keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lunta ja lääkärikeikkaa

Marraslumi ei maassa pysy. Siihen on luotettava, koska minulla ei ole aikomustakaan kolata tuota ihanan valkoista, mutta tonnin painoista pihalla makaavaa massaa yhtään mihinkään. Ajelen vaan autolla eestaas pitkin pihaa, että tallautuu ja sulakoon loput. Hyötyliikuntani alkaa pakkaslumen tultua.

Tänään käytin koirat Ahon hienolla uudella vastaanotolla. Hipalla olen epäillyt nenäpunkkia, mutta nyt ei mitään oireita tietenkään ole ollut viimeiseen viikkoon. Reseptin sai kuitenkin varmuuden vuoksi. Jatsilla oli silmäpeilaus ja simmut ovat terveet edelleen. PPM ei häviä, muttei lisäännykään.

Näin samalla reissulla mielenkiintoisen koiran. Voisin vannoa sen olevan värin perusteella ajokoiran ja ruumiinrakenteen perusteella salukin yhteistyön tulos. Olisipa aika kätevä metsästyskoira tämmöiselle, jota ei kiinnosta aseenkantolupaa hankkia. Voisi pistää koiran jäniksen perään, kun sehän saisi pupun juoksemalla kiinni. Sitten vaan napsauttaisi niskat poikki ja toisi minulle. Nylkeminen ei tosin houkuttele, mutta kai senkin oppisi.

On muuten tullut treenattuakin pitkästä aikaa.
Jatsi oli aivan liekeissä ja seuraaminen oli ihan jotain uskomatonta. Kontakti säilyi, mutta liinassa on pidettävä muistutuksen vuoksi jos sattuu haahuilemaan.

Hippa sai myös oman osansa. Tein pikkuisen näyttelyjuoksutusta ja muuta vastaavaa pelleilyä. On se niin suorajalkainen ja sopusuhtainen olento, että kaipa se on joskus näytelmissä käytettävä.
Tehtiin me oikeitakin töitä. Sivulle tuloa namin avulla ja noutokapulaan tutustumista naksuttimen kanssa. Intoa riittää ja nopeutta. Miten sisätiloissa niin rauhallinen otus voikin olla niin rivakka liikkumaan? Oma hitaus saattaa vaikuttaa, mutta ihanan innokas se on. Tätiinsä tullut, selvästi.

1 kommentti:

Miimi kirjoitti...

... ja äitiinsä. =)