tiistai 24. helmikuuta 2015

Treeni-ilo nostaa päätään

Viime perjantaina Satu, Viiru ja Piki kävivät meillä iltakylässä. Samalla tuli puheeksi Hipan sosiaalistaminen vieraisiin ihmisiin ja päätin tuppautua seuraan kun lauantaisin Satu on pienen porukan kanssa kentällä ilmaisutreeneissä.

Heidän puuhien jälkeen paikalla olleilla oli sen verran löysää aikaa, että ehtivät syöttää Hipalle herkkuja. Ideana oli se, että Hippa älyää mennä ihmisten luo omin avuin ja rentona, jolloin saa siitä hyvästä nakkia ja muita hyviä syötäviä. Minä käyskentelin ympäristössä enkä puuttunut asioihin.
Hyvin meni! Hippa hoksasi pian mistä oli kyse, vaikkakin tiirasi syrjäsilmällä minun sijaintia.

Satu vielä haukutti Hippaa lopuksi ihan muuten vaan, jos vaikka joskus osuttaisi jonkun sortin henkilöetsintää harjoittelemaan. Hipalla on niin kantava ääni, että se pitäisi jo periaatteen vuoksi saada hyötykäyttöön.

Eilen kävimme poikien kanssa porukkalenkillä niin, että minä kiersin koko lenkin ja pojat käppäilivät pari kilometriä ja kääntyivät kotiin. Hippa on hyvin laumavetoinen koira, joten se ei hyväksynyt moista temppua. Yhtäkkiä se ampaisi poikien perään, arviolta 50 metrin matkan ja tervehtimisen jälkeen kutsusta palasi minun luokse. Tämän se teki tuulennopealla vauhdilla, joten aloin saman tien haaveilla ensi kesän viestitreeneistä. Pojat toimisivat erinomaisina apuohjaajina ja onhan heillä niistä treeneistä jo kokemustakin. Nyt vain pääsisivät tositoimiin.

Tosin sitähän ei tiedä, saako Hippaa ikinä koekuntoon paukkuherkkyyden takia, mutta aina sitä voi edes metsässä käydä ja kokeilla jossain välissä miten ampuminen onnistuu.

Tänään minulla oli kaupunkiin asiaa, joten otin koirat mukaan ja kävin samalla kentällä. Jatsin kanssa puuhasteltiin ihan vain hyvänmielenjuttuja. Selkävian, huonontuneen kuulon, ratki-innokkaan asenteen ja käskyjen epämääräisen vastaanottokyvyn takia tuskin enää missään kokeessa starttaamme. Sillähän ei Jatsille ole merkitystä, pääasia että tehdään kivoja juttuja.

Hipan kanssa vedin suurinpiirtein pk-tottiksen asiat läpi ja jälleen täytyy todeta, etteivät opit ole vähemmän treenaamisen aikana mihinkään unohtuneet. Myös kentällä ampumisen aiheuttama ahdistus oli tiessään ja iloa piisasi.

Tässähän vallan innostuu itsekin. Edellisen, minulle täysin soveltumattoman työn aihettama uupumus alkaa väistyä ja pääsen vähän helpommin irrottautumaan kotoa pois. Sitä paitsi lumipenkat ovat kutistaneet oman pihan niin pieneksi, ettei esimerkiksi kunnon eteenmenoa voi tehdä ja sen vuoksi isompia kenttiä tarvitaan.


Ei kommentteja: