On se koiraharrastus vaan vaikeaa
Olin menossa Hipan kanssa toko-kokeeseen. Tosin tämä tapahtui yöaikaan ja kokonaan oman pääni sisällä, mutta ne seikathan eivät suinkaan tee asiasta vähemmän mielenkiintoista. Pikemminkin päinvastoin.
Koe käytiin kahdella kentällä. Toisella tuomari ohjeisti koirakkoa ja samaan aikaan toisella kentällä toinen koirakko teki hyppy- ja kiertoliikkeet (en tiedä itsekään mitä ne kiertoliikkeet tarkoitti, mutta näin vain oli) omin nokkineen. Kun liikkeet oli suoritettu, koirakot vaihtoivat kenttää ja homma jatkui.
Hyppykentällä oli monenlaisia esteitä, ja ainakin yhden noin 70 cm korkuisen esteen yli piti ohjaajan hypätä tasajalkaa. Nämä liikkeet kuuluivat vain voittaja- ja erikoisvoittajaluokkiin. Mietin kentän laidalla ihmetellessä, että onneksi olen niin surkea kouluttaja, ettei me Hipan kanssa sinne asti edetä. Kyllä jäisi hyppimättä.
Tuomarikehässä oli suoritettavana rally-tokon käytösruutu, mutta ohjaajan sijaan tuomari suoritti liikkeen koiran kanssa. Tuomari tietenkin määräsi missä asennossa koiran piti olla ja tällä kertaa sen piti seistä edessä. Tuomari käyttäytyi hyvin levottomasti ja koira siitä häiriintyneenä laskeutui maahan kesken liikkeen. Tuomari istahti maahan hajareisin koiran eteen ja häiriköi ihan kunnolla koiraa vielä lisää.
Voi pyhä jysäys sentään. Punoin päätäni epätoivoisena.
Missään ei ollut lähtölistoja enkä tiennyt yhtään milloin meidän piti mennä kehään. Hermostutti.
Yhtäkkiä meidän kulmasohva ilmestyi tuomarikehän nurkkaan, ihan parikymmentä senttiä kehän ulkopuolelle ja minä istuin siinä sohvalla. Kehänauhaa ei ollut, vaan kehä oli piirretty kengällä vetäen viiva maahan. Muuan koirakko oli suorittamassa jotain liikettä siinä samassa nurkassa ja koira pyrki sohvalle minun syliin. Ohjaaja sai vaivoin pidettyä koiran kehässä, ettei karkaamisesta hylättäisi.
Pirisen Maarit istui vieressäni ja hänellä oli joku pikkuinen musta piski mukana. Se yritti purra sormiani. Minä aloin luennoida Maaritille:
"Kun sie puuhaat niin kamalan paljon koiries kanssa niin ne on periaatteessa koko ajan käsky päällä. Sitten ne ei osaa käyttäytyä kun pitäs vaan olla." (Tämä Maarit on todellinen henkilö ja nostan hattua hänen koulutustaidoilleen, on tehnyt monta tokovaliota eri rotuisista koirista. Toim. huom.)
Kentän laidalla oli talo. Olin kadottanut Hipan hihnan ja menin taloon etsimään sitä. Kokeen arvostelu suoritettiin luonnetestityyliin niin, että tuomari meni parin muun tyypin kanssa eristykseen antamaan koirakoista arvostelut. Kuulin erään oven läpi puhetta:
"Tällä koiralla kyllä meni niin loistavasti, että mistäs me keksittäs pudottaa pisteitä?"
Arvosteltavana oli se koira, joka pyrki kehästä sohvalle. Ajattelin, että onpa ollut puusilmät asialla kun sillä ei todellakaan mennyt hyvin.
* * *
Onneksi heräsin jo tässä vaiheessa. Tuo ei ollut ihan painajainen, mutta ei paljon puuttunutkaan. Osasinpa aika päteävsti sumplia monen eri lajin ominaisuuksia yhteen kokeeseen.
Koe käytiin kahdella kentällä. Toisella tuomari ohjeisti koirakkoa ja samaan aikaan toisella kentällä toinen koirakko teki hyppy- ja kiertoliikkeet (en tiedä itsekään mitä ne kiertoliikkeet tarkoitti, mutta näin vain oli) omin nokkineen. Kun liikkeet oli suoritettu, koirakot vaihtoivat kenttää ja homma jatkui.
Hyppykentällä oli monenlaisia esteitä, ja ainakin yhden noin 70 cm korkuisen esteen yli piti ohjaajan hypätä tasajalkaa. Nämä liikkeet kuuluivat vain voittaja- ja erikoisvoittajaluokkiin. Mietin kentän laidalla ihmetellessä, että onneksi olen niin surkea kouluttaja, ettei me Hipan kanssa sinne asti edetä. Kyllä jäisi hyppimättä.
Tuomarikehässä oli suoritettavana rally-tokon käytösruutu, mutta ohjaajan sijaan tuomari suoritti liikkeen koiran kanssa. Tuomari tietenkin määräsi missä asennossa koiran piti olla ja tällä kertaa sen piti seistä edessä. Tuomari käyttäytyi hyvin levottomasti ja koira siitä häiriintyneenä laskeutui maahan kesken liikkeen. Tuomari istahti maahan hajareisin koiran eteen ja häiriköi ihan kunnolla koiraa vielä lisää.
Voi pyhä jysäys sentään. Punoin päätäni epätoivoisena.
Missään ei ollut lähtölistoja enkä tiennyt yhtään milloin meidän piti mennä kehään. Hermostutti.
Yhtäkkiä meidän kulmasohva ilmestyi tuomarikehän nurkkaan, ihan parikymmentä senttiä kehän ulkopuolelle ja minä istuin siinä sohvalla. Kehänauhaa ei ollut, vaan kehä oli piirretty kengällä vetäen viiva maahan. Muuan koirakko oli suorittamassa jotain liikettä siinä samassa nurkassa ja koira pyrki sohvalle minun syliin. Ohjaaja sai vaivoin pidettyä koiran kehässä, ettei karkaamisesta hylättäisi.
Pirisen Maarit istui vieressäni ja hänellä oli joku pikkuinen musta piski mukana. Se yritti purra sormiani. Minä aloin luennoida Maaritille:
"Kun sie puuhaat niin kamalan paljon koiries kanssa niin ne on periaatteessa koko ajan käsky päällä. Sitten ne ei osaa käyttäytyä kun pitäs vaan olla." (Tämä Maarit on todellinen henkilö ja nostan hattua hänen koulutustaidoilleen, on tehnyt monta tokovaliota eri rotuisista koirista. Toim. huom.)
Kentän laidalla oli talo. Olin kadottanut Hipan hihnan ja menin taloon etsimään sitä. Kokeen arvostelu suoritettiin luonnetestityyliin niin, että tuomari meni parin muun tyypin kanssa eristykseen antamaan koirakoista arvostelut. Kuulin erään oven läpi puhetta:
"Tällä koiralla kyllä meni niin loistavasti, että mistäs me keksittäs pudottaa pisteitä?"
Arvosteltavana oli se koira, joka pyrki kehästä sohvalle. Ajattelin, että onpa ollut puusilmät asialla kun sillä ei todellakaan mennyt hyvin.
* * *
Onneksi heräsin jo tässä vaiheessa. Tuo ei ollut ihan painajainen, mutta ei paljon puuttunutkaan. Osasinpa aika päteävsti sumplia monen eri lajin ominaisuuksia yhteen kokeeseen.
Kommentit