Hitsin Koirat


Meillä on nykyään ihan oikeat nettisivut.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Noin sata faktaa

Kaikkeen ne yllyttää ja yllytyshullu suostuu. Tiedättekös, miten lukijat pidetään jännityksessä. Kerron ne sata faktaa huomenna. Tai ylihuomenna. Tai joskus. Nyt en voi edes jänistää, koska olen luvannut. Palaan asiaan jo nyt. Kaiken pahan alku ja juuri on Mari, joka haastoi minut tähän omassa blogi ssaan. Eikä ollut edes vaikeaa. Itse asiassa niin helppoa, etteivät kaikki tärkeät asiat mahtuneet millään sataan. Kertooko se iästä, tapahtumista vai pelkästään joutavasta jaaritteluhalusta? Yksi lysti. Koska jorisen tässä blogissa muutenkin kaikesta mahdollisesta ja vähän mahdottomastakin, sama pätee faktoja. Kyseessä on suurinpiirtein elämäkertani numeroituna ja vastuu on edelleen lukijalla. 1. Nimeni on Hanna. 2. Synnyin vuonna 1972 Kuopiossa. 3. Minulla on yksi sisarus, puolitoista vuotta nuorempi veli Pekka. 4. Varhaisin muisto lapsuudesta on Pekan ristiäisiin meno, kun taapersin äidin kädestä pitäen kirkon alakertaan vieviä portaita. 5. Minun olemassaoloni ajan ensimmäinen auto oli F...
Lue lisää

"Ihminen tarvitsee sellaistakin, mitä hän ei halua"

Tuon mietteen luki ystävämme H. Virolainen muiden poimimiensa hajatelmien seassa tammikuun lopulla synttärijuhlissani. Enpä olisi osannut arvata, että viisaus kopsahtaisi omalle kohdalleni lähes saman tien. Kaikki alkoi reilu viikko sitten torstaina 2. helmikuuta kun heräsin polvi kipeänä. Oikean lumpion alla oli patti, joka oli arka koskettaa eikä antanut kävellä kunnolla. Otin kipulääkettä ja ajattelin, että se menee sillä ohi. Ei mennyt. Iltapäivällä patti oli kasvanut kolminkertaiseksi ja kuume kohosi korkeuksiin. Kahdeksan aikaan illalla soitin äidille, että olin tosi kipeä. He sanoivat tulevansa heti kun saavat auton lämpimäksi. Tuumin, että siinä kestää kolme tuntia ja soitin itselleni ambulanssin, mutta porukat tulivatkin yhtäaikaa lanssin kanssa. Koirat olivat äänestä päätellen aivan järkyttyneitä tilanteesta ja ensihoitajat käskivät sulkea ne toiseen huoneeseen. Annoin tietojani ja tekivät siinä vähän tutkimuksia, mutta eivät ottaneet kyytiin. Kun isä oli kykeneväinen ...
Lue lisää

Sukellus Armenian ihmeisiin

Kuva
Toukokuussa koitti kauan odotettu ja haaveiltu tapaus. Pääsin irti kaikesta arkisesta ja ihan ulkomaille asti. Miimi pohti talvella erään ryhmänsä peruuntumista ja heitti, että lähde sinä toukokuussa Armeniaan. Minä aloin ajatella asiaa vakavammin ja totesin, että miksikäs ei. Joskus se askel on otettava. Olen kokematon matkailija ja avauduin siitä Miimille: "Eihän siinä muuta, mutta minnuu jännittää ne lentokentät ja miten niissä toimitaan. Ja kun on se koneen vaihtokin siellä Riiassa." (vai Riikassa? Jos Juuka taipuu Juuassa, minun kielikorvan mukaan Riika taipuu Riiassa. Toim.huom.) "No mennään porukassa!" Heh, oma matkanjärjestäjä ja matkaseuralainen samassa paketissa. Miimi ja Hannu ostivat muutama vuosi sitten Armeniasta Parpin kylästä talon, jonka remontoivat oikein hienoksi. Talo sai nimekseen Villa Mimi ja siellä on pari huonetta matkailijoille ja lisää valmistuu. Artem on Miimin ja Hannun paikallinen ystävä ja Suomessa käytyään hänestä tuli minun...
Lue lisää