perjantai 6. heinäkuuta 2012

Pääosissa Patchcoatit

Miimin järkkäämä Patchcoat-leiri Kaavilla 27.6. - 1.7. keräsi huikean määrän kasvatteja ja niiden omistajia yhteen. Mukana oli myös muuta aussieporukkaa, mikä oli mahtava juttu. Virallinen yhdistyksen leiri peruttiin vähäisen osanottajamäärän takia, mutta tämä miitinki ei siitä juuri häviölle jäänyt.

Kouluttajina olivat Juntot, Samppa haussa ja Tytti tokossa ja tottiksessa. Me kun ei hakua treenata niin joutilaat hetket suunnattiin jälkimetsään.

Saavuin tyttöjen kanssa paikalle keskiviikkona ja majoituin päärakennuksen huoneeseen. Mirkalta tuli viesti, että tulisi vasta aamulla. Lähdin iltapalalle ja jätin koirat kämppään teroittaen niiden mieliin, että siellä on sitten pysyttävä kiltisti, ulospäin avautuvasta ovesta huolimatta.

Ehdin sentään istahtaa pöytään ruokineni, että ei ne ihan heti livistäneet. Saattoi jopa kolme minuuttia kulua ennen kun ovelta kuului hurjistunutta huutoa ja ovenraavintaa.

Iltapalan jälkeen oli tutustumiskierros, saunaa, siideriä ja iltanuotiota eli perussettiä, sitä jota osasi odottaa ja luottaa että näin se homma etenee.

Nyt täytyy tunnustaa, että en kuolemaksenikaan muista mitä treenasin minäkin päivänä ja kummanko koiran kanssa. Kenttätreeniä oli ohjelmassa molemmilla, mutta etunenässä jäi mieleen Hipan paikkamakuu ryhmässä. Se oli hieno suoritus. Hippa pysyi hyvin paikallaan, vaikka ryhmässä oli tosi monta koiraa ja monenlaista häiriötä.

"Hei, täällä on irtokoira!" huusi joku eikä tarvinnut katsoa, mikä otus sieltä hiippaili muina naisina kentälle.
Jatsilla tuli mitta täyteen kämpässä ja korvat ristissä niskassa se maleksi minun luokse. Menin Hipan viereen, käskin sen perusasentoon ja sitten lähdettiin viemään Jatsi autoon kun ei kerta huoneessa passannut olla.

Esineitä kävin treenaamassa ihan keskenäni ja molemmat koirat olivat ihan liekeissä. Hippakin etsi ja toi hyvin kaksi esinettä. Vein ne erikseen kun toiselle esineelle lähtö on vielä epävarmaa.

Illalla oli Sannin ja kumppanien triathlon-kisa. Joukkueessa oli neljä koiraa ja minun joukkueen muut jäsenet olivat Riitta ja Vietti sekä Jorma ja Axi. Joukkueelle piti ensin keksiä nimi. Iltapalalta tullessamme Riitta antoi tehtävän minulle, mutta ehdotukseni "Jorman enkelit" sai Riitan pillastumaan niin, etten ehtinyt laskea rappusia kun säntäsin miettimään uudemman kerran.

Kisassa oli kolme osuutta: jälki, näyttely ja suojelu.

Jäljestyksessä piti kulkea reitti, jolla oli neljä kasaa leluja ja joka kasasta piti koiran poimia yksi lelu. Riitti, että lelu kävi sen suussa ja sitten lelun sai laittaa kassiin. Jatsi oli innoissaan ja tosi pätevänä tässä hommassa. Vähempikin tappaminen tosin olisi riittänyt kun aikaa meni hukkaan. Hippakin suoriutui hyvin keräilystä.

Seuraavaksi oli näyttely, jossa tuomaroinnin hoiti azerbaidzanilainen Jorgos Mikälieomituinensukunimi ja oli aika rento tyyppi. Koira piti asettaa näyttelyseisontaan ja ottaa sitten pöydältä arvostelulomake. Miimi näittää blogissaan, että Jorgos tuomaroi summamutikassa, mutta rohkenen olla toista mieltä. Koskaan en ole vienyt koiriani näin pätevän tuomarin arvosteltavaksi.

Jatsin arvostelu meni näin:
Mulkosilmäinen ja muutenkin vastenmielinen. Ei muistuta lainkaan berninpaimenkoiraa. Mene telttaan häpeämään! HYL

Menin telttaan häpeämään, mutta matkalla mulkosilmäinen ja vastenmielinen ehti napata jälkikokeen leluja tapettavaksi ja taas meni aikaa hukkaan.

Vietin ja Axin jälkeen oli Hippa, jonka arvostelussa sanottiin:
Aivan liian tyypillinen ilme. Saisi muistuttaa enemmän berninpaimenkoiraa. Mene telttaan ruokkimaan koirasi! EH

Näistä päätellen voisi luulla, että oltiin eksytty bernileirille.

Kisa jatkui suojeluosuudella, jossa piti kiertää piilot (kolme koivupölliä) ja ilmaista maalimies haukkumalla, puremalla hihaa (leluja) tai tuijottamalla intensiivisesti.
Jatsi kiersi piilot hienosti ja ilmaisi haukulla. Hippakin kiersi hyvin ja maalimiehen luona nappasi koko "hihan" mukaansa. Se piti palauttaa ja jälleen meni aikaa hukkaan.

Lystiä piisasi ja se oli pääasia.

Jatsin kanssa otettiin ruutua, luoksetulon pysäytystä, metallinoutoa, tunnareita ja niin edelleen kaikkea mahdollista mitä se ei vielä osaa. Eikä ole lähimainkaan vielä valmis korkkaamaan voivoi-luokkaa. Saa nähdä, edistytäänkö me sinne ollenkaan.

Hippa treenasi paikallaan seisomista nenän edessä olevan namin avulla. Tuota pitää jatkaa kotona ihan ehdottomasti. Tytillä on takataskussa monenlaista kikkaa ja osaa perustella asiat hyvin. Muiden treenien seuraaminen opettaa paljon ja jos olisi fiksu, tekisi muistiinpanoja niin jäisi enemmän kotiinviemisiä.

Perjantain iltaohjelmana oli lyhykäinen rallytokokurssi ja kisa sen jälkeen. Oli tosi mielenkiintoinen laji. Siinä olisi saanut kehua koiraa sen minkä ehti, mutta ei minun keskittymiskyky riittänyt moiseen kun tehtäväkylttien lukeminen vei kaiken huomion. Jatsin kanssa sijoitutiin toiseksi, joten ollaan me aika päteviä.

Illalla oli Miimin aloitteesta toinen esittäytyminen, tällä kertaa ammateista. Kovin monipuolista porukkaa on kun ensimmäistä kertaa tuli kuultua, mitä kukakin tekee.

Juttu jatkui sekalaiseen suuntaan ja jotenkin arvasin, mihin suuntaan. Annella oli tarpeeksi kanttia kysyä, että olisinko halunnut kertoa tarkemmin viime kesäisestä konjakinjuonnista ja sen lieveilmiöistä. En halunnut enkä oikeastaan voinutkaan. Se en ollut minä, vaan alkoholisoitunut sivupersoonani.

Lauantaina käytiin Mirkan kanssa kylällä ja kohdattiin kaupassa ehkä tähänastisen elämämme järkyttävin näky. Menin pullonpalautuskoneelle ja siellä oli joku paikallinen alan mies pyllistelemässä, paino sanalla pyllistely. Voi herranjeekeli sentään! Tyypin housunkaulus oli pakaroitten alapuolella eikä edes alkkareita ollut näkösuojana. Mirka karkasi kaupan puolelle, mutta minun oli pakko suunnistaa palautuskoneelle kun en nuukana viitsinyt heittää tölkkejä sinne ja sanoa, että pitäkää hyvänänne.
Aivot siinä näyssä nyrjähti, joten varmuuden suoksi suljin vasemman silmäni. Oikea oli jo sokeutunut.

Iltapäivällä Mirkan kanssa kysyttiin Jormalta, että olisiko tämä halunnut lähteä viehättävässä seurassa jälkimetsään. Ilmeisesti oikealla tavalla aseteltu kysymys auttoi, mutta ei tarvinnut sen enempää houkutella.

Minä tallasin Axille lyhyenpuoleisen jäljen ja Jorma teki sekä Hipalle että Tessulle jäljet.

Hipan ongelmana on älytön haahuilu, joten kokeiltiin muutamia nameja jäljellä. Jäljet saivat vanheta reilun aikaa, taisivat olla liki kolme tuntia.

Hippa meni janan suht näppärästi, mutta frolicit jäljellä aiheuttivat sen, että kepit unohtuivat. Pari välikeppiä jäi kun ahmatti kaskittyi syömiseen. Ei toiminut se systeemi.

Jorma suositteli ajamaan lyhyemmällä liinalla ja merkkaamaan jäljen tosi tarkkaan, jos haluaa siksakkaamista vähentää. Hänen mukaansa se ei ole ollenkaan huono asia, koska on ihan sama miten koira jäljestää kun vaan pusuu jäljellä ja ilmaisee kepit. Toinen suositus oli vaihtaa ilmaisutapa maahanmenoon. Siinä saa koira olla hetken aloillaan rauhoittumassa eikä sotke jälkeä eestaas ramppaamalla. Se on myös helpompi lähettää jatkamaan kun on valmiiksi kuono menosuuntaan.

Tätä kokeiltiin Mirkan kanssa sunnuntaiaamuna meidän omissa tokotreeneissä talon takana.
Laitoin maahan lihapullan ja rasian sen päälle kumolleen. Mirka piti keppiä rasian päällä ja sitten odotettiin, että Hippa tarjoaa maahanmenoa. Kun kyynärpäät oli maassa, rasia pois ja sai palkan. Tosi äkkiä hoksasi, mistä oli kyse.

Oli ihan mahtava leiri ja kiva nähdä kaikki ihanat ihmiset, joita ei normaalisti näe.
Ensi kesää odotellessa kiitos Miimille tästä!

Ei kommentteja: