Ajanlaskun alun tapahtumat uusiksi

Ystävämme Facebook vei minut syntyjen syvien äärelle. 

Vuoden alku innoitti ihmisiä aloittamisiin ja lopettamisiin. Kuka aloitti kuntoilun, kuka lopetti tupakoinnin. Minä en luvannut kumpaakaan. Jatkoin kuntoilua samaan malliin kuin viime vuonnakin ja lopettaakseen tupakoinnin se pitäisi ensin aloittaa. En ole koskaan nähnyt siinä touhussa mitään järkeä, joten turha katkaista hyvää putkea aloittamalla.

Joku erosi kirkosta ja se sai aikaan ennestäänkin täyden liikenteen päässäni paljon ajatuksia. Kuulun kirkkoon, mutta sillä ei ole minulle kovinkaan suurta merkitystä. En vain saa aikaiseksi erota. Ja tarkka kun olen, niin saavat pojat käydä seurakunnan kerhoissa ilman että poden tunnontuskia. Onhan sinä edes yksi hyötykäyttö kirkollisverolle.

Koulun uskontotunneilla keskityin enemmän omiin haaveiluihin ja lähettelemään kavereille kirjelappusia. Vanhempien kanssa piti joskus käydä kirkossa, vaikka ahdisti se nyyhkivien mummojen paljous. Aihe ei vain kiinnosta, mutta se ei estä sitä, ettenkö olisi miettinyt asioita. Uskon mieluumin maailmankaikkeuteen. Hyväksi ihmiseksi pyrkimiseen ei tarvita kirkkouskontoa.

Mutta takaisin mietintöjeni pariin. Olen tullut siihen tulokseen, että Jeesus oli puoliksi humanoidi.

Ihmiskunta meni vauhdilla alamäkeä eikä vedenpaisumukset ynnä muut mullistukset auttaneet asiaa. Uusi kansa oli yhtä mahdotonta kuin entinen, joten tarvittiin isompaa lekaa viisauden takomiseen koviin kalloihin.

Muukalaiset tainnuttivat Marian ja Joosefin sen verran sikeään uneen, että saivat siemennettyä Marian jostain linnunradan tuolta puolelta olevilla aineksilla. Siinä sitä ihmeteltävää riitti kun tämä huomasi olevansa tukevasti tiineenä. 
Joosef-parka vakuutteli varmasti muutaman kerran, että "en oo pannu Mariaa, en varmana ole" ja takuulla totta puhui. Helppo pistää syylliseksi pyhän hengen toilailut.

Kun syntymä koitti, ketkä olivatkaan ensimmäiset vieraat? Pistän pääni vadille, että kolme ihmiseksi naamioitunutta ufomiestä, jotka laskeutuivat sen verran syrjään etteivät herättäisi huomiota. Emoalus sitten näytti valoa, missä tämä maailman pelastaja putkahti maailmaan.

Sen verran porukalla omatunto soimasi, että toivat järjettömän arvokkaita rotinoita. "No heh, tehtiin teille vähän ikävä temppu, mutta ottakaas nämä niin jos se siitä", miettivät keskenään.

Koska siinä maailmankolkassa naisilla ei ollut kovinkaan suurta virkaa, ei asiaa tietenkään jätetty sattuman varaan. Eiköhän niin korkean sivilisaation edustajat ole osanneet seuloa siemenensä niin, että tyttölapsen syntymän mahdollisuus oli pois suljettu. 
Miehenä Jeesuksella oli maalaisjärjellä ajateltuna huomattavasti helpompi aloittaa työtään ja tehdä itsensä vakavasti otettavaksi. 
Hieno mies ja ajatus oli hyvä, mutta kesken jäi hommat. Ja mihin katosi ruumis haudasta valtavan kivenlohkareen takaa? Biologisen isän sukulaisille sen murikan siirtäminen ja kaverin hakeminen parempaan talteen tuskin oli kovin iso ongelma.

Kristinuskon levitys ei mielestäni toimi ihan alkuperäisen ajatuksen mukaan, jos sen perusteella soditaan pahimmat tappelut. 
Kun minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä. Sitähän se on. Viis siitä, että voisi joustaa vähän ja paiskata kättä, vaikka ei toisen näkemyksiä täysin ymmärtäisikään.

Nykyisessä työssäni olen tutustunut muslimiuskoon ja siinä sitä ei ole järjen häivää. Ihmiset ovat silti mukavia ja otan heidät ihmisinä, en eri värisinä ja jonkun tietyn uskonnon edustajina. Olkaa te semmoisia, kunhan annatte minun olla tämmöinen.

Kommentit

Miimi sanoi…
Ja sie kun et tykkää fantasiajutuista... :D
Hanna P sanoi…
Oman pään sisällä tapahtuva fantasiointi on ihan eri asia :D
Unknown sanoi…
Tietää että luvassa on hyvää tekstiä kun pääsee kohtaan "Jeesus oli puoliksi humanoidi" :D
Peukku :)
Hanna P sanoi…
Heh, kiitti Hinni :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla