tiistai 8. syyskuuta 2015

Tajunnanvirtaa

Aamu valkenee, tosin pimennysverhon läpi ei kovin kirkkaana. Avaan silmät ja venyttelen. Nousen sängystä ja astelen tupaan. Otan vastaan koirien hyvänhuomenen toivottelut ja pitkän erossa ollun yön jälkeiset ikävän voivottelut. Katson lämpömittaria kuin keski-ikäinen konsanaan. Sehän minä jo olen.

Aamupalaa naamaan. Poikien eilen tekemiä sämpylöitä, hyviä. Kimmo lähti jo kouluun, Atte menee kymmeneksi.

Menen ulos. Otan ketjusahan ja alan pilkkoa eilen haettuja puita pienemmiksi. 70-senttiset eivät mahdu uuniin. Päästä pätkä pois ja saan samalla uuni- ja saunapuut. Kannan uunipuut liiteriin ja pinoan. Saunapuut nakkelen laavuun. Se on katos, josta piti joskus tulla sauna, mutta mielenkiinto hävisi kesken vuolemisen. Hyvä suoja saunapuille.

35 euroa pinokuutio, ei ole paha. Alan laskea mielessäni, moneenko mottiin olisi vielä varaa... No, miksi puut ovat liian pitkiä pinoon? Hemmetin tunari. En muistanut sahata niitä. Matematiikka on paholaisesta, sen opin jo kolmannella luokalla. Kun tunkee numeroita päähän, muuta sinne ei mahdu. Takaisin sahapukin ääreen ja saha surisemaan.

Hui, teräketjuöljy on lopussa! Vaikka vahtasin silmää, pääsi palaneen haju yllättämään. Äkkiä täyttämään, ja tietenkin menee ohi. Ei niin isoa reikää ettei sivuun suhaisi. Käännyn hetkeksi ja huomaan Hipan nuolevan huuliaan. Kas, kävi putsaamassa sahan kyljen. Ei haittaa, tämä öljy on luontoystävällistä.
Eko 100 - terä pyörii ja karva kiiltää. Minkä mainosmaailma minussa menettääkään.

Tuoteselosteessa lukee "tekninen kasviöljy". Ihan nauhana se valuu eikä rattaitten ja kondensaattoireitten muotoisina öljykappaleina putoile. Hihitän itselleni. Tulee mieleen parin päivän takainen pikku-uutinen lehdessä. "Poliisi takavarikoi taparikollisen mopon" räjäytti nauruun. Sisäiset silmät näkivät heti Fingerpori-stripin, jossa poliisi taluttaa mopoa aseman taakse varastoon ja motkottaa sille "Jo nyt on kumma jos ei ne rötöstelyt lopu!" Lähetin Jarlalle vinkin, josko joskus näkisi oman käsikirjoituksensa albumissa.

Öljyn tankkaamisen jälkeen sahaan loput puut ja viilaan terän. Huomenna nähdään, pureeko paremmin.

Katson sähköpostit. Ei tule vastausta kyselyyni eräästä työpaikasta. Kiinteistönhoitoalaa, ruohonleikkurilla ajoa ja minikaivurilla kuoppien kaivamista. Tykkäisin, mutta olenko väärää sukupuolta? Vihaan naisen ruumissa asumista. Jonninjoutavia ruumiinosia ja rasittavia kipuja siellä täällä vähän väliä. Jollekin mitenkuten kirjoittavalle, kielioppia osaamattomalle miehelle olisi jo vastattu.

Menen läheiselle tilalle maitoa ostamaan. Luomumaitoa. Viisi litraa, viisi euroa. Suoraan tuottajalle ilman välikäsiä. Kotisika tulee perässä tankkihuoneelle. Aamumaito jäi saamatta kun ei ollut lypsyaikaan paikalla. Sen katse syyttää meitä, vaikka oma oli vika. Rapsutan mahasta ja paha mieli unohtuu. Röh, sanoo.

Ajan kotiin.
Ihmettelen. Mietiskelen.

Tekstari tulee, mutta puhelin sanoo että muisti on täynnä. Ei voi avata viestiä ennen kuin on poistettu muita. Alan poistaa viestejä ja poistan samalla sen lukemattoman. Hemmetin tunari jo toisen kerran. Myöhemmin selviää, keneltä viesti tuli.

Sovin ystäväni ja kirjanpitäjäni kanssa tapaamisesta, vien lappuset toimistolle. Kerran yrittäjäntapainen, aina samassa lieassa vaikka toimintaa ei enää juuri ole. En edes yritä selvitellä tilejäni, mieluummin maksan että joku asiantuntija tekee sen. Kaikkea ei tarvitse osata. Jutellaan heppa-asioita.

Käyn samalla kaupassa. Puhelin piippaa, katson viestin. Missä oot, kirjaimet kysyvät Kimmon äänellä. Ylämyllyllä kaupassa, tuun kohta, naputtelen vastauksen omalla äänelläni.

Joku kykkii maitohyllyn edessä ikuisuuden. Toinen levittää kamalaa hajuvesilemua joka paikkaan. Menkää kotiinne ja antakaa minun olla. Kummastelen onttoa oloa ja jostain syvältä kumpuavaa kiukkupihinää. En muistanut syödä ja kello on jo yli kaksi. Eipä ihme. Ostan proteiinijuoman pahimpaan nälkään, mutta en muistanut hörpätä sitä jo kaupan pihalla kuten suunnittelin. Kiukuttaa entistä enemmän, mutta minkä mahtaa. Pääsen kotiin ja juon sen heti.

Luen lehden ja lähden lenkittämään koirat. Illalla pitää mennä Aten vanhempainiltaan. Kävellessä mietiskelen ja tuumailen lisää. Yhtäkkiä kello on jo neljä. Soitto pojille. Potut kiehumaan ja salaatti valmiiksi. Paistan kyljykset kun tulen kohta. Hop hop töihin. Joo joo, sanovat.

Kannattaa välillä syödä. Ruoka oli hyvää ja mieli heti parempi. Koululla vierähtää yli kaksi tuntia. Välillä meinaa nukuttaa. Koirat jäivät treenaamatta vaikka piti. Huomenna sitten.

Tavallinen päivä. Ei joka päivä ole näin paljon tekemistä, mutta onko minulla niinäkään päivinä tylsää? Ehei, ei todellakaan. Aika menee olemisessa ja tuumailussa. Silti haluaisin johonkin töihin.
Tuumaillakin ehtii aina jossain välissä.

Ei kommentteja: