maanantai 7. toukokuuta 2012

Rännästä rannalle

Mennäänpä muutama viikko ajassa taaksepäin niin päästään paremmin kärryille.
Ystäväni Senja oli menossa serkkunsa kanssa Thaimaahan ja jo syksyllä sovittiin, että otan Lion hoitoon siksi aikaa. Pääsiäisen jälkeen Senja soitti, että ei tarvitsekaan laittaa koiraa junaan kun sai hoitopaikan lähempää. Ja toisekseen matkaseura perui, joten hän varasi itselleen kahden viikon matkan tyyliin ihan sama minne, kunhan pääsee pois ja arpa osui Rodoksen kohdalle. Minä aloin tuskailla, että voi kun pääsisi matkalaukkuun mukaan ja Senja sanoi, että hyppää koneeseen ja tule seuraksi toiseksi viikkoa, tullaan sitten samassa koneessa pois.

Silloin iski semmoinen matkakuume, että ne kaikki toistakymmentä sairastamaani pahanlaatuista autokuumetta kalpeni tämän rinnalla. Impulsiivisena ihmisenä pistin heti toimeksi ilman iitrailuja. Senja soitti seuraavana päivänä ja sanoin, etten tajua lentoaikatauluista mitään.
"Täh, otit sie tosissas kun mie ihan vitsinä heitin? Ootko oikeesti tulossa, voi että kun ois ihanaa!"
Kannattaa yllytyshullulle tosikolle heitellä tuommoisia vitsejä. Olin jo kysynyt vanhemmiltani, pääsisivätkö talonmiehiksi ja heille se kävi. Miimi lupautui ottamaan koirat hoitoon. Ihania ihmisiä koko sakki!

Pojat pyysivät tuliaisiksi ötökät lasissa. En tajunnut ollenkaan, mutta lupasin katsella jos jotain siihen suuntaan löytyisi.

Senjan matka oli Tjäreborgilta varattu ja sain viimeisen paikan lentokoneeseen. Seuraavaksi varasin lennot Joensuusta Helsinkiin ja takaisin. Se oli toinen fiksu siirto, koska hinnan puolesta meni melkein samaan kuin olisi autolla ajanut. Nyt vain viiden tunnin väsyneenä ajaminen vaihtui tunnin kyydissä istumiseen. Kiitoksia Miimille vinkistä, suosittelen halpalentoja muillekin.

Harmi vaan, ettei päästy samaan huoneeseen eikä edes samaan hotelliin. Senja asui Kipriotiksessa ja minä sain huoneen Helenasta.

Lähtöön oli reilu viikko aikaa ja tuli mieleen, että kaikki muut asiat olivat jo järjestyksessä paitsi passi. Poliisin nettisivuilla luvattiin pikapassi kolmessa päivässä ja pitivät minkä lupasivat. Maanantaina 16. päivä kävin hakemassa passini ja sitten alkoi entistä kuumeisempi odotus. Senjalta jo tuli viestiä, että täällä on tylsää yksin, tuu äkkiä!

Lauantaina vein koirat Virolaiseen ja ajoin sieltä lentokentälle. Äiti ja isä olivat saattamassa ja veivät autoni kotiin odottelemaan. Pojat eivät olleet mukana, koska telkkarista tuli Yksin kotona -elokuva ja se voitti saattelureissun.
Lento meni mukavasti ja Irma ja Martti olivat vastassa Helsinki-Vantaan kentällä. Otettiin iltateetä ja sen jälkeen menin käymään naapurissa Turusen Hannan luona. Jonkin aikaa juteltiin, mutta minulla oli aikainen herätys aamulla, joten lähdin hyvissä ajoin nukkumaan. Herätys oli kello 3.30 eli äärimmäisen epäinhimiliseen aikaan piti siirtyä lähtöselvitykseen.

Koneen lähtöaika oli sunnuntaiaamuna kello 6.15, mutta se myöhästyi parikymmentä minuttia, koska yöpakkanen oli jäädyttänyt siivet ja ne piti sulattaa. Juttelin erään erään tosi mukavan pariskunnan kanssa käytävän yli ja fiilikset oli korkealla. Miehellä oli hyvät jutut.
"On hyvää tuuria, huonoa tuuria ja mun tuuria. Mä jo iloitsin kun sain ikkunapaikan, mutta sehän on tuolla jossain edessä olevan selkänojan takana eikä tästä näe yhtään ulos. Mutta eipä haittaa kun pääsin sentään lentoemon viereen istumaan", mies naureskeli viitaten toisella puolellaan olevaan paikkaan.
Lähtö koitti ja kapteeni käski miehistön istumaan. Miekkosen ilme oli näkemisen arvoinen kun hänen viereensä lentoemon paikalle istuikin komea miesstuertti.
"Mitä mä sanoin, mun tuuria!"

Perillä oltiin kymmenen jälkeen aamulla. Aurinko! Vaatetta oli päällä ihan liikaa.
Laitoin Senjalle tekstarin ja hän ilmoitti menevänsä odottelemaan minun hotellille.

Miimi oli evästänyt lähtiessä minua, että muistakin sitten tanssia pöydällä ja ottaa rennosti ja minkään Jorgoksen kanssa et ala seurustelemaan niin että jäät sinne ja etkä kyllä tuo niitä tännekään!
Kentältä mentiin bussiin ja opas otti puheenvuoron:
"Minä olen teidän oppaanne Ari ja tässä on kuski Jorgos."
Meinasin pudota penkiltä kun repesin mielessäni nauruun. Tämähän alkaa hyvin!

Juttelin Helsingin kentällä erään nuorenparin kanssa, joka lähti reissuun kolmen pienen lapsen kanssa. Aika sissejä, sanonpa vaan. Se porukka jäi Ialissokseen enkä nähnyt heitä ennen kuin paluumatkalla.

Jäin parin muun pariskunnan kanssa Helenan nurkille ja siellähän se Senja oli terassilla odottelemassa. Jälleennäkemisen riemu oli valtava.

Kirjauduin sisään ja mentiin kolmanteen kerrokseen huoneeseeni. Hmm. Halpa ja hyvä ovat tasan kaksi eri asiaa ja se pätee muussakin kuin autokaupoissa. Hotelli oli viittä vaille torakkatasoa oleva murju, mutta viis siitä. Lomailoani ei himmentänyt mikään.
Vessaan ei tullut valoa ollenkaan, lämmintä vettä tuli viiden muínuutin odottelun jälkeen, mutta tuli kuitenkin. Parvekkeenovessa ei ollut minkäänlaista lukkoa mahdollisten uteliaiden kiipeilijöiden varalle, mutta pääsipä äkkiä pakoon jos hätätilanne olisi iskenyt. Alla oli nimittäin uima-allas turvaamassa laskeutumisen.

Näköala ei ihmeemmin mairitellut.

Sain vaatteet vaihdettua ja lähdettiin saman tien kävelemään. Helenasta Kipriotikseen oli noin 500 metriä ja se väli tuli hyvin tutuksi, koska oltiin päiväsajat koko ajan liikkeessä tai pikaisesti käymässä jomman kumman hotellilla.

Meri! Heti piti päästä sitä ihmettä ja sen sineä kuvaamaan.


Paikallinen asukas leikki koiransa kanssa rannalla.

Ranta koostui pyöreäksi hioutuneista kivenmurikoista.

Senjan parvekkeelta oli vähän paremmat näkymät, jopa osittain merelle

Senja oli jo ehtinyt tutustua edellisen viikon aikana tienoisiin ja lähdettiin etsimään ruokapaikkaa ja sen jälkeen vanhaankaupunkiin. Turisteja oli tosi vähän ja sai liikkua ihan reippaasti ja rauhassa. No ei ihan rauhassa, ravintoloiden ja baarien sisäänheittäjät alkoivat ahdistaa jo heti alussa, mutta heistä selvisi kun jaksoi vaan kieltäytyä kutsuista.

Kävimme eräässä vuokraamossa kysymässä skootterin hintaa. Hyllyssä oli kolme ihanaa pientä pinkkiä skootteria, joihin Senja ihastui. Hän on ihan vähän vaan asenteeltaan pinkkiin vivahtava.
"I want to buy this, how much?"
"It's not for sale. You can take it!"
Tyyppi antoi skootterin ihan noin vaan! Kyllä sitä ihmeteltiin, mutta joku oli ainakin onnellinen.

Matka jatkui rantatietä pitkin. Joka paikassa Rodoksella esiintyy peuroja. Patsaina, kaivonkansien koristeina ja niin edelleen. Senja oli saanut selville, että se on suojelupyhimys. Niitä kunnioitetaan, koska peurat ovat sorkillaan tallomalla tappaneet saarelta kaikki käärmeet.

Kevättä ja kujerrusta rintakuvussa.
"Pulu hei, anna nyt!"
"Äläs häiriköi kun syön!"

Turistikausi oli alussa ja rantaa alettiin laittaa kuntoon.

Kovin hiljaista oli vielä sunnuntaina.

Prima oli jonkun rikkaan hieman prameampi paatti. Kuva ei tee ollenkaan oikeutta tuolle valtavalle veneelle.

Kävelyä tuli heti ekana päivänä vaatimattomat viisi tuntia. Vanha kaupunki on muurien ympäröimä, valtava sokkelo kapeita kujia ja siellä eksyminen yksi sen viehätystä.

Katutaiteilija tekee valokuvasta muotokuvaa.

Aikamme seikkailtua päästiin ihmettelemään muurille maisemia.

En tykkää ihmeemmin olla kuvassa, mutta jotain todistusaineistoa pitää olla. Senja on aika kehityskelpoinen yksilö, mitä kuvaamisen opetteluun tulee.


Kissoja on paljon ja niistä huolehditaan. Satamassa bongattiin jonkun viihtyisä yksiö, jonka vierellä oli keräyslipas. Halukkaat saivat antaa rahaa kissanruokaan. Tarjoilijatkin vievät kissoille tähteitä, että pysyvät kunnossa ja jaksavat pitää rotat loitolla. Yhtään rottaa ei kyllä nähtykään koko reissun aikana.


Palattuamme käytiin vähän siistiytymässä iltaa varten. Piipahdettiin pizzalla ja mentiin sitten suomalaiseen baariin, Demisiin. Siellä on joka ilta karaoke ja kun Senja laulaa niin minähän kuljin perässä. En laulamassa, mutta kuuntelin sujuvasti.

Ja kiusasin baarimikkoa. Kiriakos on Rodoksen söpöin baarimikko, kahden naisen yksimielisen raadin valitsemana. Niin ihana ja ystävällinen, mutta ah, niin saavuttamaton.

Ja Mihalis taas. Voi herranjesta mikä kiusankappale! Sisäänheittäjä otti minut Senjan mukana uhrikseen ja koko ajan piti olla silmät selässään, kun ei tiennyt että mistä suunnasta se tyyppi milloinkin hyökkäsi kimppuun.

Demisin seinillä on muistoja vähän joka paikasta ja varsinkin jääkiekkopaitoja. Tämä veti pointsit kotiin hienolla toteutuksellaan. Kuvittelenko, vai näyttääkö tuo lammas Hjallikselta?

Ilta meni jutellessa helsinkiläisen Jonin kanssa ja he lauloivat Senjan kanssa vuoron perään kun kovin paljoa ei ollut väkeä. Luultiin miekkosta aluksi ulkonäön puolesta paikalliseksi ja yllätys oli melkoinen, kun tämä alkoi puhua selvää suomea. Joni on äidin puolelta saamelainen, mikä selitti tummaverisyyden.

Meillä meni se ilta aika pitkälti vesilinjalla ja lähes kuivin suin.
"Tytöt nukkumaan kun eivät juo mitään", Mihalis sanoi loppuillasta.
Okei.

Maanantaiaamuna oli Tjäreborgin tervetuliaiskävely. Se oli ilmainen ja ainoa matkatoimiston juttu, mihin osallistuimme. Kävely meni ristiin rastiin kaupunkia ja kuljimme varsinaisen kauppakadun läpi, missä oli muita kuin turistipuoteja.

Tämä bikini saattaisi herättää enemmän huomiota kuin jos olisi kokonaan alasti. Voi kiesus sentään, mitään hirveämpää en ole ennen nähnyt.

Kävely päättyi ruotsalaiseen kahvilaan, jossa pääsimme juttelemaan oppaan kanssa ratsastusretken järjestämisestä. Opas varasi sen meille tiistai-iltapäiväksi ja kertoi, että paikan pomo Dimitri tulee hakemaan meidät hotellilta ja vie myös takaisin. Hienoa palvelua!

Sadan palmun aukiolla ei oppaan mukaan ollut sataa palmua. En laskenut.

No kun Kekkonenkin kiipesi aikoinaan palmuun!

Eilinen kävely otti voimille ja menimme Senjan hotellille ottamaan aurinkoa. Illalla piti vain piipahtaa Suomibaarissa, mutta yöhön asti siellä meni. Katsoimme jääkiekon SM-finaalia ja juttelimme suomalaisten tuttaviemme kanssa. Eräät lauloivatkin, jälleen.
"Laulat hyvin, ota pähkinä!" Mihalis sanoi ja lykkäsi pähkinän Senjan suuhun.

Tiistai meni taas kävellessä. Ratsastus oli neljältä iltapäivällä Falirakissa ja siihen asti piti kuluttaa aikaa. Se ei ollut ongelma eikä mikään.
Ostin eräältä suutarilta ihanat sandaalit. Ne maksoivat 35 euroa, mutta periaatteesta maksan mieluummin paikallisesta työstä vähän enemmän kuin pari euroa Kiinasta tuoduista, jotka eivät kestä seuraavaan päivään.

Dimitri haki meidät ja Evangeline lähti mukaan lenkille. Sain alleni 25-vuotiaan Casanovan ja Senjan ratsu oli Astra. Aika kuumia tapauksia! Eka laukkapätkä meni mukavasti ihanan oliivilehdon läpi. Rannalla ei voinut mennä kuin käyntiä, koska se oli samanlaista kivikkoa kuin Rodoksen kaupungin rantakin. Ihanaa, eipä ole ennen ratsastettu merenrannalla.


Takaisin tullessa laukkapätkän kesken joku koira säntäsi hevosten eteen ja ne vähän säikähtivät. Astra hyppi pystyyn ja pukitti, mutta Senja on onneksi ekspertti satulassa. Ei minun Casanovakaan ollut moksiskaan korkeahkosta iästään. En ole ratsastanut viimeiseen kymmeneen vuoteen montaakaan kertaa, mutta onneksi pohjalla oli edes vähän kokemusta alla. Yhtään minua äkkinäisempi ei olisi pärjännyt sille pollelle. Hei kun antoi löysiä, yrittivät lähteä kisomaan ja sitä riskiä ei uskaltanut ottaa. Olisi saattanut loma loppua melko ikävästi.
Ihana kokemus silti.

Dimitrin labradori-pitbull -sekoituspentu ja joku puettu puudeli.

Kotimatkalla Dimitri kertoi omia mielipiteitään Kreikasta ja me kerrottiin Suomesta.
"Last summer temperature was 35 and last winter -35", kerroin Dimitrille.
Se ilme!
"I would die." Dimitri totesi järkyttyneenä. Ei varmaan osannut edes kuvitella moista kylmyyttä.

Oli tosi kivaa päästä juttelemaan jonkun alkuasukkaan kanssa ilman mitään turistihöpinöitä. Parasta Kreikassa on Dimitrin mielestä ihmiset ja aurinko. Kaikki muu mättää, politiikka, hallinto ynnä muu.
Ihmisistä hän mainitsi, että he ovat ystävällisiä, mutta heillä on pahoja ajatuksia. Dimitri kertoi tykkäävänsä suomalaisista, koska me ollaan läpeensä hyviä. Ehkä suurin osa onkin.

Illalla eksyimme Yamasiin syömään ja päätimme että sinne on mentävä uudestaan. Alunperin periatteena oli, että käydään vain kerran paikassaan. Yamasissa ei ollut sisäänheittäjää ja jo sen takia kannatettiin sitä paikkaa. Söin lammasta, jota en kotioloissa koskaan syö ja se oli järjettömän hyvää. Kehuttiin tarjoilijalle sekä palvelua että ruokaa ja saatiin jälkiruokahömpsyt, jossa oli ouzoa ja kahvilikööriä. Hyvästi selvä päivä, mutta hyvää oli sekin.

Lähdettiin kävelemään kohti Demisiä ja koukattiin baarikadun kautta. Sinne keskittyy villimpi yöelämä ja sisäänheittäjät olivat heti kimpussa houkuttelemassa sisään ekan ilmaisen juoman ja happy hour -lippujen kanssa.
Ensimmäinen sivuutettiin jouhevasti ja heti oli toinen kaveri huutelemassa.
"Where are you from?"
"Finland", sanoin vastaukseksi.
"Finland! Come here, I love you!"
"You love my money, not me!"
"OOOOooo!!" kohahti kaverijoukko ympärillä ja minua puhutellut näytti järkyttyneeltä. Ihan kuin olisin ollut ensimmäinen, joka pläjäytti totuuksia päin heidän lipeviä naamojaan.

Demisin vastapäätä oli Norskibaari, jossa katsottiin jalkapalloa kuten kaikissa muissakin. Päätettiin poiketa vaihtelun vuoksi naapurissa ja vilkutettiin Mihalisille kadun yli.
Eipä aikaakaan, kun tämä tuli meidän luokse.
"Punainen kortti teille, ei asiaa meidän baariin!"
No mentiin me sinne kuitenkin. Tosin yliväsyneinä suunnilleen maattiin baaritiskillä ja Kiriakos yritti kysellä, mitä teemme työksi Suomessa. En osannut selittää kun sanoja ei vaan löytynyt. Lupasin kertoa toisella kertaa. Ärsytti miten hyvää englantia ne tyypit puhui ja itse ei saanut sanottua läheskään kaikkea mitä mielessä liikkui.

Keskiviikkona alkoi omatoimimatkailu laajemmassa mittakaavassa. Vuokrattiin skootteri ja lähdettiin Rodoksen ympäriajolle. Senjalla on kotona iso skootteri ja huolehti näin ollen ajamisesta.

Suunnattiin kohti läheistä Filerimos-vuorta, jossa oli joku luostari ja ristinmuotoinen näkötorni. Pääteillä on opasteet sekä tavallisilla että kreikkalaisilla kirjaimilla, mutta syrjemmässä vain paikallisilla. Käännyttiin Filerimokselle päin, mutta tie vaan kapeni ja näytti katoavan kokonaan. Takaisin ei voinut kääntyä, koska se oli yksisuuntainen ja pysähdyttiin hetkeksi miettimään. Näin erään talon seinässä kyltin ja onneksi olin opiskellut kreikkalaisia kirjaimia sen verran, että älysin siinä lukevan Filerimos. Kartalla oltiin!

Nousu vuorelle alkoi ja huomattiin skootterin olevan melko ajettu ja tehoton. Ylämäessä vauhti putosi neljäänkymppiin eli matka joutui niin hitaasti että otti pattiin, mutta sen verran nopeasti ettei minun kannattanut hypätä työntämään. Ylös päästiin ja huomasin erään luontokappaleen tien vieressä.
"Riikinkukko! Hei pysähy, miun pittää ottaa kuva!"
"Elä revi persettäs, niitä on täällä vaikka miten paljon! Kyllä kerkiit!"

Niinpä olikin. Huhtikuun viimeinen viikko oli mahtava aika olla Rodoksella kun riikinkukoilla oli soidinaika ja kaikki olivat pyrstöt pörhöllään kanoja mielistelemässä. Ihania, mutta korviasärkevää oli se huuto mitä ne pitivät!


Ihana kuja, mitä lie puita ovatkaan.

Maisema kujan päässä oli upea. Rodoksen kaupunki näkyy kauimmaisena.

Kreikan peurat ja muut pyhimykset varjelkoon minua normaaleilta pönötyskuvilta!

Jatkoimme matkaa läntistä tietä etelään. Pikkukylien läpi ajettaessa kaksipyöräisen viehätys pääsi oikeuksiinsa kun kukkien tuoksu leijui välillä tosi huumaavana nenään. Ei sitä autolla olisi kokenut.
Kiharainen vuoristotie mahtavine maisemineen jäi valitettavasti muistin varaan. Kamera kaulassa oli hankala olla kyydissä ja joka paikassa ei voinut pysähtyä kuvaamaan.

Eräs kypäräpäinen eli turisti ohitti meidät, kohta ajoi vastaan ja eräällä taukopaikalla ajoi taas ohi ja pysähtyi. kysyi, että ollaanko suomalaisia ja pakkohan se oli tunnustaa. Ei siellä jumalan selän takanakaan päässyt eroon niistä vähistä suomalaisista, mitä saarella sillä hetkellä vieraili. Mitäpä tuosta, kaveri oli raahelainen Juha ja hetken aikaa juteltiin siinä.

Vuoriston jäädessä taakse itäinen tie ei ollut niin mielenkiintoinen. Pysähdyttiin kuuluisassa Lindoksessa ja käytiin syömässä koko reissun paskin sapuska. Pizzat olivat takuulla pakasteita, koska joutuivat niin nopeasti. Kärkkyivät huonoudessaan Saarioisen roiskeläppiä.


Hassua ajatella, että ihmiset ihan oikeasti asuvat noilla kapeilla kujilla.

Kello kävi ja skootterin palautusaika joutui, joten ei jääty sen pidemmäksi aikaa. Päätettiin vuokrata ajokki uudestaan perjantaina ja olla rannalla sekä käydä akropoliilla sitten.

Rodokseen tultua ei välillä tiedetty sijaintia, mutta paikka oli ehtinyt tulla sen varran tutuksi, että hyvin osattiin suunnistaa takaisin vuokraamoon. Reissu kesti kaikkiaan aamuyhdeksästä iltakuuteen ja takamus oli hellänä, mutta kannatti.

Liikenteestä pitää mainita sen verran, että kun tiet ovat mutkaisia ja mäkisiä ja ajokulttuuri mitä on, ihmisiä kuolee. Kreikkalaisilla on sama tapa kuin suomalaisilla, eli liikenteen uhreille jätetään kukkia ja kynttilöitä tien varsille. Rodoksella tämä on viety astetta pitemmälle kuin Suomessa, koska kuolleiden muistoksi jätetään minikokoisia temppeleitä, joissa on kynttilöitä ja ympärillä kukkia. Toiset ovat hyvinkin isoja ja loisteliaita ja jopa aidattuja.

Kreikassa on periaatteessa monia lakeja ja sääntöjä, mutta käytännössä ne jätetään noudattamatta tai kierretään sopivasti.
Kypäräpakko on yksi niistä. Paikalliset eivät käytä kypärää, vaikka kypärättä ajosta saa useamman sadan euron sakon. Mutta kun asiaa ei valvota niin kukaan ei käytä.

Maanteillä on maksimissaan 80 km/h rajoitus ja ylinopeudesta saa 800 euron sakon jos jää kiinni. Mikäli sakon maksaa kahden viikon sisällä, se putoaa puoleen. Kyllä ei Suomessa saa sakoista alennusta.
Samoin kameroista varoittavia kylttejä oli useita, mutta itse kameroita ei näkynyt missään.

Parkkeerata saa myös periaatteessa mihin vaan. Tämä auto oli liikenneympyrässä parkissa keskellä suojatietä eikä ikkunaan ilmestynyt sakkolappua.

Sen sijaan liikennevaloja kunnioitetaan. Aluksi ihmeteltiin valoja, jotka olivat pimeinä tai vilkkuivat keltaisina. Päätelmänä oli, että vilkkuvat keltaiset valot varoittavat tulevista punaisista valoista ja silloin ei ehdi enää vihreille. Jos varoitusvalot olivat pimeänä, pääsee ajamaan vihreillä. Tosi näppärää.

Illalla oltiin aivan kuolleita, mutta minulle riitti muutaman minuutin makailu vaaka-asennossa. Senja ihmetteli, että mistä minulla oikein riittää virtaa. Hyvänen aika, loma etenee ja vaikka mitä tekemistä on vielä. Käytiin ihmismöitymässä reissun rasituksista ja suunnattiin yllättäen jälleen Demisiin.

Muuan Risto istuskeli yksinään ja kävin pyytämässä hänet meidän pöytään. Juttu luisti ja illan mittaan kun laulut oli laulettu, Risto pyysi meidät mukaan baarikadulle Alexanderiin vesipiippua polttamaan. Onpahan sekin ihmetys kokeiltu. Ihan hyvänmakuinen, mutta ei se sen isompaa säväystä tehnyt. Tämä oli omenanmakuista. Nikotiini ja muut tupakan myrkyt suodattuvat veteen, joten mitään vaaraa moisesta harrastuksesta ei ole.

Törmättiin prätkäkundi Juhaankin siinä terassilla. Hänellä meni hyvin, neljä naista ympärillään sen sijaan kun Ristolla oli vain me kaksi.

Torstaina pidettiin lepopäivää rannalla. Joku paikallinen leikki rotikan kanssa siellä ihmisten keskellä. Koira oli hyvin leikkisä ja pomppi sinne tänne, mutta oli hyvin omistajallaan hanskassa. En ole aikoihin nähnyt typättyä rotikkaa eikä meikäläisessä kulttuurissa koirien kanssa rannalla leikittäisi. Yleensäkin oli ihana nähdä koiria, jotka olivat niin sosiaalisia ja makailivat esimerkiksi ravintolan ovella kaikessa rauhassa.

Vesi ei ole yhtään kylmää, eei!

Kävin minäkin meressä heittämässä talviturkin. Se lasketaan kyllä, koska oikeasti vesi oli ihan hyytävän jäätävää!

Rodoksella on kieltämättä henkeäsalpaavan upea... merinäköala.

Rankkaa on tuo auringossa makailu. Naama punaisena ja tukka sotkussa lähdettiin hotellille ja ohikulkiessa piipahdettiin Demisissä näyttämässä Kiriakosille kuvia ja höpöttämässä Mihalisin kanssa. Illalla oli Tsekki-turnauksen Suomi-Venäjä -peli ja sitä mentiin katsomaan. Suomi voitti.

Oltiin aika ryytyneitä, mutta kun karaoke-emäntä Maria alkoi jaella lappuja, ei meidän jengin laulajat eli Senja ja Risto voineet vastustaa kiusausta.

Mihalisia piti taas varoa. Taidettiin olla erityisasiakkaita, kun ei se pahemmin muita kiusannut.
"Aamulla olit kaunis, nyt et enää."
"No kiitoksia vaan!" nauroin hukkaan mennyttä laittautumista.
"Anna yks", Mihalis sanoi käsi ojossa.
"Mikä?"
"Markka."
Hujautin perinaisellisesti käsilaukulla.
"Jakelee loukkauksia ja haluaa siitä vielä rahaa!"
"Ha ha!"

Perjantaiaamuna odotti Lindoksen reissu, joten prätkän selkään ja menoksi. Tämä ajopeli oli samanlainen kuin edellinenkin, mutta vähemmän ajettu ja paljon tehokkaampi. Lähti liikkeelle ilman miettimistä ja kulki ylämäetkin peräti 55 lasissa.

Ajettiin maisemareittiä Kalithean kautta. Senja jätti muutamat stop-merkit paikalliseen tapaan huomiotta kun näkyvyys oli hyvä eikä ketään tullut. Naurettiin, että mitä turhia kun takana tuli joku alkuasukas. Töötti olisi soinut jos siihen olisi turistit pysähtyneet taloa rakentamaan keskelle tietä mokoman liikennemerkin takia.

Perillä päätettiin ensin käydä akropoliilla. Aasikyyti maksoi viisi euroa per lärvi ja sehän piti kokeilla. Aasit olivat ihania, hyvässä kunnossa ja varsin rauhallisia otuksia.


Kuudella eurolla pääsi raunioita katselemaan.

Paikka on melko pahasti rapautunut ja siellä oli käynnissä restaurointi. Pylväitä ja muureja uusitaan alkuperäisen näköiseksi eli ei ihan aitoja enää, mutta jääpähän jotain jälkipolville muistoksi. Muuten nuo kaikki häviävät kokonaan olemasta.


Oppaan selitys olisi välillä ollut ihan tervetullutta. Näiden kiveen uponneiden jalanjälkien tarina jäi huonon englantini takia epäselväksi.

Akropoliilta laskeuduttiin omin jaloin alas. Syötiin pitaleivät ja jälkkäriksi paikallinen herkku crepes eli täytetty lettu. Siinä oli mansikka- ja päärynäjäätelöä, omenaa, banaania, mansikkaa ja mansikkakastiketta. Vei kielen mennessään. Lettu paistettiin ikään kuin meikäläisen muurikan päällä, mutta pannu oli tasainen ja sileä. Senja alkoi haaveilla semmoisen viennistä kotiin. Melkoinen ylilasti olisi tullut valurautaisesta möhkäleestä eikä me lopulta kuitenkaan lähdetty rautakauppaa etsimään.

Syönnin jälkeen laskeuduttiin rannalle lojumaan pariksi tunniksi. Hiekka oli niin kuumaa, että pohjoismaisia jalkapohjia poltti. Kävin uudestaan uimassa eikä se vesi enää niin kylmää ollut, mutta ei siellä kovin pitkään viihtynyt.

Päivä siinä hujahti mukavasti. Kaupunkiin palattuamme Senjan piti nostaa rahaa ja pankkiautomaatteja Rodoksella ei ole montaa kappaletta. Hän muisteli, että taksiaseman tienoilla semmoinen olisi, joten jätettiin mopo parkkiin ja lähdettiin etsimään.

Ja siellä erään kaupan ovella ne olivat! Ötököitä lasissa, ihan niin kuin pojat olivat sanoneet. Muistin, että naapurin Paavo oli viime kesänä saanut äidiltään vastaavan kaulakorun Intian tuliaisina ja siitä Kimmo ja Atte muistivat pyytää samanlaista. Nämä olivat rannekoruja, mutta olin tosi onnellinen kun pystyin täyttämään heidän toiveensa.

Olipa hyvä, että rahantarve iski. Se oli nimittäin ainoa kauppa, jossa niitä ötököitä oli eikä muuten olisi siellä älytty käydä.

Skootteria palauttamaan mennessä Senja koukkasi yksisuuntaista katua vastakarvaan palan matkaa.
"Hei, ei siitä ois saanu mennä!"
"No ku ei tullu kettään!"
Ulvoin naurusta takapenkillä. Paikallinen ajotyyli tarttui kuskiini ennätysvauhdilla.

Illalla mentiin uudestaan Yamasiin syömään, koska se todettiin hyväksi paikaksi. Siellä mahdollisesti käyville suosittelen alkupaloiksi paistettua munakoisoa ja paprikaa. Kertakaikkisen suussasulavaksi oliiviöljyssä paistettuja ja jotain tomaattisalsaa kyytipoikana. Namm!

Kello oli jo mennessä kymmenen kieppeillä eikä siihen aikaan kotiloissa olisi tullut mieleenkään syödä yleensä mitään, saati niin tukevaa ateriaa. Päätettiin, että sinä iltana ei lähdetä sulattelemaan mihinkään vaan mennään kiltisti nukkumaan kerrankin ajoissa.
Senja lähti Kipriotikseen ja minä suunnistin omaa hotelliani kohti.

Kuinka ollakaan, kohtalon sormi puuttui tapahtumien kulkuun. Valikoin ajolinjat niin, että Helenan nurkalla tuttu tyyppi käveli vastaan. Juhahan se siinä. Kysyi että mihin olen matkalla eikä uskonut korviaan kun kerroin alkuperäisen suunnitelmani.
"Ei mihinkään nukkumaan vielä tähän aikaan, nyt mennään tonne baariin."
Olen aika helppo, joten lähdin mukaan kantapaikkaamme. Alexanderiin ollaan aina menty eri porukoissa, minä Senjan ja Riston kanssa ja Juha omine seurueineen. Sisäänheittäjä katsoi ällistyneenä kun tällä kertaa tultiinkin porukassa.

"Täällä on yks tosi hyvä juoma, siinä on pari senttiä cocista ja loput neljää eri viinaa, mutta maistuu silti tosi pehmeälle. Otetaan semmoset."
No eikun vaan. Edellisiltä illoilta tuttu mukava baarimikko tuli paikalle ja tilattiin juomat. Hän katsoi minua erittäin epäluuloisena.
"It's very strong, you may not like it."
"He says it's good, so I can take it too."
Ei uskonut millään, kiitos vaan huolenpidosta. Tarjoilija päätti tuoda yhden maistiaisiksi ja jos tykkäisin, toisi sitten toisen.
Maistoin ja sanoin että hyvää on, tuo vaan toinenkin. Tämä pyöritteli silmiään ja lähti rakentamaan toista drinksua.
Vettä kyllä meni sen kanssa ja reilusti, oli oikeasti niin vahvaa ettei liian tiuhaan tahtiin kannattanut käsivartta koukistaa.

Sen verran pisti vauhtia jäseniin, että lähdettiin tanssimaan. Miimille tiedoksi, että tässä vaiheessa minäkin intouduin pöydälle loikkimaan. Parketilla oli ihan sitä varten oma koroke, ettei tarvinnut potkia tuoppeja alas oikeilta pöydiltä. Oikein fiksu ratkaisu. Tällä reissulla on sivistytty uskomattoman paljon.

Kolmen aikaan alkoi riittää ja lähdettiin yhtä matkaa yöpuulle kun hotellit olivat samalla suunnalla.
En päässyt viereen, vaikka epänaisellisesti suoraan kysyin. Kumma tyyppi, ei ymmärtänyt omaa parastaan ollenkaan. No, eipä olleet ensimmäiset rukkaset. Että on minulla ainakin lämmikettä ottaa mukaan kun teen sen viimeisen elämäntaparemontin ja muutan luostariin.

Lauantaiaamuna menin Senjan kämpille ja kerroin mikä mutka tuli edellisiltana matkaan. Tämä alkoi ihmetellä, että jo se kerkiää ja miks et soittanu niin oisin tullu kans sinne. Mutta kun oli puhe mennä nukkumaan niin en uskaltanut häiritä.

Lähdettiin kävelemään ja sitä lystiä riitti taas seuraavaksi viideksi tunniksi. Mentiin vanhaan kaupunkiin vähän eri kautta kuin normaalisti ja siellä sai seikkailla hyvän aikaa, että löytyi tuttuja kulmia.

Kiivettiin myös Rodoksen kaupungin akropoliille ihmettelemään muinaista stadionia ja amfiteatteria.
Valtavia on nuo pylväät. Voi vaan ihmetellä, miten ne on ennen muinoin saaneet rakennettua systeeminsä.

Vai onko ne sittenkään niin valtavia? Senja on tosi hyvä malli kun osaa olla kuvassa just niin kun käsken olemaan.

Teki mieli ottaa tuo ihana valkoinen marmorimöhkäle mukaan...

Sillä reissulla löytyi ihan perinteisiä friisiläisiä liekanarun jatkeena.

Illankatveessa piipahdettiin Demisiin, jossa humppameininki alkoi jo pikkuhiljaa ottaa allekirjoittanutta pattiin. Pyhä toimitus on mahtava biisi, mutta kerta toisensa perään kuultuna muistutti vaan entistä enemmän omasta viehätysvoiman puutteesta. Laulujen loputtua lähdettiin toiseen kantapaikkaan shishan pössytykseen ja edellisiltana hyväksi havaittu very strong auttoi matalaan mielentilaan. Sain Senjankin houkuteltua hyppimään ja mukava baarimikko liittyi seuraan, mutta ovimies veti hänet takaisin työn ääreen. On se kumma kun ei saa asiakkaita viihdyttää.

Terassilla istuskellessa poliisi ajoi ohi ja siitä muistui mieleen taas yksi sääntö, jota paikalliset hienosti kiertävät.
Rodoksella on tietyn kellonlyömän jälkeen hiljaisuus ja jos musiikki soi liian kovaa, leikki loppuu siihen. Baarikadun kuppiloissa musiikki soi niin lujaa, että suoraan korvaan huutamallakaan ei kunnolla saa asiaansa esitettyä. Kadun kummassakin päässä on vahti, joka soittaa ovimiehelle jos poliiseja on näkyvissä. Näin tämä tietää laittaa kaukosäätimellä musiikin pienemmälle ja vetäisee ovet kiinni. Kun virkavalta on mennyt ohi, tilanne palautetaan ennalleen.

Piipahdettiin välillä Coloradossa, joka on isompi disco ja siellä oli bändi soittamassa. Tosi hyvin soittivat ihan mitä vaan. Demisin karaoke-emäntä Maria oli siellä myös ja yllättyi meihin törmätessään. Hän sanoi, että jos olisi arvannut meidän tykkäävän semmoisesta musiikista, olisi hätistänyt meidät sinne jo ajat sitten. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.
Koska oli viimeinen ilta, kävin vielä hyvästelemässä Alexanderin baarimikon ja ovimiehen.

Sunnuntaiaamu valkeni kohtalaisen ankeana. En voinut käsittää sitä olotilaa, jota jotkut krapulaksi kutsuvat.
"Mikäs on päivän suunnitelma?" tuli Senjalta tekstari heti aamutuimaan.
"Suunnittelen itseni joka viiden minuutin välein vessaan istumaan. Tuo vettä kun alkaa kuivuus vaivata."
Sain vettä, Senja painui rannalle ja minä jatkoin makailua siihen asti, että jaksoin lähteä lähikauppaan. Ostin banaanin ja sen kun huitaisi huiviin, alkoi elämä voittaa. Huh, ei ikinä enää.

Olin rannalla jonkin aikaa ja sitten menin Demisiin katsomaan Suomi-Ruotsi -peliä. Katsoin tosi keskittyneenä, kun Mihalis kävi puhaltamassa korvaani semmoisella voimalla, että veto tuntui menevän läpi asti.
"Saatanan apina kun säikyttellee!!"
Nauraen meni hän pois ja muutamat katseet keräsin sillä kiekaisulla. Senjakin kömpi katsomaan peliä. Kiriakos kysyi, että tullaanko vielä illalla käymään, mutta hyvästeltiin hänetkin siinä samalla ja toivotettiin tervetulleeksi ensi talvena Suomeen. Ei luvannut mitään.

Viimeinen päivä oli tehollista loma-aikaa ja saatiin mukavasti rahalle katetta, koska kone lähti vasta melkein puolelta öin. Loma oli sopivan mittainen siitä päätellen, että kotiasioita ei tarvinnut miettiä eikä ikävöidä kertaakaan. Viimeistä ateriaa syödessä tuli mieleen, että on oikeastaan aika kiva päästä kotiin. Haikeaksi lähdön teki enemmän ihmiset joihin viikon aikana tutustui, kuin itse paikka.

Senjalta on saamatta vielä pari kuvaa, mutta lisään ne sitten jos ovat julkaisukelpoisia. Vähän kyllä epäilen, mutta katsotaan.
Kaikki kuvat ovat yhes koos täällä

Suomessa oltiin yhtä aikaisin aamulla kuin oli alunperin lähtöaikaan herättykin eli puoli neljältä. Senjan kaverin luona nukuin muutaman tunnin ja lähdin sitten lentämään kotiin. Tunti vain, ja näin pojat, jotka tuntuivat kasvaneen reilun viikon aikana.

Eräillä sormet syyhysivät matkalaukun suuntaan ja päästin heidät odotuksen tuskasta. Annoin tuliaiset ja riemunkiljaisuista päätellen ne osuivat ilmeisesti nappiin, sekä ötökät että limapallot ja Angry Birds -ritsapeli. Hyvä niin. Äiti ja isä saivat omat tuliaisensa ja sitten oli jo kiire koiria hakemaan.

Jälleennäkemisen riemu oli valtava. Jatsi-parka ei voinut käsittää, että miksi ihmeessä piti vielä jäädä ihmettelemään kun olisi voinut mennä äkkiä kotiin. Vaihdettiin kuulumiset ja annoin erittäin ansaitut tuliaiset hyvästä hoidosta.
Hannu teki pojille vielä valtavan kokoisen jousipyssyn.

Saa nähdä tuleeko sinne vielä lähdettyä. Kimmo ainakin olisi innoissaan menossa vaikka heti kun olen kertonut paikasta juttuja ja näyttänyt kuvia. Aika näyttää.

2 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Niin tuttuja paikkoja ja kuvia! Olen siellä samaisessa melkein torakkapesässä ollut joskus vuosia sitten. Silloin ihan mukiinmenevä hotelli. Se kaamea drinksu tullut testattua myös, muistaakseni kutsuivat sitä nimellä Long Island Ice Tea, mutta muistelin että olisi ollut jopa 7 sorttia viinaksia ja vähän cokista väriksi :)

Hanna Paakkunainen kirjoitti...

Jaa! Ei siinä ihan niin pitkää listaa niitä väkeviä ollut, neljä tai viis vois olla lähellä. Nimi saattoi olla jotain tuohon suuntaan.