maanantai 15. elokuuta 2016

Maksullisia treenejä ja kehonhuoltoa

Hihi, mamma naputteli otsikon ja singahti jonnekin, joten minäpä otan näppiksen haltuuni. Tätä on niin kiva kynsillä rapisuttaa.

Me ollaan koko talvi ja kevät treenattu niin ahkerasti, että mammalla taisi iskeä burn out kun se on kovin laiska ollut nykyään. Välillä meni pitkään, ettei se lähtenyt viemään minua hallillekaan, saati mitään muuta. Sallittakoon se hänelle, eihän ihminen jaksa sitä mitä koira kun sillä on vain kaksi jalkaa ja tyhmähkö pää.

Ja on se aika outo muutenkin. Omalla hallilla treenatessa se on kiva ja tuntuu ihan Omalta Ihmiseltä, mutta aina kun mennään jonnekin muualle jossa on paljon vieraita ihmisiä, mammastakin tulee ihan vieras. Ei ne muut minua haittaa, mutta mamman vieraantuminen on kamalaa. Minä olen aussie ja haluan tehdä töitä oman ihmisen kanssa, en kenenkään muun. Ja jos oma ihminen muuttuu muuksi, maailmanloppu on käsillä ja tassulla.

Kuulin kerran kun se selitti jollekin, että aikoo vissiin lopettaa kisaamisen kanssani kun pilaa jännittämisellään minun suorituksen. Jos se kisaaminen tarkoittaa sitä, että mamma muuttuu joissakin paikoissa vieraaksi eikä ole ollenkaan minun ihminen, tuo oli viisainta mitä se on suustaan vähään aikaan päästänyt.

No, erään kerran tässä käytiin omalla hallilla treenaamassa, mutta se oli vähän eri tilanne kun silloin sielläkin oli kamalan paljon porukkaa, muita kuin meidän ryhmäläisiä. Piipahdettiin hallissa tekemässä vain yksi rata ja se treeni oli siinä. Erilainen tilanne kuin normitreeneissä, mutta mamma oli tosi hyvällä mielellä ja osasi melkein kaiken.



Peruutus meni vähän... sivuraiteelle. Mamma ohjasi epätarkasti ja kun kurkin olan yli, että mitä se oikein säätää, takapää ajautui aivan vinoon. Sillä on välillä ihan oma elämä, en mahda sille mitään. Mamma sanoo, etten tiedä missä takapääni on, mutta se on kyllä silkkaa panettelua. En kai minä kykenisi putsaamaan tassujani ja pyllyäni, jos en tietäisi missä ne ovat. Hm.

Toinen pieleen mennyt juttu oli oikealla seuraten liikkeestä seiso, kierrä koira. Pelkäsin hysteerisesti, että mamma jättää minut kun käski olemaan aloillani, joten lähdin käskystä huolimatta kulkemaan perässä. Yritettiin uudestaa, mutta samalla tuloksella. Öhöm, mainittakoon vielä että kyllä minä sen kotona osaan.

Muut koukerot olikin ihan nakinpala. Viimeisenä oli se kummallinen juttu, missä sai vain istua ja tuijottamalla pitää mamma aloillaan. Se oli niin helppo, että sitä se ei sössinyt millään tavalla.

Tämä treeni oli tosi kiva siinäkin mielessä, että sain lelun ja nameja palkinnoksi. Mamma sai suklaata, niin että sillekin jäi hyvä mieli.

Vähän tämän jälkeen mentiin toiseen paikkaan, tosi ison valtatien varrelle isolle aukealle ja sielläkin oli paljon ihmisiä ja koiria. Aikani kun odotin, pääsin kiertämään kehää mamman kanssa ja seisomaan välillä. Olen minä ennenkin näyttelyssä ollut, joten tunnistin tilanteen. Paitsi että en malttanut seistä, vaan istuin. Aina mamma käski ylös. Viime treeneissä käski istumaan, päättäisi vähitellen! Joku täti kävi välillä silittelemässä minua. Sieltäkin sain lelun palkinnoksi, tosi ison vieläpä.

En minä noista näyttelyistä piittaa, mutta onneksi sitten kun paikka hiljeni, mamma alkoi tehdä kanssani järkevämpiä juttuja. Sain riepottaa uutta kolmijalkaista mustekalaani oikein urakalla.
Mutta sitten tapahtui jotain kamalaa. Joku poika rolisteli läheltä ohi rullalaudalla! En ole koskaan kuullut niin kamalaa meteliä ja menin aivan tolaltani. Mamma yritti vielä innostaa minua tekemään juttuja, mutta se meteli jäi soimaan korviini enkä kyennyt millään vaikka kuinka yritin. Lähdettiin pois. 

Jokin aika sitten mentiin taas uuteen paikkaan. Piti odotella ulkona ja meinasin hermostua, mutta mamma sanoi että pitää malttaa. Olen rauhallinen luonne, mutta joskus malttaminen on syvältä.
Aikanaan ovi avautui ja sieltä tuli ulos joku pörröinen koiraa muistuttava otus. Haukuin sen varmuuden vuoksi.

Joku täti pyysi meidät sisälle. Voi mikä määrä hajuja siellä oli! Säntäilin siinä kopperossa joka puolelle kymmenien ja taas kymmenien koirien hajujen perässä. Jotkut tunsin, suurinta osaa en. Sitten piti asettua matolle ja hoksasin, että tämähän oli sama täti, joka pehmein käsin silitteli minua siellä näyttelyssä. Mutta nyt ei silitellyt. Aijai, miten ne kädet tekivät kipeää! Kampesin itseäni patjalta pois ja aina ne kädet painoivat minut takaisin ja lopulta mamma tuli ihan viereen rapsuttelemaan minua, että asettuisin. Yritin kääntää mahan kohti kattoa että olisi jättänyt selkäni rauhaan, mutta ei auttanut. 

Lopulta rentouduin ja homma alkoi tuntua hyvältä. Sitten piti kääntää kylkeä, että toinenkin puoli sai oman osansa. Taisin nukahtaa kun yhtäkkiä minua ravisteltiin hellästi ja piti lähteä pois. 

Seuraavalla kerralla kun hallilla treenattiin, tapahtui jotain jännää. Selkääni ei sattunut yhtään! Mammakin ihmetteli, miten olin ihan toisenlainen kuin ennen. En itsekään tiennyt, että olin aiemmin kipeä, koska olen koira. Meidän maailmassa sääli on sairautta ja huonouden näyttäminen heikkoutta. Mutta, arvoisat lajitoverit, jos ette ole vielä käyneet hierojalla, pyytäkää ihmeessä ihmistänne viemään sinne. Se kannattaa myös kun harrastaa näitä rauhallisempia lajeja. Asioiden suorittaminen jännittää ja siinä jännittyy pään lisäksi kroppa.

Eilen illalla mamma hieroi minua eikä selässäni ollut kuin ihan pieni kipeä kohta ja sekin vain hetken aikaa. Tämän se saa kyllä ottaa tavaksi.

Ei kommentteja: