Pääsiäinen = Agiråkki

Lepääminen ja palautuminen on muutakin kuin ahterinsa sohvaan juurruttamista. Toki sillekin on aikansa ja paikkansa, en sitä kiellä. Toisinaan vaan palautuu työhommista paremmin puuhaamalla kaikenlaista.

Ensimmäinen Agiråkki järjestettiin kesällä 2018 ja se oli valtava spektaakkeli Joensuun keskuskentällä. Nomsa oli silloin nuori neito emmekä olleet vielä aloittaneet koko harrastusta. Taisimme samana syksynä mennä alkeiskurssille, mikäli oikein muistan. 

Toinen Agiråkki järjestettiin vuosi sitten pääsiäisenä meidän omalla hallilla Pärnällä PoKSin kanssa yhteistyönä. Seurat päättivät tehdä tästä pääsiäisperinteen, joten kolmas Råkki oli männä viikonloppuna samoin naapuriseuran kanssa yhteistuumin. Osallistujamäärä yllätti järjestelytoimikunnan, joten kakkoset siirrettiin juoksemaan hyppyradat PoKSin hallille, koska päivät olisivat muuten venyneet kohtuuttomiksi. Siellä mekin Nomsan kanssa kirmasimme kaksi rataa.

Ensimmäinen oli katastrofi. Kaikki hyvät suunnitelmat unohtuivat tykkänään ja jäädyin täysin. Nomsa ei kuunnellut minua lähdössä ollenkaan, joten ei se kuunnellut pahemmin sen jälkeenkään. Kepit olivat eriväriset kuin omalla hallilla ja se oli hyvä. Tulipahan treenattua. Aloitus meni pieleen, joten otin uusiksi, ja sitten Nomparelli suoritti kepit oikein. Se riitti tuomaan minulle hyvän mielen, koska Nomsan lanneselkä menee helposti jumiin ja silloin se ei pysty pujottelemaan. Hylätyksi meni se rata kun keppien jälkeinen elämä meni ällistellessä ja ohjasin ihan typerästi. 

Toiselta tuli tulos, vitonen samasta keppien aloituksesta ja lisäksi yliaikaa. 

Oma tyriminen harmittaa sitäkin enemmän kun Nomsa osaa syyttää minua tosi taitavasti. Se on minulle ihan oikein. On se treeneissä päässyt sanomaan minulle "mamma hei, nyt osasit tosi hyvin", joten jatketaan kisaamista.

Lauantaina  uusi yritys omalla hallilla agiratojen parissa. Ilmoitin Nomsan kahdelle radalle, että jaksaa ja jaksan minäkin juosta sekä jäädä talkoilemaan ratojen jälkeen.

Nyt alkoi kulkea! Ensimmäisellä radalla syyllistyin perisyntiini. En osaa treeneissäkään juosta ja käskyttää koiraa yhtä aikaa enkä varsinkaan tarpeeksi ajoissa. Niinpä siinä ihmetellessä Nomsan hyvää etenemistä unohdin opastaa sen oikealle esteelle, joten se kävi loikkaamassa yhden ylimääräisen hypyn. Hylätyksihän se meni, mutta parempi se oli kuin edellisen päivän tuloksellinen rata.

Toisella radalla oli kaksi takaakiertoa lähellä poistumisaluetta ja molemmissa Nomsa eksyi kuikistelemaan varikkoa, mutta sain sen käskettyä ruotuun ja rata meni oikein. Haahuilu vei sen verran aikaa, että tulokseksi tuli kaksi sekunnin kymmenystä yliaikaa. Että ei se nolla kaukana ollut. Kaverit harmittelivat, mutta minua nauratti. Sillä irtosi kuitenkin kolmas sija ja saimme palkinnon. 

Nomsan naama ei loistanut ihan aurinkona, mutta totesi nämä suoritukset olevan kuitenkin vähän sinne päin. Voin lohduttautua sillä.

On tämä vaikea laji, mutta äärettömän hauskaa osaa olla! Tainan, Saran ja Ullan kanssa pompimme kuin vieteriukot odotellessamme rataantutustumiseen pääsyä. Kun lupa heltisi, jatkoimme pomppimista kentällä kun tuomari tuli puhuttelemaan eli lausumaan muutaman tervetuliaissanan. 

"Mikä teitä vaivaa?" hän aloitti. Siinä nauraessa hävisi kivasti isoin jännitys.

Risto kävi hakemassa Nomsan kotiin ja minä jatkoin talkoitten merkeissä. En ole ennen ollut tuomarin sihteerinä, joten nyt opettelin sen homman. Sai olla tarkkana ja keskittymiskyky oli tiukilla, mutta taisin selvitä hyvin. Ilta venyi kohtalaisen pitkäksi ja monella muulla päivässä oli pituutta paljon enemmän. 

Kisat onnistuivat jälleen kerran ilmiömäisen hyvin ja yhteistyö toimi poksilaisten kanssa. Kuten viime vuonna, nytkin oli mahtavaa olla mukana sekä kisaajana että talkoolaisena.

Sunnuntaina lähdettiin kurssikaverini Ullan luokse Sotkamoon yhdeksi yöksi. Heillä on myös aussie. Nomsa ei ymmärrä lajitovereitaan ja vieraisiin koiriin tutustuminen vie kohtuuttoman verran aikaa, mutta otimme sen silti mukaan. Ullalla ja Pasilla on iso talo, joten omiaan vahtivien koirien kohtaamiset voi helposti estää. Vähän irvistelivät toisilleen lasiruutuisten ovien läpi. 

Pääsimme ensimmäiseksi ruokapäytään ja syönnin jälkeen lähdimme kävelylle. Koirat pidettiin varmuuden vuoksi kiinni, ettei mitään tilannetta pääse syntymään ja ihmisten ilmoilla nehän ovat hihnoissa joka tapauksessa. Kävimme kääntymässä Vuokatin Urheiluopistolla, jossa vilisi porukkaa kuin muurahaispesässä. Siinä kävellessä koirien energiataso laski ja tyypit olivat välillä jo ihan lähekkäin, mutta sisällä oli parempi pitää hyvät välit.

Oli aika kivaa leikkiä pitkästä aikaa koiran kanssa. Nomsahan ei edelleenkään osaa vetää leluja eikä noutaa vaikka kuinka heittää. Lila osaa. Hipan poismenosta on vierähtänyt jo vuosi, joten hyvä oli verestää sitäkin taitoa.

 


Illemmalla pääsimme autokyydillä Sotkamon kierrokselle. Kävimme tietenkin Vuokatin laella ihastelemassa selkeän ilman kauaksi kantavia maisemia.


Näköalapaikan luona oli hassu mänty. Sen kuva on kuulemma jossain vanhassa setelissä, mutta en nyt muista missä. Hieno joka tapauksessa.


 

Sightseeing jatkui Katinkultaan, joka - samoin kuin Urheiluopisto - on ihan oma maailmansa. Kasvanut mahdottomasti niistä ajoista kun siellä 1990-luvulla pari kertaa pienellä porukalla kävimme pikku lomalla.

Maanantaina aamupalan jälkeen lähdettiin ulkoilemaan hangille. Pääsin kokeilemaan liukulumikenkiä ja oikeastaan ihastuin niihin värkkeihin. Otin etäisyyttä muihin ja päästimme koirat vapaiksi. Siinä ne kulkivat mukavasti ja olivat jo kiinnostuneita toisistaan, mutta ujostelivat silti. Kun ihmisiä ei tarvinnut vahtia, ei niillä ollut mitään syytä räyhätä toisilleen. 

Jätin Nomsalle pannan kaulaan ja se ärsytti sitä. Aika pian hoksasin, että se käytti pantaa tekosyynä itsensä rauhoittamiselle. Raaputti kaulaansa vähän väliä ja kertoi toiminnallaan samalla Lilalle, että lähesty vaan, ei tässä ole hätää. Myöhemmin kun jäimme katselemaan jotain maisemaa, vilkaisin sivusilmällä koiria, jotka tervehtivät toisiaan hyvän aikaa ihan rauhassa. Kyllä Nomsastakin vielä koira tulee. Joillakin asiat vain vaativat vähän enemmän aikaa. Eikä kaikista tarvitsekaan tykätä, mutta olisi kiva kun tulisi toimeen.

Muutama vuosi on mennyt ilman mitään reissuja, joten tämä tuli tarpeeseen. Oli oikein kivaa käydä vähän jossain kotiympyröiden ulkopuolella.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Liperiä vilkkaimmillaan