sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Hengissä ollaan, vaikka sitä ei mistään huomaa

Nyt kerta kaikkiaan herätys! Korvapuusti poskelle ja potku persuksille, jos ei muu auta. Päivätyökiireet ovat mennyttä aikamuotoa, joten bloggaamattomuudelle ei ole enää kovin isoja perusteita.

Kesä meni Heilissä kesätoimittajana. Tosin alkuperäinen heinäkuun pesti venyi elokuulle ja vielä senkin ohi. En valittanut. Työ oli mukavaa ja yhdellä kädellä jäivät laskettavaksi ne päivät, jolloin en oppinut jotain uutta.
Työkaverit olivat niin huippuyksilöitä, ettei parempia osaa edes minun mielikuvituksella toivoa. Ovathan he vieläkin, mutteivät valitettavasti enää työkavereita.
Kiirettä piti kuin yksikätisellä tapetoijalla, mutta nautin joka hetkestä.

Varsinkin kun sain tehdä juttuja omista mielenkiinnon kohteista. Siinä vaiheessa kun lehdet alkoivat kasvaa koirankarvaa, siirryin hevosiin. Väsäsin hevosurheilusta kaksi erilaista juttua, mutta ne eivät tuoneet ihmeemmin ilmoituksia eli rahaa lehdelle. Päätoimittaja tuumasi, että alkaa pikkuhiljaa piisata. Kaakit makkaraksi, jos ei tule hilloa tilille.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, mutta jatkukoon kirjoittelu ja kuvaaminen harrastushommina Josepan ja Aussieuutisten muodossa.

Kulunut viikonloppu meni luonnetestissä puuhaillessa. Täytyy sanoa, että koko elämäni aikana minua ei ole kuvattu niin monella kameralla kuin tämän parin päivän aikana. Hilluin ratamestarina ja jostain syystä yleisöä oli harvinaisen paljon, joten väkisin siinä joutui sekä still- että videokuvaan.

Lauantaina Pärnältä kotiuduttua ampaisin koirien kanssa lenkille. Metsässä tulivat vastaan naapurin tytöt kahden venäjänvinttarin kanssa. Hipalla nyrjähti mielenlaatu jonnekin epäuskon ja toivottomuuden välimaastoon. Se ei tunnistnut niitä koiriksi ollenkaan ja haukkua paukutti sarjatulella eikä uskonut mitään kieltoja.
Onneksi tytöillä ei ollut kiire, joten jäin siihen juttelemaan siksi aikaa että rasistinen koirani rauhoittui. Puolisen tuntia vierähti oikein mukavasti.
Sivistyin samalla ratajuoksun suhteen. Se on sen sortin koiraharraste, josta en tiennyt oikeastaan mitään.

Toinen borzoista oli aika erikoinen. Se hieroi leuanalustaansa ja poskiaan emäntänsä päähän kuin kissa konsanaan. Tyttö kertoi, että se ei ole merkannut häntä enää aikoihin, mutta kun nyt on muita koiria läsnä, niin ilmeisesti tuli merkkaamisen tarve.
Enpä ole ikinä kuullut minkään koiran tekevän noin!

Hipan kanssa meillä on suht aktiivinen lokakuu. Kahden viikon kuluttua yritetään suorittaa BH-koe, jos saan ilmoitettua sen.
Kentällä ollaan käyty treenaamassa ja joitain pikku juttuja pitää vielä hioa, mutta viime hetken paniikkihan on tunnetusti paras motivaattori. Tuskin tässä ajassa enää pystyn ainakaan pilaamaan mitään. Toivottavasti.

Viikko BH:n jälkeen on luonnetesti Maaningalla, jota odotan tosi mielenkiinnolla. Eniten kiinnostaa puolustushalu ja terävyys, koska Jatsi on alusta lähtien huolehtinut sekä ihmislauman että Hipan itsensä puolustamisesta. Nouseeko Hippa ihmistä vastaan ollenkaan? Jää nähtäväksi.

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Kokeillaanpa nyt vielä ruokatunnin kunniaksi jos tämä kommentointi tällä kertaa onnistuisi :)
Ei kyllä ollu nyt mittään asiaa :D

Hanna Paakkunainen kirjoitti...

Siinähän sitä asiaa olikin kun sai kommentoinnin pelittämään :D