tiistai 6. lokakuuta 2015

Pitkästä aikaa metsäjäljellä

Miimi oli eilen vapaalla ja houkutteli jäljentallaukseen. Tuumasta toimeksi ja Hirvolanvaaran viiden tien risteykseen lähdettiin. Se on hyvä paikka tehdä jälkeä kun jokaiselle koiralle on oma metsäteiden rajaama viipale kangasta.

Hipalle Miimi tallasi suunnilleen alokasluokan pituisen jäljen, jana oli lyhyt, mutta kulmia sen sijaan reilusti. Tytteli ampaisi janalle melkein luotisuoraan ja käännös jäljelle oli suorastaan sotilaallinen. Muut kulmat menivät vähän kaarrellen, mutta varmasti. Vauhtia piisasi, ilmaisut olivat täydelliset ja koira muutenkin selkeästi luettavissa.

Loppupuolella taisi hetken väsy vaivata kun jäi katselemaan, että onko vielä pakko jatkaa. Olihan se, ja niin me edettiin loppuun asti ilman pullikointeja. Viimeinen keppi oli hylätyn traktorinrenkaan vieressä ja se vähän jänskätti, mutta hienosti kokosi itsensä.

Kokonaisuutena tehokasta nenänkäyttöä ja enimmäkseen tarkasti jäljellä. Kyllä alkoi tehdä mieli aloittaa paukkutreenit, että josko sen kanssa vielä kokeeseen pääsisi...

Jatsi sai myös tehdä oman osuutensa. Viime kesänä sen jäljestys meni vähän mönkään kun selkä oli niin kipeä, että kuono maassa kulkeminen tuntui erityisen pahalta ja kenties sen takia kepit jäivät sille tielleen. Tämän takia sille tallattiin melko lyhyt jälki.

Mutta nytpä olikin ihan toinen ääni kellossa. Mummeli paahtoi kuin juna tarkasti jäljellä ja töpö alkoi vipattaa vimmatusti heti kun sai vainun kepistä. Kaikki kepit nousivat ja koiruus oli niin tohkeissaan, ettei meinannut housuissaan pysyä. Olisi jaksanut pidemmänkin, mutta pääasia kun pääsi tekemään rakastamaansa hommaa.

Ei kommentteja: