Pikkujouluna riehutaan, että jaksaa jouluna rauhoittua

On taas se aika vuodesta. Josepan pikkujoulu noudatti viimevuotista kaavaa sekä paikan että ohjelman suhteen. Aadassa ruokalajeja riitti jälleen yllin kyllin ja hyvää oli.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovitusongelman takia järjestelytoimikunta turvautui viime vuoden tunteita kuumentaneeseen koiratietokilpailuun, mutta hieman uudistetulla tavalla. Pöytäkunnittain oli joukkueet eikä tappelua tullut. Kaikki osallistujat saivat suut makiaks.

Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi Hyllyvä suo -niminen näytelmä, johon valittiin ensin roolit ja Sonjan lukeman tarinan mukaan näyttelijät improvisoivat. Viime vuonna esitin vaativan luonneroolin telttana, joka oli kevyttä kauraa tämänvuotiseen rooliin verrattuna. Liekö Jennalla ollut näppinsä pelissä, kun minulle osoitettiin Leijuvan sumun osa.

Tarinassa oli suon ja synkän metsän lisäksi kuiva varpu, hirvi, metsästäjä ja mikrouuni. Koko juonta en tähän naputa, koska se on löydettävissä googlettamalla.
Näytelmässä oli kriittiset hetket menossa, kun kabinetin ovi avautui. Metsästäjä, hirvi ja mikrouuni upposivat juuri hirveissä kuolinkamppailun huudoissa hyllyvään suohon kun pahaa-aavistamaton ja varsinkin kupletin juonesta mitään tietämätön tarjoilija kipitti sisään. Ilme oli näkemisen arvoinen ja poistuminen erittäin ripeä.

Pikkuhiljaa porukka väistyi kotiin tai jatkoille.
Jenna, Piia ja minä suunnistettiin Gloriaan, jossa oli vielä aika hiljaista. Tilasin lempijuomani lakushotin ja löysimme istumapaikan pikkupöydästä. Pikkuinen paukku ei kauan lasissa säily ja Jenna alkoi ihmetellä tyhjää lasia.
Mokomalla oli oma pullo salmiakkilakua mukana ja pöydän suojissa täytettiin lasi. Enhän minä lainkuuliainen kansalainen ole ikinä moista harrastanut, mutta menkööt nyt tämän kerran.

Vessareissulla Jenna meni viereiseen koppiin ja tarjosi sielläkin pulloaan minulle.
"Hanna, kato ylös!" Jenna yritti tarjota pulloaan seinän yli.
"No en mie nyt kun istun pytyllä!"
Yleensä naistenvessassa käy jatkuva kälätys, mutta meidän siinä sählätessä muu porukka oli hiljaa ja hihitteli.

Gloriaa laajennettiin ja uudella puolella on tanssilattia. DJ soitti enimmäkseen 90-luvun musiikkia ja mehän vedettiin Jennan kanssa kunnon show kun muisteltiin Macarenan kuvioita. Rednexin soidessa viskottiin säärtä ihan vanhanajan saluunatyttöjen tyyliin, mutta minulla petti kunto kesken kappaleen, ei mahtanut mitään! Huh, että kävi urheilusta.

Jennan pikkuveli Kimmo liittyi seuraan jossain vaiheessa ja pääsin kyseisen nuorukaisen kanssa hitaille.
Kimmon työkaveri Tero otti puheeksi taksikyydin ja oli tilannut taksi Ylämyllylle. Minä sain tilaisuuden säästää pennosiani ja lähdin samaan taksiin jatkamaan Viinijärvelle.

Joku vanhempi naisihminen mieluili Marjalaan ja Tero lupasi jos maksaa kotiinsa asti. Se oli sillä selvä kaikkien muiden paitsi tämän baariruususen mielestä, joka arveli selviävänsä neljällä eurolla. Muija oli niin pellit kiinni, että riiteli Teron kanssa rahan lisäksi kaikesta muustakin. Siinä alkoi tunteet kuumeta yhdellä jos toisellakin.
"Nyt kuule ämmä se on semmonen juttu, että maksat tähän asti tai mie maksan ilomielin tälle kuskille että viepi siut takasin sinne torin laijalle notkumaan! Eihän tuommosta kuuntele eikä kattele kukkaan!" Tero paasasi ja eukko rähjäsi takaisin.
Maksoi se sitten kun ensin työn ja tuskan kanssa löysi korttinsa.

Eikä siinä kaikki. Taksisuharin piti viedä varsin hyvässä lihassa oleva mude ovelleen ja se puoliksi jalaton vielä kaatui siinä matkalla. Kuskilla oli hommaa eikä käynyt kateeksi. Ei se mokoma tyyppi löytänyt edes avaimiaan ja paineli kaikkien asukkaitten summereita, että joku tuli päästämään sisälle.

Kuski pahoitteli tapahtunutta, mutta lohduteltiin että ei kannata yöuniaan menettää mokoman takia. Sattuuhan näitä ja kaikesta oppii.
Tero jäi Ylämyllylle ja maksoi vielä minun puolesta jonkin verran. Matka jatkui ja Kuoringan kohdilla kuskin puhelin soi. Hetken juteltuaan ojensi sen minulle.
"Se on sulle."
"Mitä ihmettä", hämmästelin ja otin luurin.
Ylämyllylle jäänyt matkakumppanihan se siellä alkoi tentata, että olenko sinkku ja mahdollisesti tavattavissa.
"Kun oot niin kiva ja reippaan olonen", Tero selitti.
"Kiitoksia vaan kovasti, sinkkuna elän mutta on sen verran pitkä suhde takana että taistelen sinkkuuteni puolesta kynsin hampain vielä toistaiseksi."
Hyvä ihme sentään. Eipä ole moista vientiä ollutkaan ihan äsken. Olenkohan liian nirso vai vaan tyhmä, kun en ota suoria tarjouksia vastaan? Hälläpä väli, niin kauan kun oma päätäntävalta ratkaisee.

Loppusumma oli iloinen yllätys. Normaalin viidenkympin sijaan tarvitsi maksaa vain vitonen. Kannatti kuunnella sitä änkyrää muoria.
Kello oli viisi, joten otin pientä aamupalaa ja painuin nukkumaan. Unet jäivät aika lyhyiksi, kun oli kaikki hommat tehtävänä ja työkeikalle lähtö neljäksi.

Aamulla vasta huomasin Hipan juhlinta-ajan askartelut. Koirathan joutuivat olemaan keskenään aika hillittömän pitkän ajan, mutta mitään isompaa remonttia ei kotona ollut vastassa. Jatsin pediltä löytyi jotain, jonka alkuperää ei voinut todeta muusta kuin Hipan sinisistä tassuista. Jälleen yksi kuulakärkikynä koki kuolemansa tylsistyneissä hampaissa. Ihme himot on otuksella ja mistä se oikein kaivaa kaikki kynät? Kohta tarvitaan jonkun sortin avustusta kirjoitusvälinearsenaaliin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koiraa luulin pyytäneeni, mutta mitä sainkaan

Ykkönen, kakkonen, hevosmies Makkonen...

Taiteentäyteinen viikonloppu Imatralla