Väriloiston aikaa
Viikonloppu vierähti mukavissa puuhissa. Perjantaina nappasin Markon kyytiin meille ja lauantaiaamuna mentiin Reetan luokse muuttokuormaa kasaamaan. Reetta muutti opintojen perässä Asikkalaan ja vaikka onkin vähän ikävä kivaa naapuria niin ainahan voi käydä kylässä puolin ja toisin.
Mutta asiasta viidenteen, käsittämätöntä miten paljon tavaraa voi mahtua pieneen mökkiin! Reetan kaveri Pasi on muuttomies ja tuli kuormureineen hakemaan kamoja. Samalla itsessäni selvisi eräs piilevä kyky kun erikokoisia laatikoita ja mööpeleitä sommiteltiin kyytiin. Pasi oli ihmeissään kun useamman kerran oli vasta vetämässä henkeä sanoakseen, että se kävis tuonne ja minä olin jo asettamassa pakettia samaan paikkaan.
"Montako muuttokuormaa oot tehny?"
"Kyllä tää on ihan ensimmäinen tälleen isommassa mittakaavassa tehty."
"Sullon silmää! Vaihda ihmeessä alaa. Pääset Eurooppaa myöten ajelemaan ja se on rahakasta hommaa."
Heh, houkutteleva tarjous kun C-korttikin on valmiina, mutta ei tässä tilanteessa lähdetä ulkomaita työkseen rumuamaan.
Kuormaushomman jälkeen lähdettiin kasaamaan omat kamat ja lähdettiin kaupunkiasunnolle. Markolla oli bänditreenit ja sitä ennen piti treenata vähän omin nokkineen.
Otin kuvia kitaristista, koska Markon Fender on upean punainen, semmoinen että kuka tahansa puusilmäkin inspiroituisi siitä. Kerta kaikkiaan syötävä (niin on soittajakin, toim.huom.), mutta en tavoittanut kuvaan sitä mitä halusin ja näin sieluni silmillä. Valo oli vääränlainen ja tuli väärästä suunnasta ja taustakin oli liian levoton.
Huomasin, että minähän ihan ehdottomasti tarvitsen studion! Olisipa ihana kun voisi ottaa semmoisia kuvia kuin haluaa millä tahansa valoilla, taustoilla ja rekvisiitoilla. Kukahan sponssaisi tilat ja vehkeet?
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja lähdin toteuttamaan itseäni Karsikon Kalevalaiskaduille. Mitä kaikkea Ilmarisia ja Väinämöisiä siellä liekin, sivuseikka, mutta talot ovat ihania. Vanhoja rintamamiestaloja, kaiken värisiä ja kivoja yksityiskohtia. Ihanat syksyn värit vielä kaupan päälle.
Hyvän mielen postilaatikko. Mahtavaa yhden tai melkein yhden viivan taidetta!
Vanhaa ja uutta tai nykyään jo keski-ikäistä. Tässä tapauksessa vanhan talon arkkitehtuuri viehättää enemmän silmää kuin arviolta 1970-luvulla rakennetun kerrostalon.
Tässä talossa ihastutti tuo ovenpäällyslipan sivulautojen muotoilu ja maalaus.
Meillä oli Jatsin kanssa tokokoe Uimaharjussa, joten Hippa jäi siksi aikaa Markon kaveriksi. Oli siinä pikkukoiralla oleminen kun ei saanut loikoilla sohvalla. Kun pari kertaa oli käsketty alas niin kokeili nojatuolia, mutta kielletty alue oli sekin.
Otin pojat Uimaharjusta mukaan ja matkalla tuli vielä yksi kyytiläinen sekaan. Australialainen Nick liftasi Joensuuhun, joten jälleen pääsin keskustelemaan englanniksi, mikä ei ole ollenkaan huonompi juttu. Nick kertoi opiskelevansa yliopistossa kirjallisuutta ja saaneensa jonkin stipendin tai vastaavan, millä oli mahdollista matkustaa pariksi viikoksi Suomeen. Hänen mummonsa on suomalainen, joten ymmärrään kohdemaan valinnan.
Pojat leikkivät ulkona sen aikaa kun me käytiin koirien kanssa viemässä lasia ja metallia kierrätykseen. Menomatkalla huomattiin, että poliisi päivysti Nyyrikinkadulla. Tullessa auto ei ollut siinä, mutta ajoikin ohi ja asettui samaan paikkaan.
"Onkohan niiltä joku kateissa? Ajas nyt ees joku mopopoika vauhilla tuonne!" Marko mietti.
Saman tien tuli takaa mopo ja me kannustettiin kuskia vääntämään kaasua ihan rohkeasti, että jäisi kiinni.
Pikkumopolla ajoikin virkavallan edustaja.
"Kappas, on jääny haaviin jo! Nyt ei jonkun isä päätä silitä." Marko tuumasi.
"No ei varmana kun polliisi viepi mopon kottiin."
"Niin ja sakot ja vakuutusmaksut vielä päälle."
Vahingonilo se vasta iloa on.
Mutta asiasta viidenteen, käsittämätöntä miten paljon tavaraa voi mahtua pieneen mökkiin! Reetan kaveri Pasi on muuttomies ja tuli kuormureineen hakemaan kamoja. Samalla itsessäni selvisi eräs piilevä kyky kun erikokoisia laatikoita ja mööpeleitä sommiteltiin kyytiin. Pasi oli ihmeissään kun useamman kerran oli vasta vetämässä henkeä sanoakseen, että se kävis tuonne ja minä olin jo asettamassa pakettia samaan paikkaan.
"Montako muuttokuormaa oot tehny?"
"Kyllä tää on ihan ensimmäinen tälleen isommassa mittakaavassa tehty."
"Sullon silmää! Vaihda ihmeessä alaa. Pääset Eurooppaa myöten ajelemaan ja se on rahakasta hommaa."
Heh, houkutteleva tarjous kun C-korttikin on valmiina, mutta ei tässä tilanteessa lähdetä ulkomaita työkseen rumuamaan.
Kuormaushomman jälkeen lähdettiin kasaamaan omat kamat ja lähdettiin kaupunkiasunnolle. Markolla oli bänditreenit ja sitä ennen piti treenata vähän omin nokkineen.
Otin kuvia kitaristista, koska Markon Fender on upean punainen, semmoinen että kuka tahansa puusilmäkin inspiroituisi siitä. Kerta kaikkiaan syötävä (niin on soittajakin, toim.huom.), mutta en tavoittanut kuvaan sitä mitä halusin ja näin sieluni silmillä. Valo oli vääränlainen ja tuli väärästä suunnasta ja taustakin oli liian levoton.
Huomasin, että minähän ihan ehdottomasti tarvitsen studion! Olisipa ihana kun voisi ottaa semmoisia kuvia kuin haluaa millä tahansa valoilla, taustoilla ja rekvisiitoilla. Kukahan sponssaisi tilat ja vehkeet?
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja lähdin toteuttamaan itseäni Karsikon Kalevalaiskaduille. Mitä kaikkea Ilmarisia ja Väinämöisiä siellä liekin, sivuseikka, mutta talot ovat ihania. Vanhoja rintamamiestaloja, kaiken värisiä ja kivoja yksityiskohtia. Ihanat syksyn värit vielä kaupan päälle.
Hyvän mielen postilaatikko. Mahtavaa yhden tai melkein yhden viivan taidetta!
Vanhaa ja uutta tai nykyään jo keski-ikäistä. Tässä tapauksessa vanhan talon arkkitehtuuri viehättää enemmän silmää kuin arviolta 1970-luvulla rakennetun kerrostalon.
Tässä talossa ihastutti tuo ovenpäällyslipan sivulautojen muotoilu ja maalaus.
Meillä oli Jatsin kanssa tokokoe Uimaharjussa, joten Hippa jäi siksi aikaa Markon kaveriksi. Oli siinä pikkukoiralla oleminen kun ei saanut loikoilla sohvalla. Kun pari kertaa oli käsketty alas niin kokeili nojatuolia, mutta kielletty alue oli sekin.
Otin pojat Uimaharjusta mukaan ja matkalla tuli vielä yksi kyytiläinen sekaan. Australialainen Nick liftasi Joensuuhun, joten jälleen pääsin keskustelemaan englanniksi, mikä ei ole ollenkaan huonompi juttu. Nick kertoi opiskelevansa yliopistossa kirjallisuutta ja saaneensa jonkin stipendin tai vastaavan, millä oli mahdollista matkustaa pariksi viikoksi Suomeen. Hänen mummonsa on suomalainen, joten ymmärrään kohdemaan valinnan.
Pojat leikkivät ulkona sen aikaa kun me käytiin koirien kanssa viemässä lasia ja metallia kierrätykseen. Menomatkalla huomattiin, että poliisi päivysti Nyyrikinkadulla. Tullessa auto ei ollut siinä, mutta ajoikin ohi ja asettui samaan paikkaan.
"Onkohan niiltä joku kateissa? Ajas nyt ees joku mopopoika vauhilla tuonne!" Marko mietti.
Saman tien tuli takaa mopo ja me kannustettiin kuskia vääntämään kaasua ihan rohkeasti, että jäisi kiinni.
Pikkumopolla ajoikin virkavallan edustaja.
"Kappas, on jääny haaviin jo! Nyt ei jonkun isä päätä silitä." Marko tuumasi.
"No ei varmana kun polliisi viepi mopon kottiin."
"Niin ja sakot ja vakuutusmaksut vielä päälle."
Vahingonilo se vasta iloa on.
Kommentit