Superhyperhyvänmielen treenipäivä

Aamulla oli meina mennä Pärnälle tottistelemaan ja niin tehtiin. Jatsi kun vaan yksinkertaisesti rakastaa kenttätyöskentelyä, joten into näkyi jälleen edistämisenä. Taakse nakattu palkka auttoi vähän saamaan pakettia kasaan.

Maahanmenot oli vähän hitaanlaisia, mutta osasyyn voi vierittää korkean viretilan piikkiin.
Muuten lystiä riitti ja sehän oli pääasia.

Iltasella lähdettiin Jamikselle pikku lenkille. Mari viettää kahden koiran taloutta kun Kuningatar Moona on hoidossa epämääräisen ajan. Wallu oli elementissään kahden nartun loukussa.
Meidän saapuessa paikalle muuta porukkaa ei näkynyt mailla halmeilla, mutta on se jälkikoira hyvä olla olemassa. Jatsi kertoi hyvin selvästi, mihin suuntaan kannatti lähteä kävelemään ja kohta tuli ihmis- ja koiraystävät vastaan. Vettä satoi, mutta se ei kenenkään iloa himmentänyt.
Sitten lähdettiin... niin, minne? Antaapa Jatsin itsensä kertoa.

Joo, se Moona oli paljon kivempi nyt kun sillon viimeks Siprissä. Ei yhtään yrittäny sulauttaa minua havunneulasiin.

Se lenkki oli kyllä naurettavan lyhyt, mutta mamma sai anteeks hetken päästä. Ette ikinä arvaa mitä tapahtu seuraavaks?! Mentiin kentälle rullaharjotuksiin!

Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että minähän olen alunperin hakukoira. Kylläpä kyllä. Oli se ihan kivaa, mutta piti lopettaa meidän silloisen pääharrastuksen viestin takia kun meni vähän nuppi sekasin. En tienny välillä että olinko tulossa vai menossa ja sen sortin tietämättömyys ei pitemmän päälle onnistu kummassakaan lajissa. Kun haku hylättiin, minusta tuli loistava viestikoira.

No nyt kun isi ja mamma mokasivat systeeminsä ihan päin anaalirauhasia, jäi viestihommat melko vähille. Minähän tykkään juosta ja varsinkin asian perässä kahta kauheemmin.
Mari ja Seija olivat järkänneet kentälle ilmaisutreenit ja me mentiin mukaan.

Mamma on ihana muutenkin, mutta kun se tämmösiä ylläreitä järkkää niin sillon se on ihan jotain uskomatonta. Kun mulle pistettiin liivi päälle ja pari tyyppiä lähti karkuun, tiesin heti mitä piti tehdä.
"Ukko!"
Jee!!! Matkaan, rulla suuhun ja takas.
"Näytä!"
Jiihaa!!! Tuu perässä jos kykenet!
Eipä meikätyttö kauan vanhennu tuossa hommassa. Sitten toiselle puolelle. Ja vielä kerta molemmilla puolilla. On muuten homma hanskassa! Ja edellisestä hakutreenistä on aikaa suunnilleen neljä vuotta. Että repikää siitä!

No niinpä, taidatkos sen selvemmin sanoa. Jos oli koira tohkeissaan niin kyllä oli kotimatkalla ohjaajallakin suupielet vain pikkuisen niskasta kiinni. Satu ja Sirkku olivat myös paikalla yleisönä ja hihnanaulakkona.
Kiitokset koko porukalle ihanasta elämyksestä. Metsäänhän tästä on päästävä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla