torstai 29. joulukuuta 2011

Joka kuuseen kurkottaa...

...se pallot pudottaa.

Rakas koirani Hippa.
Joulukuusi ei kuulu huoneistomme vakiovarusteisiin, mutta voitko silti ottaa sen huomioon leiskauttaessasi railakkaan olemuksesi sohvan selkänojan yli? Pojat koristelivat kuusen työllä ja vaivalla, se on täpötäynnä blingblingiä ihan jenkkityyliin ja valaistu vielä kaiken lisäksi, joten ei ole siitä kiinni etteikö sitä huomaisi.


Häntäsi on ällistyttävän ulottuvainen koukkimaan alimmat pallot pitkin seiniä ja sohvan kautta suorittamasi syleily pistää keskirungon koristeet vipattamaan. Välillä tuntuu, että pelkkä läsnäolosi saa joulupuun karistamaan neulasensa.

Noh, mitä me pienistä. Enkä suinkaan valita, koska saanhan minä Hippiäisen ansiosta jatkaa koko joulun ajan sitä, minkä pojat jo yhden kerran suorittivat.

Muuten meidän joulunpyhät menivät rauhallisissa merkeissä. Aattona mentiin mökille, minne tulivat myös Pekka ja Tanja.
Sauna tietenkin lämpeni ja menin Kimmon kanssa kylpemään. Atte jostain syystä ylenkatsoi seuraa, mutta meni myöhemmin enon sostuttelemana heidän kanssa saunaan.
Minä piipahdin avannossa pari kertaa ja Kimmo pyöri rinnettä alas lumihangessa. Hippa-parka hätääntyi, kun ei voinut ymmärtää moista käytöstä.

Joulupukki ei tällä kertaa tullut, vaan pojat saivat olla pakettien jakajina.
Koirille paketoin isot luut, mutta taisivat olla liian isot palat purtaviksi kun ei maistuneet. Jatsi tosin pihisti molemmat itselleen ja ärisi niiden päältä Hipalle, ettei toinen uskaltanut tehdä mitään, saati liikkua.

Joulupäivänä päästiin ensimmäistä kertaa eläissään savusaunaan. Senja vietti joulua erän kaverinsa luona. Tämä Pena oli kaivanut mailleen lammen ja rakentanut lammen rannalle savusaunan vanhasta hirsikehikosta. Lampi täyttyi lähteestä, joten vesi oli tosi raikasta.
Saunanlämmittäjä oli osannut asiansa, koska siellä ei ollut kitkua yhtään ja löylyt olivat uskomattoman makoisat. Avannossa käytiin monta kertaa ja olo oli uudestisyntyneen oloinen. Mahtava elämys!

Tapaninpäivä meni toipuessa ylensyönnistä tai rehellisesti sanottuna sitä jatkaessa. Piirakoita on vieläkin jäljellä vaika kuinka paljon eikä pojille tunnu maistuvan, vaikka omasta mielestäni ne onnistuivat harvinaisen hyvin.

Eilen käytiin Botaniassa eli kasvitieteellisessä puutarhassa Juusoa jututtamassa. Se on äkkiä miettien inhimillisin julkkis, jonka tiedän. Varmaan siitä syystä että on papukaija.

Pari perhostakin lepatti trooppisella osastolla, jossa ne viettävät talviaikaa. Suurin osa niistä piiloili jossain kasvien seassa.
Vastaanottovirkailija kertoi siellä olevan yhden suomalaisenkin perhosen. Joku poika oli kesällä ottanut kotelon talteen ja kaikkien yllätykseksi siitä oli jouluaattona kuoriutunut komea ritariperhonen. He veivät sen kasvihuoneeseen talvehtimaan. Kaikkea sitä sattuu.

Ei me pelkästään syöty ja nukuttu, vaikka mieli olisi tehnytkin. Treenattiin molempien tyttöjen kanssa pihatottista ja pitihän heitä vähän kuvata.

"Naru on hyvä, mutta mieluusti tarraisin tuohon kameranhihnaan ja ravistelisin vähän..."

"Onks korvat varmasti hyvin?"
"Voitko millään nakata sen kameras sinne mihin tuo laskeva aurinko ei ulotu?"


Tunnelmaa? Kyllä kiitos, sitä riittää.

Ei kommentteja: