Kumma kevät
Tämä vuosi jos ei muistellessa väläytä mieleen koronavirusta niin ihme on. En mene spekuloimaan tätä mitenkään poliittiselta kannalta. Siihen on ihan riittämiin minua viisaampia kirjoittajia. Kunhan ylimalkaisesti merkkaan itselleni talteen, jos joskus on tarvetta muistella.
Covid-19 eli kotoisammin koronavirus lähti liikkeelle Kiinan Wuhanista ja vyöryi kuin maailmanlaajuinen hyökyaalto tietenkin myös Suomeen. Maaliskuun puolivälissä tuli määräys sulkea mm. ravintolat, siirtyä etätöihin kenellä siihen oli mahdollisuus ja jättää kaikenlainen ihmisten keskinen kanssakäyminen niin vähiin kuin mahdollista. Kauppoihin ilmestyi käsidesiä ja kassoille merkit lattioihin muistuttamaan turvavälistä.
Koulut menivät kiinni. Meillähän on yksi oppivelvollinen ja yksi opiskelija. Ysiluokka veteli viimeisiään kun piti siirtyä kotikouluun. Nostan hattua niille pikkukoululaisten vanhemmille, jotka oikeasti joutuivat opettamaan jälkikasvuaan. Minusta ei ollut mitään hyötyä Aten opinnoissa. Voin vaan tsempata ja kannustaa tukiopetukseen, jos omat paukut loppuivat.
Liperin koulu hoiti homman hyvin, se täytyy tunnustaa. Alunperin tehtävien piti tulla pedanetiin edellisenä iltana, mutta tosiasiassa ne tulivat vasta aamupäivällä. Oppilas käytti hiljaisen aamun tehokkaasti nukkumiseen. Itse tehtävien tekeminen meni todella hyvin. Rauhallinen ympäristö auttoi keskittymään ihan toisella tavalla kuin koulussa ja kun kysyin tästä, Atte oli samaa mieltä. Kun kouluun paluu pari viikkoa ennen sen loppumista koitti, Atte oli mieli piteessään vähän kahden vaiheilla. Kavereita kaipasi, koulua ei niinkään. Mutta amiksen sähköasentajalinjalle pääsi ja se on pääasia.
Kimmo opiskelee ravintola- ja cateringalaa ja teki myös tehtävänsä itsenäisesti. Huono puoli oli kesätöiden puuttuminen. Raflat eivät ottaneet kesätyöläisiä kun lomautukset olivat päällä omalla väellä.
Kävimme kaupungissa 19.4., mikä oli sunnuntai, mutta suurta eroa hiljaisilla kaduilla ei ollut arkeen verrattuna. Kaupunki oli tyystin kuollut.
Lauantaina 30.5. oli jo hieman enemmän elämää.
Meillä etätyö ei ole mahdollisuus, joten kuljetushommat jatkuivat normaalisti. Jännä oli huomata heti seuraavana päivänä, miten Suomi todellakin pysähtyi. Liikenne putosi aivan minimiin. Tämän huomasi kaikkein selvimmin Käsämän Teboilin risteyksessä. Stop-merkin takaa suoraan tai vasemmalle kääntyminen vaati aikaa ja repi hermoja, mutta maailmalla jylläävä pikkuinen pöpö teki risteyksestä pääsyn helpoksi.
Verkkokauppa alkoi kukoistaa. Nekin, jotka eivät aiemmin ole tilanneet tavaraa kotiovelle, huomasivat miten kätevää se on ja palvelua todellakin käytettiin. Kaikki kuskit painoivat pitkää päivää, koska sekaan osui enemmän myös syrjäseudun asukkeja. Kun parikymmentäkin kilometriä ajaa viemään pakettia semmoista tietä, jota ei kevätrospuuton takia päässyt autoa rikkomatta neljääkymppiä kovempaa, aikaa vierähti. Mutta se oli asia, jolle ei mahtanut mitään.
Kalevalaisen jäsenkorjauksen opintoni ei onneksi kovin pahasti kärsinyt. Moni kurssikaveri ja lähiseudun ammattilaiset sulkivat varauskalenterinsa kokonaan pahimmaksi ajaksi. Minäkin lopetin harjoitushoitojen tekemisen joksikin aikaa, koska pakettihommat nielaisivat päivästä niin ison osan. Varsinkin riskiryhmäläiset peruivat aikansa suosiolla ja hyvä niin. Kun tilanne rauhoittui, tein hoitoja harvakseltaan ja suurta varovaisuutta noudattaen. Kaikki meni hyvin.
Huhtikuun lopussa olisi pitänyt olla jatkokurssi 4 eli toisen vuoden viimeinen lähiviikonloppu. Se peruuntui kun kokoontumiset oli kielletty ja Peurunka oli kiinni. Saimme korvaavan paikan Törmälän loma- ja kurssikeskuksesta Rautalammilta 6.-7. toukokuuta.
Pikkuhiljaa rajoituksia alettiin purkaa ja kesäkuun alussa ravintolat saivat avata ovensa. Hieman toppuutellen, mutta kuitenkin.
Juhannuksena sai jo kokoontua isommallakin porukalla ja luulen, että monet olivat tästä todella iloisia. Ihminen on kuitenkin melko sosiaalinen laji. Minua ei tosin haitannut, vaikka sai jonkin aikaa uiskennella väljemmissä vesissä.
Jos kysyittäisiin, mitä jäät kaipaamaan korona-ajasta, minulla on vastaus valmiina: kauppojen kassahihnoilla olevien välipalikoiden puuttumista. Kun ostoksia ei voinut erotella muulla kuin jättämällä tilaa, kukaan ei ollut pökkimässä kärryllä persuksille ja mättämässä kamojaan heti minun ostosten perään. Kuinkahan pitkään ihmiset muistavat, että jono ei etene yhtään nopeammin huohottamalla edellä olevan niskaan?
Edit. Muokattu 29.6. kun muistiin juolahti asioita.
Covid-19 eli kotoisammin koronavirus lähti liikkeelle Kiinan Wuhanista ja vyöryi kuin maailmanlaajuinen hyökyaalto tietenkin myös Suomeen. Maaliskuun puolivälissä tuli määräys sulkea mm. ravintolat, siirtyä etätöihin kenellä siihen oli mahdollisuus ja jättää kaikenlainen ihmisten keskinen kanssakäyminen niin vähiin kuin mahdollista. Kauppoihin ilmestyi käsidesiä ja kassoille merkit lattioihin muistuttamaan turvavälistä.
Koulut menivät kiinni. Meillähän on yksi oppivelvollinen ja yksi opiskelija. Ysiluokka veteli viimeisiään kun piti siirtyä kotikouluun. Nostan hattua niille pikkukoululaisten vanhemmille, jotka oikeasti joutuivat opettamaan jälkikasvuaan. Minusta ei ollut mitään hyötyä Aten opinnoissa. Voin vaan tsempata ja kannustaa tukiopetukseen, jos omat paukut loppuivat.
Liperin koulu hoiti homman hyvin, se täytyy tunnustaa. Alunperin tehtävien piti tulla pedanetiin edellisenä iltana, mutta tosiasiassa ne tulivat vasta aamupäivällä. Oppilas käytti hiljaisen aamun tehokkaasti nukkumiseen. Itse tehtävien tekeminen meni todella hyvin. Rauhallinen ympäristö auttoi keskittymään ihan toisella tavalla kuin koulussa ja kun kysyin tästä, Atte oli samaa mieltä. Kun kouluun paluu pari viikkoa ennen sen loppumista koitti, Atte oli mieli piteessään vähän kahden vaiheilla. Kavereita kaipasi, koulua ei niinkään. Mutta amiksen sähköasentajalinjalle pääsi ja se on pääasia.
Kimmo opiskelee ravintola- ja cateringalaa ja teki myös tehtävänsä itsenäisesti. Huono puoli oli kesätöiden puuttuminen. Raflat eivät ottaneet kesätyöläisiä kun lomautukset olivat päällä omalla väellä.
Kävimme kaupungissa 19.4., mikä oli sunnuntai, mutta suurta eroa hiljaisilla kaduilla ei ollut arkeen verrattuna. Kaupunki oli tyystin kuollut.
Lauantaina 30.5. oli jo hieman enemmän elämää.
Meillä etätyö ei ole mahdollisuus, joten kuljetushommat jatkuivat normaalisti. Jännä oli huomata heti seuraavana päivänä, miten Suomi todellakin pysähtyi. Liikenne putosi aivan minimiin. Tämän huomasi kaikkein selvimmin Käsämän Teboilin risteyksessä. Stop-merkin takaa suoraan tai vasemmalle kääntyminen vaati aikaa ja repi hermoja, mutta maailmalla jylläävä pikkuinen pöpö teki risteyksestä pääsyn helpoksi.
Verkkokauppa alkoi kukoistaa. Nekin, jotka eivät aiemmin ole tilanneet tavaraa kotiovelle, huomasivat miten kätevää se on ja palvelua todellakin käytettiin. Kaikki kuskit painoivat pitkää päivää, koska sekaan osui enemmän myös syrjäseudun asukkeja. Kun parikymmentäkin kilometriä ajaa viemään pakettia semmoista tietä, jota ei kevätrospuuton takia päässyt autoa rikkomatta neljääkymppiä kovempaa, aikaa vierähti. Mutta se oli asia, jolle ei mahtanut mitään.
Kalevalaisen jäsenkorjauksen opintoni ei onneksi kovin pahasti kärsinyt. Moni kurssikaveri ja lähiseudun ammattilaiset sulkivat varauskalenterinsa kokonaan pahimmaksi ajaksi. Minäkin lopetin harjoitushoitojen tekemisen joksikin aikaa, koska pakettihommat nielaisivat päivästä niin ison osan. Varsinkin riskiryhmäläiset peruivat aikansa suosiolla ja hyvä niin. Kun tilanne rauhoittui, tein hoitoja harvakseltaan ja suurta varovaisuutta noudattaen. Kaikki meni hyvin.
Huhtikuun lopussa olisi pitänyt olla jatkokurssi 4 eli toisen vuoden viimeinen lähiviikonloppu. Se peruuntui kun kokoontumiset oli kielletty ja Peurunka oli kiinni. Saimme korvaavan paikan Törmälän loma- ja kurssikeskuksesta Rautalammilta 6.-7. toukokuuta.
Pikkuhiljaa rajoituksia alettiin purkaa ja kesäkuun alussa ravintolat saivat avata ovensa. Hieman toppuutellen, mutta kuitenkin.
Juhannuksena sai jo kokoontua isommallakin porukalla ja luulen, että monet olivat tästä todella iloisia. Ihminen on kuitenkin melko sosiaalinen laji. Minua ei tosin haitannut, vaikka sai jonkin aikaa uiskennella väljemmissä vesissä.
Jos kysyittäisiin, mitä jäät kaipaamaan korona-ajasta, minulla on vastaus valmiina: kauppojen kassahihnoilla olevien välipalikoiden puuttumista. Kun ostoksia ei voinut erotella muulla kuin jättämällä tilaa, kukaan ei ollut pökkimässä kärryllä persuksille ja mättämässä kamojaan heti minun ostosten perään. Kuinkahan pitkään ihmiset muistavat, että jono ei etene yhtään nopeammin huohottamalla edellä olevan niskaan?
Edit. Muokattu 29.6. kun muistiin juolahti asioita.
Kommentit