Tottista totisesti
Totisesti sanon minä vaan sen, että naama peruslukemilla ei näitten kanssa tehdä mitään. Vanhempaa pitää kasassa vaan nahka ja nuorempi esittää parastaan siinä määrin kuin osaa.
Vappuaaton kunniaksi mentiin koirujen kanssa kentälle.
Otin Hipan ensin käsittelyyn. Perusasentoa, parin askeleen seuraamisia ja maahanmenoja sekä paikkamakuuta hyvin lyhyesti ja läheltä.
Perussettiä, mutta se mikä tämän tekee edelleen ällistyttäväksi, on kuumumattomuus. Voin palkata namilla tai lelulla, ihan sama. Intoa piisaa ja heti kun patukka on irti suusta, vire laskee ihanteelliselle työskentelytasolle. Omat aivot Jatsi -asennossa ei tyhmä ihminen voi tätä älytä.
Jatsin lääkekuuri on ohi. Se oli Sirdaludin takia tosi väsynyt. Hyvä kun jaksoi lenkillä käydä, eikä me pitkiä lenkkejä sen vuoksi tehtykään. Kun douppaus meni ohi, koira on iloinen ja virkeä. Huomatessaan olevansa kentällä vähän liiankin virkeä.
No, lussupallo kainaloon ja seuruuttamaan. Hyvin meni, jopa ravivauhdissa. Hyvin meni jopa ilman lussupalloa kainalossa, että kyllä se edistyy.
Luoksetulo oli vauhdikas haaroissa olleen pallon ansiosta. Itseni säästämiseksi olen oppinut asettamaan pallon vähän alemmaksi reisien väliin. Tulos on sama mutta tuotaa vähemmän kipua.
Eteenmeno oli myös vauhdikas ja maahanmeno onnistui toisella yrittämällä. Kun ei avustajaa ollut käytettävissä, käskin Jatsin vain pois kun ei passannut heti painaa kyynäriä maankamaraan. Pehmeälle koiralle pallon luokse pääsyn evääminen on näköjään passeli rankaisu.
Jäävissä liikkeissä naksu on ihan ehdoton. Liikkeisiin saa tarkkuutta eikä tarvitse hötkyillä varsinaisen palkkauksen kanssa.
Lopuksi kokeilin vaihteeksi merkille lähettämistä, ihan vaan meidän mahdollisesti alkavaa tokouraa silmällä pitäen. Tätä ei olla tehty herran aikoihin, joten otin merkiksi kentän reunalla olleen isomman kiven ja pistin namin sen päälle. Lähetin muutaman metrin päästä ja annoin vain syödä namin.
Seuraavaksi koira sivulle, väliä merkkiin vain metrin verran ja lähetys. En ollut uskoa silmiäni! Jatsi meni sievästi merkin taakse ja kääntyi rintamasuunta minun päin! Se yritti ensin istua, sitten painua makuulle, mutta viime hetkellä muistui mieleen, että tässähän piti jäädä seisoksimaan. Naks ja mahtavat bileet palkaksi!
Kylläpä jäi hyvä mieli molemmille! Tuo elukka on niin mahtava, kun sitä vaan osaisi oikealla tavalla kouluttaa. Ehkä me vielä tästä...
Treenin jälkeen lähdettiin kävelylle. Kamalan kylmä tuuli puhalteli, mutta silti oli mukava katsella vähän muita maisemia kuin aina niitä samoja kotipiirissä.
Vappuaaton kunniaksi mentiin koirujen kanssa kentälle.
Otin Hipan ensin käsittelyyn. Perusasentoa, parin askeleen seuraamisia ja maahanmenoja sekä paikkamakuuta hyvin lyhyesti ja läheltä.
Perussettiä, mutta se mikä tämän tekee edelleen ällistyttäväksi, on kuumumattomuus. Voin palkata namilla tai lelulla, ihan sama. Intoa piisaa ja heti kun patukka on irti suusta, vire laskee ihanteelliselle työskentelytasolle. Omat aivot Jatsi -asennossa ei tyhmä ihminen voi tätä älytä.
Jatsin lääkekuuri on ohi. Se oli Sirdaludin takia tosi väsynyt. Hyvä kun jaksoi lenkillä käydä, eikä me pitkiä lenkkejä sen vuoksi tehtykään. Kun douppaus meni ohi, koira on iloinen ja virkeä. Huomatessaan olevansa kentällä vähän liiankin virkeä.
No, lussupallo kainaloon ja seuruuttamaan. Hyvin meni, jopa ravivauhdissa. Hyvin meni jopa ilman lussupalloa kainalossa, että kyllä se edistyy.
Luoksetulo oli vauhdikas haaroissa olleen pallon ansiosta. Itseni säästämiseksi olen oppinut asettamaan pallon vähän alemmaksi reisien väliin. Tulos on sama mutta tuotaa vähemmän kipua.
Eteenmeno oli myös vauhdikas ja maahanmeno onnistui toisella yrittämällä. Kun ei avustajaa ollut käytettävissä, käskin Jatsin vain pois kun ei passannut heti painaa kyynäriä maankamaraan. Pehmeälle koiralle pallon luokse pääsyn evääminen on näköjään passeli rankaisu.
Jäävissä liikkeissä naksu on ihan ehdoton. Liikkeisiin saa tarkkuutta eikä tarvitse hötkyillä varsinaisen palkkauksen kanssa.
Lopuksi kokeilin vaihteeksi merkille lähettämistä, ihan vaan meidän mahdollisesti alkavaa tokouraa silmällä pitäen. Tätä ei olla tehty herran aikoihin, joten otin merkiksi kentän reunalla olleen isomman kiven ja pistin namin sen päälle. Lähetin muutaman metrin päästä ja annoin vain syödä namin.
Seuraavaksi koira sivulle, väliä merkkiin vain metrin verran ja lähetys. En ollut uskoa silmiäni! Jatsi meni sievästi merkin taakse ja kääntyi rintamasuunta minun päin! Se yritti ensin istua, sitten painua makuulle, mutta viime hetkellä muistui mieleen, että tässähän piti jäädä seisoksimaan. Naks ja mahtavat bileet palkaksi!
Kylläpä jäi hyvä mieli molemmille! Tuo elukka on niin mahtava, kun sitä vaan osaisi oikealla tavalla kouluttaa. Ehkä me vielä tästä...
Treenin jälkeen lähdettiin kävelylle. Kamalan kylmä tuuli puhalteli, mutta silti oli mukava katsella vähän muita maisemia kuin aina niitä samoja kotipiirissä.
Kommentit