maanantai 1. helmikuuta 2016

Etelän lämpöön

Tosin vain Imatralle/Lappeenrantaan ja kylpylän keinotekoiseen lämpöön, mutta hyvä näinkin. Viime aikojen -30 asteen alittaneet lämpötilat ovat jäädyttäneet keski-ikäistyvän ihmisen luita ja ytimiä myöten. Paikkakunnan epämääräisyys taas johtuu siitä, etteivät paikallisetkaan ole ihan kartalla Holiday Club Saimaan sijainnista. Se kuuluu Rauhan kylään joka kuuluu Lappeenrantaan, mutta sijaitsee ihan Imatran kyljessä. Piti ihan varmistaa ennen lähtöä, että osaan ajella oikeaan paikkaan. Kolmen päivän esittelytarjous oli kyseessä. Sen verran vähän ollaan poikien kanssa viime vuosina lomailtu, ettei tämä syksyisen Tukholman reissun lisäksi ollut ollenkaan pröystäilyä.

Vanhemmat kävivät lämmittämässä uunin lähtöpäivän iltana ja Maarit koirineen tuli kotivahdiksi perjantaina töistä päästyään. Uunin osasi lämmittää kuin vanha tekijä konsanaan ja kanat saivat hyvän hoidon. Talviaikaan koirallisen ja kanallisen ei ole ihan itsestäänselvää suoria reissuun, mutta nyt kävi hyvin kun kaikki asiat hoituivat.

Koirat ovat Saimaaseen tervetulleita, mutta päätin jättää ne kotiin. Tarkemmin sanottuna Katin ja Kimmon hellään hoivaan. Tuttu paikka ja äärimmäisen eläinrakkaat ihmiset läsnä, joten hyvillä mielin heidät hylkäsin.

Tytöt olivat aluksi tietenkin järkyttyneitä jouduttuaan jälleen mokomaan hullujenhuoneeseen. Jatsi hyppäsi sohvalle ja esitti olevansa ihan lunki, mutta ilme paljastaa totuuden.
Kohta tuo ovi avautuu ja mamma tulee hakemaan. Ihan takuulla, korvat jo melkein kuulee auton äänen... (Eivät kuule. Hipan elämöinnin kuulevat, mutta auton ääntä ei vaikka kuinka höristelisi.)


Hippa jaksoi tuijottaa ovea pidempään ja ilmeestä päätellen hyvin hermostuneena. Pian sekin luovutti ja ruoka-aika haihdutti ikävää vähemmäksi. Painikaveri Ferris huolehti lopusta viihtymisestä.

 (Kuvat: Kati Parppei)

Hotelliin pääsi kirjautumaan klo 16 alkaen, joten kovin kiirettä ei tarvinnut lähdön kanssa pitää. Perille päästiin kätevästi, vaikka vähän mutkan kautta. Koukkasin mottoritieltä liian aikaisin, joten ajoimme Imatran läpi. Reitti kulki ihastuttavaa ratasiltaa pitkin. Alapuolella autotie, yläkerrassa rautatie.

Tavaroitten purkamisen jälkeen pojilla oli heti kiire kylpylään, joten sinne sitten. Porukkaa oli aika vähän ja se lisäsi omaa viihtymistäni huomattavasti. Uimareitit olivat leveät ja hyppyhaluisille oli hyppyallas. Parasta olivat tietenkin liukumäet. Toinen oli lyhyt pikamatka, kolme vierekkäistä kourua joissa mentiin niine hyvineen ja toinen oli pitkä putki, jota laskettiin isolla renkaalla. Se oli jännä, välillä ihan säkkipimeä ja välillä valoja. Alkuvaiheessa oli strobovalot, joista en tykännyt ja migreeniin taipuvainen Kimmo valitti, että melkein alkoi päätä särkeä. Ei onneksi kuitenkaan enemmälti.

Perjantaina aamupalan jälkeen oli lomaosake-esittely, johon jälkikasvun ei tarvinnut osallistua ellei välttämättä halunnut. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että kylpylä veti vaa'an 6-0. Saunamajuri vain oli ilmeisesti nukkunut pommiin kun löylyhuoneessa ei hiki irronnut riehumatta.

Viimeksi olen moisessa esittelyssä ollut varmaan kymmenisen vuotta sitten kun koko silloisen perheen kanssa kävimme Kuusamon Tropiikissa. 40 000 euroa viikosta jossain ei kuulostanut kovin houkuttelevalta.

Nyt on homma edennyt huomattavasti järkevämmälle tasolle ja jopa työttömällä luuserilla olisi mahdollisuus päästä lomailemaan edullisesti. Kaikenlaiset porkkanat esittelijä lupasi, jos olisin heti hypännyt kelkkaan, mutta enhän minä semmoista voi tehdä. Joskus impulsiiviset päätökset onnistuvat, mutta tällä kertaa pienen mietinnän ajattelin olevan parhaaksi. Katsellaan sitten joskus.

Esittelyn jälkeen menimme Angry Birds Activity Parkiin, josta 18 euron päivätaksa oli mielestäni melko suolainen. Sain leikkiä ihan oman tarpeeni parissa tunnissa. Osa polkuautoista oli niin isoja, että pitkäjalkainenkin pääsi ajamaan kivuttomasti ja laserviidakko oli aika kiva, vaikka vaikeinkin taso oli tosi helppo. (Kamera jäi kotiin - nolompi homma - joten täytyi tyytyä kännykkäräpsyihin.)




Pojat jäivät vielä riehumaan ja minä poistuin pakkasilmaan tutkimaan maisemia. Kävelin rantaan ja kuuntelin, että ihan kuin lehmänkello kalkkaisi. Suunnistin ääntä kohti ja löysin poroja! Olisi päässyt poroajelulle, mutta rahaa paloi muutenkin niin sujuvasti, etten alkanut kysellä moisen huvin perään.


Pitihän poikienkin nähdä moinen ihme, joten kävimme uudestaan koko jengillä niitä ihmettelemässä. Sitten oli taas aika pulahtaa altaaseen. Kun kerta kylpylä oli vapaasti käytettävissä, sitä myös käytettiin.

Illalla syömään O'Learysiin, missä oli hyvät burgerit. Seinällä oli baseball- ja amerikkalaisjalisaiheisia tauluja ja muita juttuja. Harmi kun siitä en tullut ottaneeksi kuvaa. Ihastelin taulujen erinomaisen tasapainoista asettelua. Nehän olivat eri muotoisia ja kokoisia, mutta silti missään ei ollut tyhjiä koloja tai liikaa tiiviyttä. Lehtiaivo pääsi tuumailemaan asiaa omalla tavallaan eli seinän taitto oli oikein onnistunut.

Loman viimeisenä aamuna pojat menivät vielä kertaalleen kylpyläosastolle. Minä en tohtinut, koska tunnen itseni sen verran hyvin, että saunassa istumisen jälkeen en jaksaisi ajaa sitäkään vähää kuin normaalisti. Sen sijaan kävin lähikaupassa ostamassa matkaeväitä eli epäterveellistä naposteltavaa ja kofeiiniannos silmien auki pysymiseen. Minua nukuttaa heti jos joudun ajamaan yli 100 kilometrin matkaa. Vissiin joutuu niin skarppina olemaan, että heti rasittuu.

Kaupasta pääsi ulos toista reittiä kuin sinne menin, joten ajattelin vilkaista minne joudun jos tuosta ovesta ulkonen. Pääsin ihmisten ilmoille vähän toista kautta ja matkalla törmäsin koko reissun vaikuttavimpaan ilmestykseen.

Lomakylä on perustettu Rauhan sairaalan alueelle. Se on vuosien saatossa toiminut muun muassa valkoisten sotasairaalana, keuhkoparantolana ja mielisairaalana. Sairaalasta on jäljellä enää yksi rakennus, Setälä, joka on jonkun yksityisen sijoittajan omistuksessa. Kuulemma joku visio hänellä oli, mutta laman takia Setäläkin on ollut hylättynä vuosikaudet.

Minä, joka aistin asioita toisinaan liiankin syvällisesti, jäin tuijottamaan rakennusta kirjaimellisesti haavi auki. En osaa nimetä niitä fiiliksiä, mutta rakennuksen henki oli vahva ja veti puoleensa kuin magneetti. Se meni luihin ja ytimiin. Ei ollut paljosta kiinni, että olisin nähnyt potilaitten haamuja pihalla ja parvekkeilla.




Ruostuneet kaiteet parvekkeissa, lohkeillut rappaus, koko hoidon surkeus oli kuin ruumiillistuma talon sisällä koetusta tuskasta.



 Voi kuinka hylätty hän onkaan.


Kurkin ikkunoista sisään ja näin täydellistä pysähtyneisyyttä.

Normaalit ihmiset ilakoivat kylpylässä ja puuhastelevat muita harrasteita, mutta yksi pönttöpää suunnilleen itkee talonröttelön kanssa. No, Holiday Clubin mainosslogan on "Loma kuten haluat", joten ei liene kiellettyä nauttia vähän poikkeavista elämyksistä.

Lähtöhetkellä kävi samoin kuin syksyisellä risteilyllä; pojat olisivat jääneet jatkamaan lomailua. Heittäytyivät X-asentoon sängyille ja pitivät laidoista kiinni. Mutta ei auttanut, lysti loppui sillä erää.

Koirilla tietenkin repesi riemu äärimmilleen kun menin niitä hakemaan. Hoitopaikkaan kotiutuminen tapahtui huomattavasti nopeammin kuin viime visiitillä. Hippa leikki Ferriksen kanssa tai röhnötti talonväen sylissä. Jatsi komensi nuorisoa olemaan kunnolla ja otti oman osansa sylihoidosta. On se kivaa kun niilläkin oli kivaa.

Ei kommentteja: