tiistai 6. syyskuuta 2016

Hattutemppu jäi uupumaan

Jonkin aikaa kisataukoa viettäneenä päätin ilmoittaa Hipan oman seuran kokeeseen, joka oli menneenä lauantaina. Hannele Pirttimaa oli laatinut kivan ja täysin suoritettavissa olevan radan, mutta meidän jännitysongelman ja kaksi alla olevaa nollaa huomioon ottaen en kovin suurin odotuksin mennyt kehään. Hattutemppua pelkäsin, mutta positiivisesti pitää aina ajatella, joten yritin keskittyä itse asiaan.

Sitä isompi yllätys oli se, että en tällä kertaa jännittänytkään kovin paljon ja Hippa oli hyväntuulinen myös.

Toisena kylttinä ollut puolenvaihto jalkojen välistä toi -1 kontrollin puutteesta. Hippa tekee nämä melko ravakkaan tyyliin ja siinä vähän seuraamispaikka heittää ja saattaa koskettaa minua myös. Mutta eipä hätää, heti seuraavana ollut pujottelu oikealla puolella meni hyvin! Hippa ei pyrkinyt oikomaan normiseuraamiseen. Minun piti sitä vähän hoputtaa, mutta osasin tehdä sen huitomatta käsilläni, joten ei miinuksia.


Neljäntenä oli koira eteen, vasemmalta oikealle. Tämä liike kaikkine variaatioineen on meidän pahin juttu. Uusintaan meni, mutta silti vielä -1 vinoudesta ja -1 kontrollin puutteesta eli yhteensä tästä tehtävästä -5.

Sitten mentiin kivasti viidenteentoista tehtävään asti, joka oli 360 astetta vasempaan eli meidän bravuuri. Tällä kertaa taisin hätäillä, koska huomasin itsekin Hipan jäävän välillä jälkeen ja tuomari tietenkin huomasi sen myös. Niinpä -1 vinoudesta.

Mutta tiedättekö mitä? Se oli siinä! Olin hurjan tyytyväinen iloisesta fiiliksestä radalla ja hyvin menneen käytösruudun (maaten vasemmalla sivulla) jälkeen poistuttuani kehästä, mutta silti leuka loksahti polviin asti kun menin katsomaan tulostaulua: 92 pistettä siinä seisoi. Eipä ole yli ysikymppistä otettu alokasluokan jälkeen.

Tämä tiesi myös palkintopallin ylväimmällä paikalla seisoskelua. Sitä en muista kokeneeni edes Jatsin kanssa sen pk-uran aikana. Voi ihme, että voi ihminen leijua onnesta!

Tuomarin kommentti oli "sujuva rata, taitavaa ohjaamista" eikä Hipan muutamat ilokiljahtelut tuoneet vähennyksiä kokonaisvaikutelmasta. Huhhui sentään.

Olen omaa naamaani tässä blogissa esitellyt sen verran harvoin, että menköön juhlan kunniaksi kuva koirasta ihan ohjaajansa kanssa.

(kuva: Aija Tanskanen)

Suurin käännekohta meidän treeneissä on ollut se, että älysin käyttää Hipan hierojalla. Eihän se mikään ihme ole, että henkinen jännitys pistää kropankin jumiin. Sain kotiläksyksi jatkaa hierontaa ja sen olen tehnyt. Kyllä näin mainio kisakaveri ansaitsee parhaan mahdollisen hoidon.

Kokeessa oli erinomaisen runsas aussie-edustus. Satu oli ilmoittanut kokeeseen molemmat koirat, mutta laji oli ohjaajalta itseltään vähän hakusessa, joten hän kävi meillä valmentautumassa muutamien yksityiskohtien suhteen. Viiru selvitti radan 84 pisteellä, mutta Pikiltä tulos jäi vielä odottamaan itseään.
Miimi hommasi Pamille uuden koularin entisten jatkoksi kun mummeli suoritti alokasluokan 81 pisteellä.
Myös Hilkka ja Valo tekivät hienoa työtä 83 pisteen edestä.
Aijan ja Rinin pisteitä en muista, mutta RTK4 niillä irtosi. Sitten viilaamaan ja valiokellon tikitys alkakoon.
Lisäksi oli vielä kaksi muuta aussieta, joiden omistajaa en ennestään tuntenut. Juttelimme toki hetken aikaa.

Omasta treeniryhmästä Anni nahkacolliensa Lennun kanssa sai myös yli 80 pisteen tuloksen ja oli yhtä onnellinen kuin minä omastani. Hän sanoi, että vaikka meillä ei vielä tällä kertaa koularikakku ollut ajankohtainen niin Hipan saamilla pisteillä välikakku olisi enemmän kuin paikallaan. Olin samaa mieltä, joten ylihuomenna syödään hallilla jotain hyvää. Ei tämä olisi tätä ilman meidän mahtavaa ryhmää.

Nyt voi mennä loppukuusta hyvillä mielin aussiemestaruuksiin Kuopioon. Jatkamme harjoituksia!

Ei kommentteja: