Metsäjälkeä häiriöineen päivineen

Viime viikon peltojälki meni miten meni, joten eilen illalla sain raahattua itseni metsään ja tallasin molemmille helpot jäljet. Metsä oli riihikuiva ja jälki vanheni 2,5 tuntia.

Hippa on jollain tavalla yksisuuntainen vasemmalle. Paimenessa se kiersi helposti vastapäivään, mutta myötäpäivään ei millään ja sama näkyy jäljellä. Aina kun jälki lähtee janalta oikealle, Hippa ottaa takajäljen ja niin se teki nytkin.

Eka kulma oli vasemmalle ja sen se meni lähes nuolemalla. Toinen oli oikealle. Hippa meni senkin hyvin ja eteni pari metriä, mutta ei uskonut olevansa jäljellä ja lähti tekemään kunnon kaarroksen vastapäivään ja tehtyään täyden ympyrän palasi jäljelle ja homma jatkui. Mitähän tuollekin ilmiölle pitäisi tehdä?

Viimeinen kulma oli myös oikealle, mutta se meni suhteellisen hyvin.

Jos verrataan edellisiin treeneihin, Hippa ei mennyt liinan mitalla siksakkia kuin vastatuuleen luoviva purjevene, vaan meno muistutti enemmänkin valtamerilaivaa. Ihan toisennäköistä jäljestystä kuin mikään tähän asti! Se sikavaikea peltojälki tuli näköjään tarpeeseen kun sai koiran ajattelemaan, ettei jäljellä pysyminen ole itsestäänselvyys, vaan sille asialle on tehtävä jotain ja ainoa mikä toimii, on pitää nenä maassa.

Jälkeä tallatessa rusakko lähti karkuun ja juoksi jäljen poikki. Kun palasin metsästä Jatsin jälkeä tekemästä, huomasin lenkkeilijän ravaavan molempien jälkien poikki. Hieno homma kun sain häiriöjäljen samaan pakettiin.

Rusakko aiheutti Hipassa vain pientä ihmetystä, mutta ei sen enempää. Lenkkeilijä meni pientä metsätietä, joka ristesi Hipan jäljen vähän ennen viimeistä keppiä. Hippa lähti seikkailemaan ja katseli välillä minua siihen malliin, että  jotain outoa tässä nyt on. Aikani odotin, että se älyäisi lopettaa hölmöilynsä, mutta kärsivällisyyteni loppui kun Hippa lähti omaa jälkeä takakäteen menemään. Käskin sen takaisin ja viimeinen keppi löytyi helposti.
Hassua, että se yleensä haksahti moiseen kun jälki oli jo ihan lopuillaan ja luulisi että olisi jo leimautunut oikeaan jälkeen. No, on se hyvä kun muut asiat etenevät niin mahtuu uusia yllätyksiä ratkottavaksi.

Kaikki kuusi keppiä löytyi ja ilmaisuissa ei ollut mitään huomautettavaa. Paitsi yksi aiheutti lievää hilpeyttä: Hippa painui maahan, mutta keppi ei ollutkaan ihan siinä. Lähestyin ja näin kun Hippa nuuski ympärilleen kiivaaseen tahtiin, kunnes löysi kepin ja ehti ottaa sen suuhunsa. Muisti ilmeisesti viime kesältä, että parempi olla keppi näytettävänä tai ei makkaraa tipu. Silloinhan se teki valeilmaisuja eli asettui maahan heti kun haistoi kepin, mutta enhän minä tyhmä ihminen sitä haista, vaan minun pitää nähdä se onneton keppi. Oppi meni jälleen jakeluun.

Jatsi meni entiseen malliinsa eikä harhajälki sitä harhauttanut. Tien ylitys sen sijaan harhautti sen verran, että ylityksen jälkeinen keppi jäi. Epä haittaa, kun mummelikoira tekee vain tekemisen ilosta ja sitä iloa kyllä riitti jälleen kerran. Että se koira on mahtava kaikessa helppolukuisuudessaan. Ei tarvitse kuin kävellä perässä ja Jatsi huolehtii lopuista.

Jospa me Hipan kanssa päästään samalle tasolle ja ainakin tämä jälki osoitti sen olevan mahdollista. Seuraavaan treeniin hankin harhajäljen tekijän, että päästään nollaamaan se kummallinen seikkailu.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla