perjantai 16. syyskuuta 2016

Nimellisesti pätevä

Aloitin kaksi viikkoa sitten opiskelun. Aluksi mietin, että miksi ihmeessä minä tällä kurssilla olen, mutta kivaa on ollut. Ja hyödyllistä. Ensi viikko on vielä jäljellä.

Työkkärin tädin ideasta se lähti. Hän ilmoitti, että sinulla kun on C-kortti niin katsopas haussa olevat työvoimakoulutukset ja hae kuljettajan täydennyskoulutukseen, josta saisi ammattipätevyyden raskaalla ajoneuvolla ajamiseen. Lukaisin ilmoituksen läpi ja olin äimän käkenä, koska pääsyvaatimuksena oli alan koulutus tai sillä työskentely x aikaa. Kumpaakaan ei minulla ollut, joten vänkäsin vastaan, että mitä järkeä. Ei kuulemma tarvita alan koulutusta eikä työkokemusta, riittää että on ajanut korttinsa ennen vuotta jotain. Olisi senkin voinut ilmoituksessa mainita, niin olisi säästynyt ihmettelyn vaiva. Pääsin kurssille kuulemma sillä perusteella, että tämä voi ratkaisevasti monipuolistuttaa työllistymistäni.

Lähetin hakemuksen, kävin haastattelussa työkkärin tädin ja kurssin Repa-open tentattavana ja pääsin kurssille, jonka teoriaosuudet istutaan Kimmelin yläkerran pienessä luentosalissa. Kurssi koostui 12 henkilöstä, joista 11 oli miehiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän työkseen ajaneet kuormuria, rekkaa, linja-autoa tai muuta vastaavaa. Ja sitten olin minä.

Ei minua testosteronipitoinen seura vaivannut, koska eihän se vaivannut silloin pikkupoikanakaan kun erotuin kaveriporukasta tavalla, jota en itse oikeastaan edes oivaltanut.

Opettaja oli karskin näköinen karju, mutta erinomaisen huumoripitoinen ja mukava. Asiaa tuli kuin runsaudensarvesta ja eloisa kerronta jatkui omilla kokemuksilla. Välillä mentiin melko pitkälti seksivalistuksen puolelle, mutta semmoistahan se on kun äijäporukalla kokonnutaan.

Viime viikolla kävimme tieturva-, työturvallisuus- ja hätäensiapukorttikoulutukset. Näiden jälkeen alkoi taloudellisen ajon koulutus ja siihen liittyen saimme palauttaa mieliimme myös sen, miten ajonopeus vaikuttaa jarrutusmatkan pituuteen. Kertaus oli todellakin tarpeen. Autokoulusta on iät ja ajat eikä vahinkoja onneksi ole sattunut  pitkään aikaan. Silti silmät avautuivat ja aivo alkoi ajatella toisella tavalla kun kiistattomin laskutoimituksin näytettiin, että miten pienestä se törmäys on kiinni jos kohdalle osuu.

Opettajat ajoivat autot Marjalan ABC:lle, joka toimi tukikohtana. Kävimme Onttolassa lentokentän vierellä kulkevalla suoralla näitä juttuja toteamassa. Ope suoritti testiajot, mutta pääsin yhdelle keikalle takapenkin keskipaikalle todistamaan, että vauhtia oli tasan 45 km/h. Silti, vaikka ei heillä ole mitään syytä huiputtaa. Samalla tuli testattua turvavyön merkitys. Tie oli kuiva, hieman karhea ja lämmin, joten kitka oli paras mahdollinen. Kun Repa hyppäsi jarrupolkimelle, lensin kuin nato-ohjus kohti tuulilasia ja ilman turvavyötä vauhti olisi tuskin pysähtynyt siihenkään. Ihan turha on kenenkään väittää, että hyvin ehtii ottaa kojelaudasta vastaan. Ei ehdi, eikä kykene. Saati sitten 80-100 kilsan vauhdissa ja äkkipysäyksessä.

Oma kaasujalka keveni jo sen päivän jälkeen kotimatkalla ja niin on kuulemma tehnyt monella muullakin. Olen sitä mieltä, että kuka tahansa autolla ajava pitäisi nakata vastaavalle kurssille heräämään. Nämä jutut tuppaavat unohtumaan.

Taloudellisen ajon ideana oli se, että jokainen ajaa ensin lenkin siten kuin omalla tyylillään sen tekee. Sen jälkeen opettaja ajaa repsikan paikalta eli neuvoo tarkasti, miten ajetaan oikein. Sitten verrataan näiden kahden testiajon keskikulutusta.

Sain ajaa auton Onttolasta takaisin ABC:lle, josta lähdimme ajamaan pientä harjoittelulenkkiä. Tämä siksi, että autojen vaihteisto tulisi tutuksi. Varsinainen testiajo oli seuraavana päivänä ja koska minä en ole ajanut moista värkkiä ikinä, sain ajaa enemmän kuin muut. Ajoin auton Marjalasta takaisin Kimmelille ja sain tehdä sen maisemareittiä pitkin eli Noljakan kautta ohitustielle ja sieltä ST1:n pihalle.

Keskiviikkoaamuna lähdettiin ajamaan. Auto jolla ajoin, oli Volvo FH12 Euro4 vm. 2008. Heppoja konepellin alla 480 ja vaihteisto 3-lovinen aluevaihtajalla ja puolittajalla.

Omalla autolla ajaessa baana aukeaa edessä kuin kiitorata konsanaan. Kuormurin ratin takana ensivaikutelma moottoritiestä oli se, että vasen kylki raapii keskikaiteita ja oikea puoli kyntää ojaa. Eikä, sanoi peili kun kysyin että kerro kerro kuvastin, missä kulkee ajokkein.

Reitti oli monipuolinen, vaikkakin ihan keskustaan ei tarvinnut lähteä pyörimään. Tuloksena oli kaikenlaista tunarointia, muun muassa vaihteiston kanssa kun en millään meinannut muistaa, mikä pykälä oli milloinkin päällä. Keskikulutus oli hulppeat 35 litraa satasella ja keskinopeus 34 km/h. Tankissa kävi sen sortin pyörre, että jos olisin töissä renkinä, ei isäntä päätä silittäisi.

Aikanaan pääsin ajamaan toisen lenkin ja sen siis opastettuna. Parannus oli huomattava: kulutus 24 litraa ja nopeus 35. Hämmästyttävää. Kun jalan nostaa kaasulta, iso auto rullaa pitkän matkaa ja kulutus on tällöin tasan nolla.

Vaikka omalla autolla en automaattivaihteiston takia voi moottorijarrutusta käyttää, kaasujalka keveni vielä lisää tämän päivän jälkeen. Kokeilin erkanemisliittymässä, että miten se ennakointi pikkuauton kanssa oikein on, ja kyllä se vaan rullaa sekin. Joka paikkaan ei tarvitse ajamalla ajaa kun voi vaan antaa mennä. Jo oli aikakin tämä hoksata, näillä polttoaineen hinnoilla varsinkin.

Eilen kävin A-katsastuksessa tekemässä ammattipätevyyskorttihakemuksen. Se tulee aikanaan postin mukana kotiin ja nähtäväksi jää, onko siitä mitään hyötyä sen viiden vuoden ajan minkä se on voimassa. Nykyajan sääntöviidakko sanelee sen, että omia ajoja saa ajaa, mutta toiselle ei. Paitsi jos jää asentamaan jotain kuskaamiaan kamoja. Olipa niin tai näin, jos joku tämän jälkeen kyselee lupia ja papereita, minulla on ne näyttää. Kuormuriahan minä en edelleenkään osaa ajaa, saati että osaisin ajaa taloudellisesti. Mutta nyt on mahdollisuus päästä harjoittelemaan jos semmoinen tilaisuus tulee.

Ei kommentteja: