tiistai 30. joulukuuta 2008

Monenmoista seikkailua

Aamu alkoi tänäänkin puhelimen rallatuksella klo 9.30. Ruksi seinään siitä hyvästä, että se ei tällä kertaa ollut Mari. On se hyvä, että kuitenkin aina joku soittaa ja saa minut pois sängystä. Rankkaa tää lomailu.

Lähdettiin aamutoimien jälkeen natiaisten kanssa kaupunkiin. Kimmolle piti hommata kirpparilta sukset, että pääsee hiihtämään. Siinä parkkipaikalla palloillessa Kimmo tutki kirppiksen seinää ja sanoi, että tuossa lukee Valintakirppis. Jep, pakko uskoa, että nyt se tenava osaa lukea. Hieno homma :D

Pikainen kierros Prismassa ja kun oli lounasaika niin kipinkapin Heseen. Sieltä piipahdettiin vielä musiikkiliikkeessä ja sen jälkeen vietiin auto korjaamolle. Mari oli jo siellä odottelemassa. Sovittiin eilen, että vie meidät kotiin ja pääsee samalla hyvässä seurassa lenkille.
Kotiin tultua Kimmo alkoi hötkyillä suksiensa perään. EEIIIIH!!! Siellähän ne on Passatin takaloosterissa korjaamon pihalla! Sama pää kesät talvet ja pettynyt lapsi ympärivuotisesti.
Mari lupasi hakea sukset ja tuoda huomenna kun tulee taas vaihteeksi meille lenkille. Mari voisi kyllä minun puolesta ryhtyä varaäidiksi muutenkin kun huolehtii asioista tuhat kertaa paremmin kuin minä.

Lopulta päästiin lenkille. Uutta lunta ei ole satanut eikä entinen ole päässyt sulamaan, joten tiet ovat polkeutuneet tosi koviksi. Otin potkurin mukaan. Siitäkös riemu repesi niin ihmisille kuin koirille. Valitsin reitin niin, että päästiin laskemaan kaikki mäet mitä tienoolta löytyy. Mari ei omien sanojensa mukaan ole viimeiseen kymmeneen vuoteen potkuria nähnytkään. Jo oli siinä tapauksessa korkea aika päästä kyytiin. Wallu ei meinannut nahoissaan pysyä kun joka myötäisessä mokoma kapine otti mamman selkäänsä ja alkoi viedä. Se yritti pysäyttää potkuria ja jo alkumetreillä sai sen verran jalkaansa eteen, että vähän sattui. Sen jälkeen riitti, kun huudettiin hulluna. Saattoi lähitienoon väki ihmetellä, että mikä tuolla menee kun ihmiset karjuu rokkatorvet oikosena ja koirat haukkuu siihen päälle. Vaan oli lystiä. Loppumatkasta koirat alkoivat olla kohtalaisen rauhallisia. Wallu ainakin sai reilun vauhdin lisäksi ripistellä aivosolujaan liikkeelle kun ei ennestään ole ollut kokemusta potkuroinnista. Äkkiä se oppi pysymään poissa potkurin edestä.
Sai noille muutamille nauraa muutenkin. Mari heitti kepin pellolle ja koirat ryntäsivät perään. Wallu hyppäsi, mutta mätkähti ojanpenkkaan ja Jatsi kadotti kepin verkkokalvoiltaan. Se jäi pälyilemään taivaalle, ihan kuin se keppi sinne olisi jäänyt leijumaan. Wallulta pääsi hyvin harmistunut "äh" tyyliin "sviddunääs kun meni ajolinjojen valinta pieleen" ja Jatsin ilme oli kuin pöllöllä. Voi rakkaat koirat, säälikää meidän mahalihaksia edes joskus.
Eriskummallinen reissu siinäkin mielessä, että Jatsi sieti Wallua hämmästyttävän hyvin. Nehän mennä humputteli välillä ihan porukassa ja jos olisi ollut kamera, olisivat jopa mahtuneet samaan kuvaan ilman laajakulmaobjektiivia.

Lenkin jälkeen juotiin kahvia ja teetä sekä syötiin suppispiirakkaa. Annoin koirille possunkorvat, mutta Wallulle se kelpasi vasta Marin kädestä. Liekö nähnyt ne minun pikkuruiset pirunsarvet ja tullut siihen tulokseen, että takuulla tuo minut myrkyttää. Mikäs ihme se on. Meidän 15-vuotiaaksi elänyt Cindy ei vielä vanhoilla päivilläänkään ottanut kädestäni mitään ilman perusteellista nuuskintaa ja epäluuloista altakulmain mulkaisua.
Syön ensin ja ajattelen sitten -periaatteen mukaan elävällä Jatsilla ei ole niitä ongelmia.

1 kommentti:

Eeva kirjoitti...

Vallaton Jatsi :)

Minusta tuli äitiiiiii, minusta tuli äitiiiiii :) Ihana Unnulainen ku NIIN monta pentua pyöräytti <3