keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Lontoolaista liiketoimintaa

Olin viime yönä Lontoossa etsimässä kadoksissa olleita poikiani. Minulla oli mukana haulikko, jota yritin piilottaa jonnekin, ettei esimerkiksi poliisi sitä takavarikoisi. Löysin jostain korttelin kulmasta asemyyjän/-sepän, ja menin sisälle. Kysyin mieheltä, ottaisiko haulikkoni vähäksi aikaa säilöön. Tyyppi suostui, koska alan miehenä ymmärsi hyvin, ettei kannata hillua pitkin kaupunkia haulikko kainalossa.

Seuraavaksi törmäsin ilmapallokauppiaaseen (tämä tapahtui Joensuun torilla tai tarkemmin sanottuna kävelykadulla Intersportin edessä) ja ajattelin ostaa pallon. Myyjällä oli pallonippu kädessä, mutta pallot olivat tosi pieniä, hädin tuskin pysyivät ilmassa. Asiakkaan tehtävä oli täyttää ostamansa pallo loppuun asti.
- Miten paljon tähän pitää työntää heliumia?
- En tiedä, myyjä vastasi.
- Et tiedä? Uskomatonta!
Täytin varovasti, koska oli oma moka jos pallo pamahti rikki heti tuoreeltaan. Manailin mielessäni, että on kai tämäkin myyntikikka kun pannaan asiakas täyttämään oma pallonsa ja jos sitä ei osaa tehdä oikein, joutuu ostamaan heti uuden.
Pallo jäi puolitäydeksi normaalista.

Vieressä oli munkkirinkiläkoju, jonka äärellä sidoin pallon ranteeseeni ettei se karkaa. Sitten ostin yhden rinkilän ja söin sen. Tulin ajatelleeksi, että pojatkin tykkäisivät noista kunhan löydän heidät. Mietin ostanko yhden vai puolitoista. Jännä seikka on se, että vaikka olin unessa, valveminän järjen ääni kuiskaili sivussa. Se sanoi, että yhden yhteiseksi ostaminen on nuukuutta, mutta puolentoista harkitseminen pelkästään typerää.
Taisi jäädä ostamatta kun en muista enää mitä tein.

Palasin aseliikkeeseen. Myyjä antoi haulikkoni takaisin ja sanoi, että korjasi sen. Hinta olisi normaalisti ollut 190 euroa, mutta minä sain sen 125 eurolla ja näin ollen hän palautti erotuksen. Myyjän latoessa seteleitä kouraani kummastelin, että siinäpä vasta erikoinen yrittäjä. Antaa hyvityksen aseen korjauksesta, jota en ole pyytänyt eikä ase sitä kaivannut ja jota en ole edes maksanut. Ihmettelin sitäkin, että tässä maassa tietääkseni käytetään puntia eikä euroja, mutta kyllä minulle raha kelpaa vallitsevasta valuutasta huolimatta. Päälle tuli vielä kasa pikkukolikoita ja tarjosin niitä myyjälle:
- Haluatko nämä hilut, en tarvitse niitä?
- Haluan tietysti, myyjä vastasi.
Tunsin myötähäpeää tyypin ääliömäisyyden takia ja yritin pikkukolikoilla ostaa itselleni parempaa omaatuntoa kun tulin niin julkeasti häntä höynäyttäneeksi.

Ei kommentteja: