Lyriikkatehtaasta päivää

Nyt on alun toista viikkoa mennyt Ilomantsin reitin leivänajossa ihanalla Mustalla Möröllä. Eikä siinä kaikki, useana päivänä kuormurin laitettuani päiväunille olen ampaissut omalla Passatillani toisen kerran samaan paikkaan ja vielä paljon syrjemmälle. Pampalon kaivokselle Hattuun menee pikapaketteja ja sopimuksen mukaan ne on toimitettava perille samoin tein, joten sitten toimitetaan.

Passatissa ei kuulu radio kuin kaupunkialueella eli viihtymisestä huolehtii levyvarasto. Tänään laitoin vuosien tauon jälkeen Turo's Hevi Geen soimaan ja siellähän oli tarjolla aiheeseen liittyvää lyriikkaa. Riemuissani kuuntelin Lokalinjaa ja väkisin aivo alkoi vääntää sanoja vielä paremmin tilanteeseen sopiviksi.

Kyseessä on tämä biisi: Lokalinjalla (by Hara)

Mä auton starttaan sitten keula tielle päin,
joka aamu hommat aloitan mä näin.
On mulla raskas työ
mut leiville se lyö
kun ajan vain
loka-autollain.

Saan työssä nähdä monenlaista maisemaa,
on niille yhteistä myös saavut haisemaan.
Kun poikkeen kahville,
saan istuu pahville
kun ajan vain
haalareissain.

On kuonaa mukanani aina tonneittain
ja tiukka vastuu painaa vaikka lustostain.
Tyhjennys myöhästyy,
se imurin on syy,
kun ajan vain
tankkiautollain.

Mä oon kakkamies
tikkailla alas.
Vaikka naaman rähmäiseks saa helpommalla.

On varmaa etten työttämäksi koskaan jää
kun kakkakaivot minut hyvin elättää.
Koukulla aukaisen
mä kannen limaisen
ja kokkareet
pois imaisen.

Meen oluelle illalla paikalliseen
mut sitä ennen vannaan vanhan malliseen
on kylpy pikainen
jää rengas likainen
mun ammeeseen
kun mä poistan veen.
Leipälinjalla (by Hanna)

Mä auton starttaan sitten Ilomantsiin päin,
joka aamu hommat aloitan mä näin.
On mulla raskas työ
mut leiville se lyö
kun ajan vain
kuorma-autollain.

Saan työssä nähdä monenlaista maisemaa
kun monet kauppiaat nää leipää odottaa.
Myös lennot Hattuun vien,
jo tunnen hyvin tien
kun ajan vain
hupparissain.

On leipää mukanani aina tonneittain
joskus pinkat kaatuu kohelluksestain.
Lastaus myöhästyy,
se Vaasojen on syy
kun ajan vain
leipäautollain.

Mä oon kuski vaan
penkillä pysyn
vaikka pyllyn paksummaks saa helpommalla.

 
On varmaa etten työttömäksi koskaan jää
kun Savon Kuljetus mut hyvin elättää.
Koukulla vetäisen
nyt pinkan sinisen,
taas Fazerit
pois tempaisen.

 
Menen nukkumaan mä hyvin aikaiseen
mut sitä ennen kuumaan suihkuun kipaisen.
On olo puhtoinen,
jää vana jauhoinen,
mun varpaaseen
kun mä suljen veen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla