinpä rohkenin pyytää Sariannaa ottamaan meistä yhteiskuvan kun nyt kaupungin kaupassa oltiin. Nomsa keskittyi nuolemaan naamaani, mutta kuvaaja sai houkuteltua siitä vähän hymyä esiin.
Kuva: Sarianna Saarenheimo
Kuinka ollakaan, vaaleansiniset silmät kiinnittivät jälleen muiden kansalaisten huomiota. Se oli tosi hyvä reissu ja pitää tehdä pikimmiten uudestaan.
Lauantaina maalaiskoiran sivistäminen jatkui Outokummussa. Miimi ilmoitti Nomsan näyttelyyn kun aussieihminen Päivi Eerola oli tuomaroimassa. Viimeksi olimme kehässä vajaa vuosi sitten, joten johan tuo oli muutenkin päivityksen paikka. Tällä kertaa Nomsalle heltisi vain H, mutta sitäkin mukavampi arvostelu:
"Keskikokoinen, keskivahva. Selvä sukupuolileima. Ilmeikäs pää. Tarpeeksi runkoa. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet liikkeet. Tänään lyhyt karvapeite. Antaa tarkistaa itsensä, mutta räyhää tarpeettomasti toisille koirille. Hyvä kiinteä kunto. Erinomainen red merle -väritys."
Sitä se valitettavasti tekee, nimittäin kokee muut koirat oletusarvoisesti vihollisina. Menimme paikalle hyvissä ajoin, että ehdin totuttaa Nomsaa tilanteeseen. Kehään pääsyä sai odotella pitkään ja hartaasti, joten lieköhän jo väsymys alkanut vaivata kun varsinaisen toiminnan alkaessa meni kuppi nurin. Tätä joutuu vielä työstämään.
Nomsa on kyllä opettanut minulle monenlaisia asioita. Leikkimättömyyden lisäksi se on ensimmäinen koirani, joka ei ole automaattisesti täysin koirasosiaalinen. Eri juttu ovat tutut kaverit, mutta tutustuminenkin ottaa näköjään uskomattoman paljon aikaa.
Huvitti tuo maininta lyhyestä turkista. Nomsalla on ihan kaikki karvat, mitä se on kaksivuotisen elämänsä aikana kasvattanut. Minusta ainakin on vain hyvä, että turkki on tuommoinen kompakti.
Velipoika Mysti pyörähti myös kehässä. Minna oli ensikertalainen, mutta esitti Mystin tosi hienosti. Yritimme lopuksi ottaa porukkaposeerauksen, mutta porukka oli jo ihan väsähtänyttä kauraa. Hyvä etteivät laonneet niille sijoilleen. Kuva on kännykän laajakulman vääristämä, mutta siskon ja veljen kokoero ainakin näkyy hyvin.
Kuva: Joose Eskola
Paikalla oli myös toissapäivänä nähty Sarianna ja entinen treenikaveri Anni collieidensa kanssa. Mukava oli nähdä pitkästä aikaa.
Muurikkalettu kuuluu näyttelyssä käyntiin eli kojulle mars. Sain oman evääni ensin, mutta syömiseen soveltuvaa pöytää ei ollut. Toimikoon omat polvet pöytänä, joten kyykistyin syöntiyritykseen. Nomsa uskoi kertakomennolla, ettei sillä ollut lautaselleni mitään asiaa ja niinpä se kiersi selän puolelle ja istuutui partioimaan. Minna tuli paikalle ja alkoi hysteerisenä nauraa, että siinä se istuu koiransa päällä. Minulla oli lärvi täynnä lettua ja pelkäsin tukehtuvani kun alkoi naurattaa mukana. En ollenkaan aavistanut joutuneeni linssiin ja tuloksena oli vallan mainio tilannekuva. Molemmat siinä omissa aatoksissaan, pyllyt vastatusten.
Kuva: Minna Eskola
Se oli kiva päivä. Nomsa oli skarppina monta tuntia ja väsähti niin tyystin, ettei kotiin palattua olisi jaksanut autosta siirtyä mihinkään. Eipä silti, käyvät nuo kinkerit allekirjoittaneenkin henkiselle olemukselle niin, että ei tarvinnut loppupäivänä tehdä sen ihmeempiä. Onneksi palvelusväki oli paikalla laittamassa ruokaa.
Ensi viikolla juhlitaan Hipan 9-vuotissynttäreitä. Saa nähdä mitä mummelin pään menoksi keksitään. Jos siltä kysytään, makkaransyöntikilpailu voisi olla kova sana.
Kommentit