maanantai 14. marraskuuta 2011

Isänpäivää

Yleensä olen muistanut vanhempien merkkipäiviä leipomalla kakun, koska se on helpoin ratkaisu ihmisille, joilla on jo lähes kaikkea. Tänä syksynä tein poikkeuksen ja ostin isälle Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan, äänikirjaversiona. Olen lukenut kyseisen kirjan paperiversion ja nauroin itseni kipeäksi.

Aina on oma lehmä ojassa ja niin oli tälläkin kertaa. Vanhanaikaisena ja tapoihini piintyneenä olen luottanut mielikuvituksen voimaan. Äänikirjaa voisi verrata telkkariin, joka tunnetusti tarjoaa kaiken valmiina ja tappaa luovuuden. Niinhän sitä luulisi ja väärässä olin.

Asian ratkaisi se, että lukijana toimii Antti Litja ja sen sopivampaa lukijaa tälle kirjalle ei olisi voinut löytää.
Kukas se on, kyselevät nyt nuoremmat lukijat mielessään. Kysy Mr. Googlelta, minä en mnoista selvitä. Antti Litja kuuluu yleissivistykseen siinä missä Kekkonen.

Minä muuten aion äänestää Kekkosta ihan periaatteen vuoksi. Jos Kekkonen olisi käytettävissä, niin tämän maan asiat korjaantuisivat kertaheitolla. Takuulla olisi pressalla enemmän valtaa hillitä Arkadianmäen apinalaumaa mellastamasta miten tahansa.
Mitä Halonen puuhailee nykyään? Varmaan verryttelee joulukuun kuudennen päivän kättelymaratonia varten. Jokin on vialla, jos tasavallan keulakuva on yhtenä iltana enemmän kansan näkyvillä kuin koko muun vuoden aikana yhteensä.

Ja takaisin pääraiteelle.
Äänikirja oli harvinaisen onnistunut ostos. Litja kertoi pahoittaneen mielensä niin vakuuttavasti, että jos Kekkonen on Suoman paras Urkki niin Litja on Mielensäpahoittaja tästä ikuisuuteen.

Kirja koostuu pienistä novelleista ja on jaettu neljän CD:kokoelmaksi. Optimaalinen tilanne olisi se, että kuuntelisi yhden novellin päivässä ja nautiskelisi siitä täysin siemauksin. Meneekö se niin omalla kohdallani? Kyllä ei varmasti. Kaikki hyvät päätökset rapisevat tyhjiin kuin suklaarasian kanssa seurustellessa. Jos minä vielä yhden.
Seitsemästä kuolemansynnistä Ahneuden, Ylensyönnin ja Himon voisi tiivistää Heikoksi Luonteeksi. Levyn loppuminen oli hyvä syy lopettaa kuuntelu sillä erää.

Toisaalta, jos haluaa kuunnella koko kirjan kerralla ja potee siitä moraalista krapulaa, ketä se kiusaa? Ei ketään muuta kuin omaa itseään ja itseäänhän ei kannata antaa pikkuseikkojen kiusata. Nautittava kokemus, eikä mennyt edes maha kipeäksi.

No niin. Taidan mennä ostamaan suklaarasian.

Ei kommentteja: