keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Rallaamista into piukalla

Ilmoittauduimme tyttöjen kanssa Pyhäselän koirayhdistyksen järjestämälle rally-tokon alkeiskurssille. Kurssin vetäjä Pia Takkunen oli kovin huolissaan, että mahtaako alkeiskurssi olla meille liian pliisua kun olemme jo kisanneet. Vakuutin kolmeen kertaan, että ei ole. Osallistuminen viralliseen kokeeseen tässä lajissa ei tarkoita sitä, että tietäisi lajista tuon taivaallista. Menimme pk- ja tokotreenien pohjalta ja alokasluokassa se riittää oikein hyvin. Alkeiskurssilla opeteltiin kaikkien alokasluokan kylttien suoritustapa ja monta ylemmän luokan siinä sivussa. Samalla sai tietoa - eli meidän tapauksessa kertausta - oikeanlaisesta koekäyttäytymisestä. Kertaushan on opintojen äiti enkä näin ollen millään tavalla ylenkatsonut kurssin antia.

Eivätkä ylenkatsoneet nelijalkaisetkaan oppilaat. Molemmat koirat olivat aivan liekeissä päästessään tekemään monenlaista aivojumppaa. Jatsilla oli intoa niin paljon, että aluksi kyltit vain paukkuivat ja ylimääräisiä pomppuja ja pyörähdyksiä oli enemmän kuin laki sallisi kun mummelilla oli vähän virtaa. Hippa on helpompi koulutettava, koska sillä on vähän enemmän malttia. Jatsi painaisi urakkatyönä omin nokkineen, samoin kuin monessa muussakin puuhassa jossa se kkee minun olevan vain tiellä. Höppänä. Oikeassahan se on. Minä olen liian hidas liikkeissäni ja palkka on aina myöhässä.

Alokasluokka ja melko pitkälti avoinkin menevät puuhasteluperiaatteella, mutta voittajassa ja mestariluokassa joutuu jo ihan oikeasti opettamaan uusia juttuja ja siinä riittää mietittävää itselläkin.
Miten lähden opettamaan liikettä? Minkä käskysanan otan mihinkin, että koira erottaa liikkeet pienemmillä käsiavuilla? Alemmissa luokissa saa käyttää reiluja vartaloapuja, mutta ylemmissä hillitympiä.

Hippa oppi oikealla puolella seuraamisen tosi nopeasti. Kaikki, mitä normaalissa seuraamisessa tehdään, pitää opettaa tapahtumaan myös oikealla puolella, joten sarkaa riittää. En ryhdy tässä selittämään kaikkia kylttejä, vaan ylempänä olevasta linkistä ne on nähtävillä ketä asia kiinnostaa.

Laji sopii stressiherkälle myös Hipalle siksi, että kehässä ollessa koiraa saa kannustaa niin paljon kuin ääntä piisaa. Se reagoi minun jännitykseen todella voimakkaasti, mutta höpöttäminen hieman lieventää kummankin jänskätystä.

Miimi ilmoittautui myös ja olimme samassa ryhmässä, joten ajelimme paikalle kimppakyydillä. Ensimmäisellä kerralla Miimi ei päässyt, joten menin Hipan kanssa kahdestaan. Seuraavalla kerralla otin Jatsin mukaan ja Miimillä oli tietenkin Viia mukana. Kun Jatsi niin tykkäsi touhusta, Miimi päätti antaa myös Pamille mahdollisuuden päästä kokeilemaan, joten seuraavalla kerralla oli koko nelikko mukana. Tämä porukka ei kovin hiljainen ole kun jotain on tapahtumassa, joten naurettiin koiria autosta otettaessa, että mahtaako muut ajatella kauhuissaan, että mihin asti nuo hullut aussiet oikein meinaa lisääntyä. No, olihan Unelma vielä jäljellä, mutta se jätettiin suosiolla kotiin.

Kuvia olisi voinut ottaa enemmänkin, mutta se taas olisi vienyt arvokasta treeniaikaa. Tässä mennään Jatsin kanssa kyltille 270° käännös vasemmalle.

(Kuva: Wilhelmiina Virolainen)

Tänä iltana olisi ollut viimeinen kerta, mutta se peruttiin kun räntää tuli taivaan täydeltä. Palataan asiaan viikon päästä. Sitten 9.5. onkin jo koe, johon Hipan kanssa menemme. Koe on Pärnällä JoA:n hallilla, jonka äänimaailma ei Hippaa kovin miellytä. Olemme käyneet siellä kerran ja ennen koetta mennään vielä pari kertaa treenaamaan. Toistaiseksi Hippa ei ole vaikuttanut yhtään ahdistuneelta, joten toivoa sopii että se tottuisi. Ei ole yhtään hyvä, jos koira tekee suorituksen vain sen takia, että minä käsken, mutta sillä ole stressin takia yhtään kivaa.

Ei kommentteja: