keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pikku paimenesta täysi työkoira

Tämä tylsien jorinoitten blogi alkaa muuttua paimennusblogiksi. Johan tässä on kohta neljä vuotta sekalaista settiä tarjoiltu, joten ei haittaa vaikka jonkunlainen punainen lanka löytyisikin.

Kun Hippa toimi pyöröaidassa junan vessan lailla, siirryimme jo viime viikolla isompaan aitaan haasteita hakemaan.

Kokeiltiin lampaiden hakua häkistä, jossa turvasin Hippaa lampailta ja lampaita koiralta. Kaikki kävi yhteisymmärryksessä kuten Sinikka asian selitti: Kun koira on vielä epävarma, ohjaaja kulkee koiran ja lampaiden välissä. Tämä siksi, että ohjaaja voi huolehtia etteivät lampaat käy koiran päälle ja samalla rauhoittaa koiraa, ettei sen tarvitse ärähtää lampaille. Molemminpuolisen luottamuksen toimiessa homma hoituu rauhassa, kummankaan osapuolen stressaantumatta.

Lampaat olivat melko hitaita ja paimennus onnistui jälleen järjettömän hyvin. Nyt Hippa on löytänyt ilon tehdä työtä minulle. Ei tästä oikein osaa tämän enempää kertoa. Alkoi varsinainen koetta varten treenaaminen ja se siitä.

Pojat ja Jatsi olivat mukana, joten Hippa-ressulla riitti hommia kun piti huolehtia lampaiden lisäksi omasta laumasta. Silti se keskittyi työhön kun sen aika oli.

Tänään oli ensimmäiseksi taas häkistä haku. Pidin Hippaa varmuuden vuoksi pannasta kiinni, koska lampaat olivat erittäin liukkaita. Se pysyi maassa hyvin veräjän avaamisen ajan ja ajoi lampaat aitaan rauhallisesti. Sinikka huuteli sivusta, että siinähän sulla on jo melkein ehta työkoira.
Tämä satsi oli melko helppoja ja paimennuksessa oli hymy naamassa sekä koiralla että ohjaajalla. Olimme nimittäin Hipan kanssa kaksistaan hommissa ja hyvin meni.

Toisen erän lampaat olivat ihan sekopäitä ilman minkäänlaista vetoa ihmiseen, mennä rymistivät päät viidensinä jalkoina siksakkia pitkin aitausta. Hippa teki töitä enemmän itselleen kuin minulle. Ajoi lampaita miten sattui, mutta se oli pelkästään minun moka. Aina olin väärässä paikassa tai ohjasin - tahattomasti mutta kuitenkin - viisaan paimenen ihan päin prinkkalaa. Hippa toivotti minut pitsinnypläyksen pariin.
Maltahan, kyllä tässä vielä opitaan. Eräällä tämä homma on verissä, mutta eräällä toisella ei, joten saanen pyytää pientä ymmärrystä.

Eipä tarvitse enää vetää koiraa lampaiden ääreen! Hippa odottaa nätisti, mutta menee naama hyvän tuulen virneessä töihin kun sen vuoro koittaa.

Aina vaan jaksaa huvittaa sen huolehtiminen pojista. Nämä menivät sisälle ja ovi näkyy hyvin paimennusalueelle. Hippa katsoi kauhuissan, miten talo nielaisi hänen lapsensa.

Kotona Kimmo kertoi tehneensä Jatsin kanssa agilityä. Mainio pikkumies! Jatsi oli totellut Kimmoa tosi hyvin eikä yrittänytkään karata minun luokse. Ensi kerralla pitää ottaa nameja mukaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

eihän lampailla kuulu olla vetoa ihmisen suuntaan, se on kuttukuun erikoisuus vaan ja samalla kaikki paimentaa ;)

Hanna Paakkunainen kirjoitti...

Kuuluipa olla tai ei, mutta kummasti se helpottaa tollon ohjaajan alkeisopiskelua ;)

Sinikka kirjoitti...

Kuttukuusta terveisiä anonyymille,että kun hoitaa suhteensa tuotantoeläimiin oikein eikä leikitä koiria niillä kuin agiesteillä tai pidä niitä koiran huvina, lampaat tuntevat ihmisen turvallisena. Paimennus on parhaimmillaan rauhallinen kolminaisuus jossa ihminen,koira ja lauma ovat työtovereita.Ne jotka eivät tunne eettistä työskentelymallia ovat yhtä kaukana asian ytimestä kuin itä lännestä ja sellaisten ihmisten ei pitäisi päästä paimentelemaan ja lampaita juoksuttamaan ollenkaan.Mielelläni ajattelen, että perinteinen paimennus on tilani ominaispiirre.Ja olen peräti ylpeä siitä.