"...ja sitten tuli Hanna!"
Tänään oli Intersport Liikuntakeskuksella naperokarkelot, jossa pääsin näyttelemään kolmoisroolia. Olin Josepan leivissä esittelemässä koirajuttuja, mutta tein samalla juttua sekä Heiliin että Josepaan.
Paikalla meikäläisistä olivat myös Hilkka ja Kiri sekä Jenna ja Turbo. Jatsi oli aivan liekeissä, kun pääsi esiintymään. Tai ei se siitä esiintymisestä niinkään, mutta pääsi puuhaamaan mamman kanssa jotain järkevää.
Kiri oli oma ihastuttava itsensä. Se oli elementissään, kun lauma lapsia sitä paapoi ja kuopsutteli. Minä jouduin olosuhteiden takia poukkoilemaan eestaas ja Hilkka pääsi useamman kerran sanomaan, että "just kun se rauhoittui, niin sitten tuli Hanna ja sama riekkuminen taas uudestaan." Ja taas ja taas. Minkäs sille voi kun me ollaan Kirin kanssa ystäviä ja se tunnistaa askeleeni matkojen päästä, vaikka minkälainen lauma pyörisi kimpussa.
Jatsi esitti myös parastaan. Ei ehkä niissä virallisissa liikkeissä ihan täydellisiä suorituksia, mutta mitä väliä kun teki yleisöön vaikutuksen.
Otettiin jopa viestiä siinä parkkipaikalla. Hilkka toimi apuohjaajana ja melkein koko matkan pituisen yleisörintaman edessä Jatsi paineli kuin muuta maailmaa ei olisi ollutkaan. Jenna ja Turbo puolestaan näyttivät, miten hakukoira toimii.
Pomput, pyörähtelyt, laulamiset ja muut oheistoiminnat ilahduttivat yleisöä ihan yhtä lailla.
Oli hyvä kun sattui niin erilaiset koirat paikalle. Jatsin ja Kirin vilkkaus ja ketteryys ihastutti yhtä lailla kuin Turbon massiivisuus ja ruttuinen pääosasto. Jatsia viimeksi mainittu ei ihastuttanut. Irvisteli vaan, että veisi ruman naamansa kauemmas. Turbo ei tajunnut toisen ynseää suhtautumista.
Hilkka otti Jatsin heille hoitoon ja se oli pelastava juttu minulle. Meni melkein neljään, että sain jutun tehtyä ja taitettua.
Rantakylässä oli tällä välin juhlittu Uunon 9-vuotissynttäreitä, joten Jatsi osasi mennä kylään oikeaan aikaan. Maksalaatikkokakkua oli tarjolla, mutta siihen ne hyvät puolet jäikin. Helpommalla selviäisi itse koira, jos ei olisi niin ikävöivä. Ei se suostunut kuin pöydän alla nököttämään tai vahtimaan ovella, että milloin se oikein avautuu. Kävelyllä yrittivät käydä Hilkan kanssa, mutta ei voinut edes pientä pissiä tehdä, kun mamma ei ollut mukana. Voi sitä riemua kun menin hakemaan ja pääsi kotiin. Olipa rankkaa.
Eikä rankkuus siihen loppunut.
Olin sytyttämässä uuniin tulta, kun sanoin Atelle että päästää Jatsin ulos. Yhtäkkiä ovelta kuului hirveä rähinä ja Atte huusi kuin syötävä. Hyökkäsin eteiseen, kun ensimmäisenä tuli mieleen, että mitä kummaa siellä tapahtui. Kuulosti vähintään siltä kuin Jatsi olisi hyökännyt Aten kimppuun. No ei onneksi! Ovella oli vastassa kk kettistä muistuttava koira, joka pyrki sisään samalla ovenaukaisulla. Jatsi sanoi hyvin selvästi sille, mitä mieltä on moisesta ideasta. Kaikki sen tuntevat voivat varmasti kuvitella, miten välissä ollut Atte säikähti.
Vieras ei terrierimäiseen tyyliin ollut moksiskaan. Nakkasin Jatsin ulos ettei enempää rusikoi pikkukoiraa lattian läpi ja soitin kettiksen omistajalle, joka asuu jossain lähistöllä. Ovat kuulemma hakeneet tämän Kiminsä meiltä ennenkin. Meillä ei ole ollut kunnia tavata tätä ennen. Kiva koira, mutta kiitos vaan parista ylimääräisestä harmaasta haivenesta.
Paikalla meikäläisistä olivat myös Hilkka ja Kiri sekä Jenna ja Turbo. Jatsi oli aivan liekeissä, kun pääsi esiintymään. Tai ei se siitä esiintymisestä niinkään, mutta pääsi puuhaamaan mamman kanssa jotain järkevää.
Kiri oli oma ihastuttava itsensä. Se oli elementissään, kun lauma lapsia sitä paapoi ja kuopsutteli. Minä jouduin olosuhteiden takia poukkoilemaan eestaas ja Hilkka pääsi useamman kerran sanomaan, että "just kun se rauhoittui, niin sitten tuli Hanna ja sama riekkuminen taas uudestaan." Ja taas ja taas. Minkäs sille voi kun me ollaan Kirin kanssa ystäviä ja se tunnistaa askeleeni matkojen päästä, vaikka minkälainen lauma pyörisi kimpussa.
Jatsi esitti myös parastaan. Ei ehkä niissä virallisissa liikkeissä ihan täydellisiä suorituksia, mutta mitä väliä kun teki yleisöön vaikutuksen.
Otettiin jopa viestiä siinä parkkipaikalla. Hilkka toimi apuohjaajana ja melkein koko matkan pituisen yleisörintaman edessä Jatsi paineli kuin muuta maailmaa ei olisi ollutkaan. Jenna ja Turbo puolestaan näyttivät, miten hakukoira toimii.
Pomput, pyörähtelyt, laulamiset ja muut oheistoiminnat ilahduttivat yleisöä ihan yhtä lailla.
Oli hyvä kun sattui niin erilaiset koirat paikalle. Jatsin ja Kirin vilkkaus ja ketteryys ihastutti yhtä lailla kuin Turbon massiivisuus ja ruttuinen pääosasto. Jatsia viimeksi mainittu ei ihastuttanut. Irvisteli vaan, että veisi ruman naamansa kauemmas. Turbo ei tajunnut toisen ynseää suhtautumista.
Hilkka otti Jatsin heille hoitoon ja se oli pelastava juttu minulle. Meni melkein neljään, että sain jutun tehtyä ja taitettua.
Rantakylässä oli tällä välin juhlittu Uunon 9-vuotissynttäreitä, joten Jatsi osasi mennä kylään oikeaan aikaan. Maksalaatikkokakkua oli tarjolla, mutta siihen ne hyvät puolet jäikin. Helpommalla selviäisi itse koira, jos ei olisi niin ikävöivä. Ei se suostunut kuin pöydän alla nököttämään tai vahtimaan ovella, että milloin se oikein avautuu. Kävelyllä yrittivät käydä Hilkan kanssa, mutta ei voinut edes pientä pissiä tehdä, kun mamma ei ollut mukana. Voi sitä riemua kun menin hakemaan ja pääsi kotiin. Olipa rankkaa.
Eikä rankkuus siihen loppunut.
Olin sytyttämässä uuniin tulta, kun sanoin Atelle että päästää Jatsin ulos. Yhtäkkiä ovelta kuului hirveä rähinä ja Atte huusi kuin syötävä. Hyökkäsin eteiseen, kun ensimmäisenä tuli mieleen, että mitä kummaa siellä tapahtui. Kuulosti vähintään siltä kuin Jatsi olisi hyökännyt Aten kimppuun. No ei onneksi! Ovella oli vastassa kk kettistä muistuttava koira, joka pyrki sisään samalla ovenaukaisulla. Jatsi sanoi hyvin selvästi sille, mitä mieltä on moisesta ideasta. Kaikki sen tuntevat voivat varmasti kuvitella, miten välissä ollut Atte säikähti.
Vieras ei terrierimäiseen tyyliin ollut moksiskaan. Nakkasin Jatsin ulos ettei enempää rusikoi pikkukoiraa lattian läpi ja soitin kettiksen omistajalle, joka asuu jossain lähistöllä. Ovat kuulemma hakeneet tämän Kiminsä meiltä ennenkin. Meillä ei ole ollut kunnia tavata tätä ennen. Kiva koira, mutta kiitos vaan parista ylimääräisestä harmaasta haivenesta.
Kommentit