maanantai 10. helmikuuta 2014

Taidetta Hartwall-areenalla

Monen vuoden haaveeni toteutui viimein. Varasin itselleni synttärilahjaksi lipun Apassionata 2014 -showhun. Houkuttelin Senjan kaveriksi, koska hänen luonahan minä majoittaudun kun siellä päin maailmaa liikun.

Aussieystäväni Hanna muutti Vantaalta Mikkeliin viikko sitten ja sovittiin, että lähden perjantaina matkaan ja olen Mikkelissä yön. Koska Hannallakin oli asiaa pääkaupunkiseudulle viikonlopuksi, ajeltiin kimppakyydillä.

Inhoan ja osittain pelkäänkin pimeässä ajamista, mutta selvisin hengissä perille. Hannan nykyinen kämppä on tosi mielenkiintoisella alueella. Talot ovat niin jyrkässä rinteessä, että katutason asunto on toiselta puolelta katsottuna kolmannessa kerroksessa! Hannan kämppä on kadun puolella ja valtavine ikkunoineen varsinainen akvaario kun verhoja ei vielä ole.

Koiraihmiselle paikka on oikea unelma. Kun seikkailee sisäpihan rappussokkelon läpi, edessä on kilometrikaupalla valaistuja metsäreittejä, lampia, koirien uimaranta ja ennen kaikkea luontoa. Siellä käytiin illalla koirat lenkittämässä ennen iltapuhteita eli sängyn kasaamista ja "verhojen" asentamista makuuhuoneeseen. Lainausmerkeissä siksi, että verhoratkaisu oli tavanomaista boheemimpi. Hannalla sisustusratkaisu on vielä muuttolaatikoiden sanelemaa. Hän nukkui sohvalla ja minä sain makuuhuoneen käyttööni. Valoherkkyydestä kärsivän yövieraan piti saada jotain ikkunan eteen, joten mitäpä muuta se oli kuin laatikoita. Hyvin pysyi katuvalot ulkona ja huone pimeänä.

Aamupäivällä lähdettiiin matkaan. Viikko sitten hankittu Skoda Octavia todettiin varsinaiseksi tilaihmeeksi kun kaksi ihmistä, kuusi koiraa ja matkatavarat mahtuivat näpsäkästi autoon. Hippa, Jatsi, Mai ja Pinja olivat takakontissa ja pienimmät eli Hali ja Kiila kevythäkissä takapenkillä. 

Keli oli huononlainen ja pyyhkijänsulat aivan lopussa, joten oli mielenkiintoista tihrustaa maisemia ja tienviittoja kun mitään ei oikeastaan nähnyt. Suosittelin uusia sulkia. Hanna sanoi, ettei ole vielä hänen ja Octavian suhteen tässä vaiheessa kiinnittänyt huomiota pikkuseikkoihin, mutta lupasi hankkia sulat. 

Pääsimme Klaukkalaan, jossa Senjalla oli ruoka valmiina. Syönnin jälkeen Hanna lähti omille reissuilleen ja me Senjan kanssa käyttämään koirat pikku lenkillä.

Meillä oli liput klo 18 näytökseen ja suunnitelma oli, että mennään julkisilla keskustaan ja käydään esityksen jälkeen jossain baarissa. Onneksi oli paikallinen asukas oppaana, koska en nimittäin yksin olisi selvinnyt matkasta. Meidän piti hypätä Helsinkiin menevästä bussista jossain kohtaa pois ja kipittää Hartwallin suuntaan menevään bussiin. Vaihto meni hyvin ja päästiin perille.

Paikka löytyi ja näköala oli hyvä. Lipussa luki, että kaikki tallennus on kielletty, mutta kuuluttaja sanoikin että ottakaa kuvia ja videoita ja laittakaa niitä Youtubeen, kunhan ette kuvaa salamalla etteivät hevoset säiky. No hieno juttu, eihän meillä ollut mitään kameroita mukana. 

Se ärsytti suunnattomasti, että kiellosta huolimatta jotkut kuvasivat salamalla. Onko se niin vaikeaa totella sääntöjä? Jos joku asia on kielletty niin sen pitäisi riittää ja tässä tapauksessa se oli vielä hyvin perusteltu. 

Ei se mitään, show oli mielettömän upea. Se oli äänen, valon ja liikkeen täydellistä sopusointua. Taidetta hevosilla toteutettuna. 

Laitan tähän pari videota, ettei tarvitse selittää niin paljon.

Klik

Klik

Päätin, että ensi vuonna varaan hyvissä ajoin paikan, että pääsee lähemmäs ja sitten on takuulla kamera mukana.

Esityksen jälkeen mentiin keskustaan junalla ja navigoitiin itsemme thaimaalaiseen ravintolaan syömään. Tilasin ankkaa, koska en ole muistaakseni ikinä ennen moista syönyt ja kyllä oli hyvää. 

Oli ihan uskomattoman kylmä! Ei tämmöinen sisämaan eläjä totu hyytävään merituuleen, ei niin kauan elä eikä halua yrittääkään tottua. Mentiin Henry's pubiin Kampin aukion laidalle lämpimään odottelemaan Klaukkalaan lähtevää bussia. 

Tilasin Bailey'sin ja sanoin baarimikolle, että laittaa saman tien tuplana.
"Sori, mutta me ei saada tehdä tuplia."
"No tilaa kaks!" Senja opasti ja baarimikko laittoi tiskille isompaan lasiin yhden ja shottilasiin toisen. Oma apu paras apu, joten kippasin pikkulasista juoman isompaan ja se oli siinä.

Taas tullaan sääntöihin ja niiden noudattamiseen. Suomessa on käsittämättömiä lakeja ja pilkunnussijoita, jotka viilaavat pilkut pykälänmuotoisiksi ilman että sillä on mitään merkitystä. En ainakaan tältä istumalta pysty keksimään, miksi kermalikööri tuplana on kiellettyä myydä, mutta asiakkaan itsensä tekemänä se onnistuu. Tulos on sama.

"Kato, tuossa on se pariskunta sieltä thaikkupaikasta! Seurasivat meitä!" Senja sanoi kun eräs pari käveli ohi.
"Jaa, saattaa olla. Miten sie tunnistit ne noin vaan? En ois hoksannu jos et ois sanonu."
"Mulla jää naamat mieleen. Sie voit antaa mulle vaikka isäs ekaluokan luokkakuvan ja mie pystyn sanomaan, missä se siinä on."
"No ohhoh! Miepä kerron esimerkin itestäni: Joskus kauan sitten Markun kanssa oltiin Prismassa ja joku vanhempi mies käveli vastaan ja tervehti. Me tietysti tervehdittiin kanssa, mutta heti kun se oli menny ohi, mie kysyin että kuka tuo ukko oli. Mulla oli vaan vaaleanharmaa aavistus, että jossain olin sen nähny. Markku katto minnuu kun idioottia ja sano, että no sehän on se yks siementäjä. Sillon muistin, että ai niinpä olikin ja hulluinta tässä oli se, että edellisenä päivänä olin avustanut sitä lehmän siemennyksessä!"

Senja nauroi, että ei voi olla totta.

"Ja toinen esimerkki on vielä oudompi. Olin metalliopinnoissa ja kävelin Aikolla käytävää pitkin kun vastaan tuli vaalea pitkätukkainen nainen ja tervehti tuttavallisesti. Mie tervehdin kun se on kohteliasta, ja taas sama tuttuuden tunne oli mutta ei hajuakaan, missä olin tyypin nähnyt. Monta päivää mietin, mutta ei tullut mieleen. Eräänä iltana katselin elokuvaa ja siinä oli kohtaus, jossa Helen Hunt (pitkätukkainen blondi) seisoi kopiokoneen ääressä kasvot kääntyneenä kameraan päin. 
Silloin se napsahti päähän! Olin jokin aika sitten käynyt Keslalla tutustumassa tulevaan harjoitteluun ja siellä toimistossa se sihteeri oli samalla tavalla kopiokoneen äärellä."
"No on sullakin päässä erikoiset piuhat!"

Joopa. Se pala mikä minulla on vajaa, toimii Senjalla keskimääräistä huomattavasti paremmin. Se thaikkuraflassa ollut pariskunta jutteli englanniksi, joten jos olisin kuullut heidän puhuvan, luultavasti olisin tunnistanut siitä. 

Oli tosi kiva ilta. Aamulla katsottiin illalla tallennettu Putous, kun ensin kaukosäädin etsittiin.
"Kato sohvatyynyjen välistä, sinne se kake yleensä tykkää piiloutua."
"Siellähän se olikin, mutta makkarin kaukosäädin on ollu monta päivää kateissa."
"Mitäs sie makkarista säädät? Vaihtuuko siellä sisustus nappia painamalla?"
"Täh...?"
Senjalta meni hetki miettiessä minun outoa ajatuksenjuoksua.
"Jaa niin, sehän oiskin kätevä! Klik, vaihanpa tuosta verhot."

Kävin koirat lenkittämässä ja otettiin pikku päikkärit. Iltapäivällä Hanna tuli hakemaan minua ja lähdettiin kohti Mikkeliä.

Hanna oli ostanut uudet sulat ja kyllä hyvin pyyhki. Hyvin pyyhki vanhoillakin, mutta ihan muissa tehtävissä. Vaikka edellisenä aamuna lähtiessä monta kertaa tarkistettiin tavarat, kaima onnistui silti unohtamaan äitinsä asunnon avaimet kotiin. Mutta mikään ei ole niin viisas kuin ihminen ja varsinkin naisihminen. Hanna koukki vanhalla pyyhkijänsulalla postiluukun kautta oven auki ja pääsi sisälle. 

Mikkeliin päästyä ilta oli jo sen verran pitkällä, että lähdin saman tien ajelemaan kotiin.

Isä oli meillä uuninlämmityksessä ja oli myös leikannut pojilta hiukset! Taitavaa työtä harrastelijaparturilta, ei siinä mitään, mutta mielellään olisin varsinkin Kimmon pitkät kutrit säästänyt. 

Kiva oli päästä omaan sänkyyn nukkumaan ja nukuinkin tosi hyvin. Olen unettomuusvaivan takia nyt kaksi viikkoa sairaslomalla ja paras onkin saada unirytmi kuntoon. Jospa tästä vielä äly ja voimat palautuu.

Ei kommentteja: