sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Jee, lunta!

Antaa tulla vaan, ei ihan porstuaan mutta pihalle. Tällä hetkellä kyllä tuleekin, kiitos siitä.
Kävimmä Jatsin kanssa lenkillä siinä mahottomassa myterissä ja kieltämättä melko raikas ilma vallitsee. Onneksi älysin kiertää lenkin niin, että aukeilla tuuli takaapäin. Välillä niin, että piti lähes ottaa juoksuaskelia, että pysyi jalat alla eivätkä jääneet jälkeen.

Jatsi on pudottanut melkein koko kesäturkin pois ja on jälleen säätilaan nähden väärässä varustuksessa eli aika kevyesti "puettuna".
Mitä väliä, kun möykkyjä riittää. Yliaktiiviset tienhoitajat ovat järjestäneet meidän red hölmölle tekemistä. Jääpaukuroita tuo muuan jaksaisi jahdata vaikka mualiman tappiin asti.

Mongolialainen hyppykuppa on hellittänyt otettaan Atesta eikä omalla kohdalla näy (vielä) tartunnan oireita. Jospa pääsisin ensi viikolla ihmisten ilmoille.

Ei kommentteja: