Jälkikoiran palkkaus ajantasalle

Viime viikolla ei lähdetty kimppatreeneihin, vaan tein Nauvunkankaalle jäljen. Pituutta oli jotain 500 ja 1000 metrin välillä, jana noin 20 metriä, yksi tienylitys ja viisi kulmaa, joista yksi terävä.

Yleisesti ottaen meni hyvin, mutta vain viisi keppiä nousi. Puuttuva keppi oli terävän kulman ja tienylityksen välissä ja ymmärrän hyvin, miksi se sinne jäi. Jatsi hämmästyi terävästä kulmasta sen verran, että joutui vähän tarkistelemaan, onko jäljen tekijä ollut ihan vakavissaan. Tästä toivuttuaan kuuli poikien ääniet autolta ja se vei vähän keskittymiskykyä lisää. Viimeinen niitti oli tienylityksessä justiinsa samaan aikaan kohdattu jalankulkija. Jatsihan huomasi sen tyypin jo ajat sitten, kun minä vain tarkkailin koiraa, että eipä ala keppiä ilmaista.
Viimeisessä kulmassa pyöri hyvän aikaa ja luulin sen jo eksyneen väärälle jäljelle, mutta sieltä se oikea löytyi. Nyt on liinassa 11 metriä pituutta, joten en enää syyllisty jäljen sotkentaan.

Eilen lähdettiin taas vaihteeksi Moonan vetämiin treeneihin. Puomilla tavattiin ja jatkettiin sitä tietä hiekkamontulle asti.
"Tuonne aavikolleko me mennään?!" Atte ihmetteli.
Heh, sinne, ja hyvä paikka olikin jälkikasvua ajatellen kun hyppivät hulluina valtavissa hiekkakasoissa.

Erkki teki Jatsille noin 800-metrisen, aivan järkyttävän mutkikkaan jäljen ja jana oli vajaat 40 metriä.
Janalla ei edennyt suoraan, mutta nykäisin vähän liinasta ja koira palasi ruotuun. Jälkeä lähti ajamaan heti oikeaan suuntaan.
Olin suunnitellut palkkaavani kepit patukalla, kun mitkään makupalat ei tunnu olevan tarpeeksi hyviä.

Ihmettelin Jatsin etenemistä seuratessani, että tietääköhän se yhtään mitä on tekemässä. Näytti se niin omituiselta poukkoilulta ja maasto oli niin ryteikköistä, että oli työ ja tuska pysyä perässä ja jaloillaan. Saati että olisi ehtinyt koiraa lukemaan. No, ne epäilykset haihtuivat ensimmäiselle kepille saavuttua. Palkkasin leikillä ja vaihdoin patukan makkaranpalaan. Hoh, jopa alkoi kepit nousta! Jatsia ei näköjään tarvitse hirveästi syötellä ja rauhoitella kepeillä. Vähän riekkumista ja homma jatkui entistä innokkaammin.
Jälki nousi rinteen päälle ja kun alettiin laskeutua sieltä alas, kuului taas poikien hihkuminen ja silloin herpaantui järkähtämätön keskittyminen. Jatsi-ressu huolestui ja jouduin muistuttamaan työnteosta. Siinä vaiheessa mentiin toiseksi viimeisen kepin ohi. Viimeinen löytyi ja se oli hyvä se. Loppuleikit ja makkaraa päälle.

Esineruutu oli hyvin tallattu, koska paikalla oli jotkut suunnistuskisat ja suunnistajat juoksivat sujuvasti meidän ruudun läpi. Jäljen vanhentuessa taas nuotiolla istuskeltiin ja suunnistajia juoksi ohi. Esko sanoi heille jotain ja suunnistajat vastasivat. Minä huikkasin vielä perään, että "jos eksytte niin on meillä tässä jälkikoiria!" Eivät suvainneet vastata. Naurettiin siinä, että kyllä me ennemmin eksytään koko koiralauman kanssa kuin nuo karttoineen.

Ruutu meni Jatsin osalta entiseen tyyliin. Kaarsi ensimmäiseksi takarajalle ja vähän ohikin. Esineet löytyivät hyvin ja tulivat nopeasti minulle. Olen ottanut tavaksi palkata vasta viimeisestä esineestä ja se politiikka toimii edelleen erinomaisesti. Palautuksissa on vauhtia, että pääsee jatkamaan homman loppuun.

Nyt huilataan viikonlopun yli. Tiistaina on oman seuran koe, johon mennään avointa luokkaa testaamaan. Tämän treenin jälkeen voi mennä kokeeseen hyvillä mielin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla