JK2 Jatsi

Tiistaipäivä meni mukavasti ikkunantiskauksessa ja verhojensilityksessä. Koe oli vasta iltasella ja Miimi tuli suoraan töistä koirien kanssa meille, kun itse tarjoutui lastenvahdiksi. Nappasi Jatsin mukaansa pikku lenkille ja minä valmistauduin sillä aikaa.

Ilma oli kuin morsian, 16 astetta, aurinkoa ja pientä tuulenvirettä. Kokeeseen osallistui viisi koirakkoa, kaksi alokkaaseen ja kolme avoimeen.
Jäljelle lähdettiin ekaksi. Jana meni hitaanlaisesti ja jäljenylitys tuli siinä samantien. Pyöriskeli hyvän aikaa, kunnes sai nuoteista kiinni ja lähti menemään. Siinä oli ollut heti terävä kulma, joten ei ihme, että ihmetteli.

Maasto oli rutisevan kuivaa jäkäläistä mäntykangasta ja hyvin pysyi jäljellä kun itsekin enimmäkseen näin tallaajan jäljet. Taisi olla neloskeppi, joka sinne jäi. Liekö ollut jotain muita jälkiä, kun välillä tuntui eksyneen koko koira ihan pihalle. Hyvä näinkin.

Seuraavaksi samantien ruutuun. Molemmat esineet nousivat kohtalaisen vauhdilla, mutta toista tuodessaan piti jäädä pissille melkein minun nenän edessä.

Siitäpä sitten lähdettiin tottikseen. Jatsi teki kertakaikkiaan upean, kauniin, mahtavan ja tähän asti parhaan tottiksen ikinä. Eka pitkä pätkä seuraamista oli jälleen seilausta, mutta parani edetessä. Kaikki jäävät liikkeet, tasamaanouto ja eteenmeno olivat erinomaisia. Luoksetulossa himmasi lopussa ja se sai aikaan päätöksen lopettaa tokopelleily. Olkoot, kun en osaa opettaa nopeaa luoksetuloa ja pysäytyksiä samaan aikaan.
Hyppynoudon mokasin ihan itse. Taas kerran heitin kapulan minne sattui ja kun lähdin uusimaan heittoa, Jatsi karkasi käsistä ja suoritti noudon ihan keskenään. Hieno munkkirinkilä siitä liikkeestä.

Koistisen Eija antoi meille 80 pistettä ja kapulanheittoharjoituksia kotiläksyksi.
Ensin meille laskettiin yhteensä 265 pistettä ja luokkavoitto näillä eväillä. Iltasella aloin miettiä, että ei voi olla mahdollista, eikä ollutkaan. Inhimillinen virhe oli pistänyt sormensa soppaan ja pisteet alenivat kymmenellä, joten sijat vaihtuivat toiseksi tulleen koirakon kanssa. Sihteeri tekee tarvittavat korjaukset kilpailukirjaan, kunhan osutaan vastakkain.

Hyvä mieli jäi silti, koska koira toimi aivan odotetusti. Eri osiot vedettiin läpi tosi vauhdikkaasti ilman pitempiä lepotaukoja, eikä Jatsi yrittänytkään hyytyä. Nyt olisi pääsy kolmosiin ja aika näyttää, mitä siitä tulee.

Kommentit

Aija sanoi…
Onnea vielä kertaalleen loistosuorituksesta! Tsemppiä jatkoon ;)
Hanna P sanoi…
Kiitos, hyvällä mallillahan tää on :)
Nyt alkaa se varsinainen työskentely.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla